Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

13.5.2008

MUISTA KUNNOLLINEN KÄSIHYGIENIA!

– Flunssavirus voi elää ovenkahvassa tai valokatkaisijassa jopa 18 tuntia.
– Kynnen alla on Suomen väkiluku mikrobeja.
– Sormuksen alla elää Euroopan väkiluvun verran mikrobeja.
– Tulehduksessa on maailman väkiluku mikrobeja.

Hyvä käsihygienia on halvin ja helpoin tapa ehkäistä erilaisia tartuntoja.

Milloin kädet täytyy pestä?

– Kädet on hyvä pestä aina silloin, kun aletaan syödä tai valmistaa ruokaa, jos on yskinyt, aivastanut, niistänyt tai tupakoinut. Kädet kannattaa pestä myös, jos on vaihtanut vauvalle vaippoja, silittänyt lemmikkiä tai vienyt roskapussia. Ylipäätään aina, kun on koskenut johonkin sellaiseen, missä kädet voivat likaantua, kertoo ylitarkastaja Taina Niskanen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

KÄSIENPESU OIKEAOPPISESTI

Käsissä on luontaisesti mikrobeja, jotka ovat osa käsien normaaliflooraa. Osa mikrobeista on kuitenkin tauteja aiheuttavia bakteereita. Noin puolet ihmisistä kantaa esimerkiksi staphylococcus aureus -bakteeria, joka tietyn tyyppisenä voi aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Tartuntaa voidaan ehkäistä huolellisella käsihygienialla.

Oikeassa käsienpesussa on hyvä muistaa seuraavat asiat:

– Kun aletaan pestä käsiä, niin ensin kääritään hihat ylös, että on tilaa pestä ranteitakin. Otetaan kello, korut ja sormukset pois. Sitten laitetaan sopivan lämmin vesi valumaan ja kastellaan kädet ja otetaan saippuaa annostelijasta, koska palasaippuat eivät ole kovin hygieenisiä. Annetaan veden valua, vaahdotetaan saippuaa ja lähdetään pesemään niin, että pestään sormenpäät, peukalot ja sormienvälit sekä käsien ulkoreunat hyvin, painottaa Taina Niskanen.

Pesuun täytyy käyttää riittävästi aikaa, mielellään jopa 10-15 sekuntia. Useimmiten huonoiten pesulle jäävät Niskasen mukaan keskisormen ja nimettömän välit ja peukalot sekä yllättäen myös sormenpäät ja käsien keskiosa.

– Pesun jälkeen kädet huuhdotaan huolellisesti. Kädet kuivataan mieluiten kertakäyttöpyyhkeillä. Kotioloissa voi käyttää puhdasta kangaspyyhettä. Likaiseen hanaan ei kannata koskea puhtailla käsillä, joten jos hana ei sulkeudu automaattisesti, hana kannattaa sulkea - ainakin kodin ulkopuolella - paperilla.

PIDÄ KÄDET KUNNOSSA

Hyvään käsihygieniaan kuuluu muutakin kuin käsienpesu. Käsien iho on hyvä yrittää pitää ehjänä ja huolehtia siitä, että kädet eivät pääse kuivumaan.

– Kynnet pidetään lyhyinä ja kynsinauhat ehjänä, koska pitkien kynsien ja rakennekynsien alle kerääntyy helposti bakteereja. Erityisesti sellaisessa työssä, missä käsihygieniaa tarvitsee noudattaa huolellisesti, niitä ei yleensä suositellakaan, muistuttaa ylitarkastaja Niskanen.

Käsienpesu on paras tapa ehkäistä tartuntoja. Erityisesti ripulitaudit leviävät käsien välityksellä. Virusvälitteisistä ruokamyrkytysepidemioista - esimerkiksi salmonellaepidemiasta - jopa puolet voitaisiin välttää sillä, että kädet olisi huolellisesti pesty ennen ruoanvalmistusta tai ruoan käsittelyn aikana.

Joissakin ammateissa, kuten elintarvikkeita käsiteltäessä, terveyskeskuksissa ja sairaaloissa, täytyy noudattaa erittäin huolellista käsihygieniaa. Silloin perusteellisen käsienpesun lisäksi täytyy käyttää myös desinfektioaineita. Päiväkodeissa on tehty tutkimuksia, että lähes kaikkia tartuntatauteja voidaan vähentää sillä, että henkilökunta ja lapset pesevät kätensä huolellisesti. Lisäksi henkilökunnan suositellaan käyttävän desinfektioaineita.

– Myös silloin, kun veden laatu voi olla epäilyttävä, esimerkiksi matkustaessa tai eri epidemiatilanteissa, käsidesiä kannattaa käyttää. Mutta arkielämässä pärjää ihan hyvin huolellisella käsienpesulla, Taina Niskanen toteaa.

Lisätietoja: www.evira.fi

Asiantuntija: TAINA NISKANEN, ylitarkastaja, ELL, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Toimittaja: TITTA LAHTINEN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006