Akuutin Arkisto
14.10.2008
Syömishäiriöisen läheiset jäävät yksin
Erilaiset syömishäiriöt kuten anoreksia eli laihuushäiriö, bulimia eli ahmimishäiriö sekä yleistyneet epätyypilliset ahmimishäiriöt ovat yhä useammin nuorten aikuisten, tyypillisesti kaksi-kolmekymppisten naisten sairaus. Vähintään puolet hoitoon hakeutuvista sairastaa syömishäiriötä, joka ei täytä anoreksian tai bulimian määritelmää.
Syömishäiriöstä paraneminen vie pitkään, sairaus voi uusiutua tai jäädä päälle. Tilanne vie voimat myös syömishäiriötä sairastavan läheisiltä. Useimmiten läheiset jäävät kuitenkin ilman apua ja tukea, vaikka sairaus vaikuttaa voimakkaasti koko perheeseen.
Elämää ruuan ympärillä
Anneli Sinisalo puuhailee puutarhassaan hyvin hoidetulla omakotitaloalueella Turussa. Hän huomaa puoliksi syödyn ruskean omenan puussa.
– Meillä on syömishäiriöisiä mehiläisiä. Meillä ei ole matoja tänä vuonna ollut ollenkaan, mutta mehiläiset syövät nämä.
Anneli Sinisalon aikuinen, nyt jo 35-vuotias tytär Pia on sairastanut vaikeaa syömishäiriötä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Meni peräti kymmenen vuotta ennen kuin vanhemmat tajusivat tyttären tilanteen. Tytär asui poissa kotoa ja ainahan nuoret naiset vahtivat painoaan tai laihduttavat. Alussa sairaus ilmeni anoreksiana, nyttemmin vuorottelevat anoreksia- ja bulimiavaiheet. Elämä pyörii syömisen tai syömättömyyden noidankehässä.
Syömisen ja syömättömyyden noidankehässä
– Puhuminen syömishäiriöisen kanssa on yhtä tyhjän kanssa. Puhut, puhut, puhut kuin seinälle. Varsinkin silloin, kun on anoreksia niin ei ole mitään ongelmia, kaikki on hyvin, olen juuri syönyt ja tämmöisiä selityksiä. Syömishäiriöinen on niin hyvä valehtelemaan ja näyttelemään, että hän pystyy hyvin esittämään tervettä ja hyvinvoipaa silloin kun on vähänkään kunnossa, muistuttaa Anneli Sinisalo.
– Syömishäiriöisethän, se on ihan on todettu, ovat fiksuja ja koulussa hyviä. He ovat pedantteja ja kaikki menee viimeisen päälle hyvin. He yrittävät hoitaa kaikki kunnolla, tietysti he yrittävät myös hoitaa syömättömyyden kunnolla ja syömisen kunnolla, Anneli toteaa.
Läheisen syömishäiriö vie pahimmillaan kaiken huomion ja siinä noidankehässä vanhemmat ja muut läheiset ovat kovilla.
– Anoreksiavaihe on jollain tavalla ollut meille helpompaa. Silloin hän on hirveän energinen, hän jaksaa ja on yötä päivää vauhdissa. Mutta sitten kun tulee bulimia, niin se on väsyttävää. Koska täytyy syödä monta kertaa päivässä ja oksentaa monta kertaa päivässä, niin psyykkinen kunto menee niin huonoon kuntoon, että sen takia hänet on viety myös useamman kerran sairaalaan, kertoo Anneli.
Kun bulimiavaihe on pahimmillaan, ei tytär voi pitää ruokaa kotonaan vaan käy syömässä vanhempiensa luona, jolloin nämä kontrolloivat syömistä.
– Bulimikon kannalta vaikeaa on se, että häntä ei voi jättää yksin minnekään, missä on ruokaa. Hän tyhjentää kaapit eikä voi luottaa siihen, että hän hoitaa itse olotilansa. Hän ei pysty kontrolloimaan sitä.
Mistä syömishäiriöt johtuvat?
Syömishäiriöiden perimmäinen syy on edelleen tuntematon. Nykytiedon mukaan merkittävä osa alttiudesta sairastua syömishäiriöihin kulkee perimässä. Taustalla vaikuttavat kuitenkin hyvinkin yksilölliset syyt. Mediassa esillä oleva hoikkuuden ihannointi, kiusatuksi joutuminen, muutokset elämäsää ja elinympäristössä tai varhainen murrosikä voivat johtaa sairauden puhkeamiseen.
Syyllisiä ei kuitenkaan kannata hakea. Vanhempien teoista tai laiminlyönneistä syömishäiriöt eivät johdu, vaikka aikaisemmin etsittiin syitä varsinkin äideistä.
– Mä en ole koskaan syyllistänyt itseäni. Olen päässyt siitä, koska Pia on kaiken aikaa sanonut, että ei ole teissä mitään syytä. Läheisten palavereissa kun me istutaan ja puhutaan niin hirveän usein vanhemmat syyllistävät itseään. Siellä on usein avioerot käyty läpi ja sitten sen jälkeen on tämmöistä tapahtunut. Mutta olisihan siitä lapsesta voinut tulla syömishäiriöinen muutenkin.
Hoitoyksiköitä tarvitaan kipeästi lisää
Suomessa varta vasten syömishäiriöihin erikoistuneita hoitoyksiköitä on vain muutamia kun Ruotsissa vastaavia löytyy 40.
– Onhan se aivan hirveää viedä lapsi sairaalaan, jossa on näitä mielenterveysongelmia aivan hirveästi. Me syömishäiriöisten vanhemmat tiedämme, että syömishäiriökin on mielen sairaus, mutta ei samalla tavalla. Heidän pitäisi saada olla erikseen eri osastolla, missä hoidettaisiin pelkästään syömishäiriöitä sairastavia. Että siellä ei olisi alkoholi-, huume- ja muita mielenterveysongelmia joukossa. Se ei ole hyvä, painottaa Anneli Sinisalo.
Syömishäiriöperheet-yhdistys tarjoaa tukea
Anneli Sinisalo toimii aktiivisesti Lounais-Suomen syömishäiriöperheet-yhdistyksessä, joka järjestää vertaistukea syömishäiriöisille nuorille ja aikuisille sekä myös heidän läheisilleen. Annelin oloa on helpottanut puhuminen toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa.
Yhdistyksen ryhmissä käyvien syömishäiriötä sairastavat ovat keski-iältään pikemminkin 35- kuin 25-vuotiaita. Syömishäiriöstä on tullut yhä enemmän aikuisten naisten ongelma. Syömishäiriöperheet ry:n projektipäällikkö Kirsi Broström on itsekin sairastanut bulimiaa, mutta parantunut siitä.
– Olen sairastanut aika epätyypillisen syömishäiriön, olen ollut aikuinen eli 25-vuotias sairastuessani. Siihen asti olen elänyt täysin tietämättömänä siitä, minkä kokoinen ja näköinen olen. Mutta niin kuin monilla muilla naisilla jostain se sysäys siihen muutaman kilon pudottamiseen lähti.
Kirsin sairastuessa hänen miehensä asui ulkomailla ja Kirsi sai omien sanojensa mukaan kaikessa rauhassa sairastaa bulimiaa. Kun mies palasi kotiin kreivin aikaan, sai Kirsi vähitellen voimaa taistella sairaudesta eroon.
– Oikeastaan siinä vaiheessa, kun päätin lopettaa laihduttamisen ja hankkiutua vaa'asta eroon, alkoi toipuminen. Tämä on sairaus, johon liittyy paljon häpeän tunteita, siksi puhun asiasta omalla nimelläni ja omilla kasvoillani. Itse ajattelen, että jos syömishäiriön salailuun käytettävän energiamäärän käyttäisi mieluummin sairautta vastaan taisteluun eikä salailuun, voisi päästä paljon pidemmälle, pohtii Kirsi Broström.
Perheestä saa voimaa
Perusterveydenhuollosta Anneli Sinisalo ei koe saaneensa apua omaan ja miehensä jaksamiseen.
– Me on istuttu tuolla Pian kanssa monet, monet palaverit ja hoitohenkilökuntaa on ollut pyöreä pöytä täynnä. Kun palaveri on loppunut, on kysytty että miten te olette itse jaksaneet? Siinä kohtaa purskahdan aina itkuun, koska tunnin palaveri on ollut hirveän raskas. Sanon, että ihan hyvin meillä menee. En ole missään vaiheessa saanut mitään apua, mutta en ole kyllä hakenutkaan.
Keskusteluissa vanhempien kanssa on Anneli huomannut, että miehillä ei aina tahdo riittää ymmärrystä syömishäiriötä kohtaan. Annelin oma avioliitto on kestänyt jo 42 vuotta.
– Avioliitto ei ole syömishäiriön takia kertaakaan ollut koetuksella. Sitä vaan tykkää toisesta kauheasti, mikä takia siitä lähtisi paineita ottamaan. Me puhutaan, me puhutaan Piasta ja me puhutaan kaikista muista asioista kotona keskenämme. Me pärjätään sillä.
Omainen ei kuitenkaan voi olla hoitajana vaan läheisenä ja lähellä. Ilon aiheitakin matkan varrella riittää.
– Pia hoitaa itsensä viimeisen päälle muuten. Hän on tarkka joka asiassa ja raha-asiat ovat tärkeitä. Hänellä on oma nätti koti. Se on iloinen asia, koska kyllähän hän voisi olla hunningollakin.
LÄHDE: Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. Anna Keski-Rahkonen, Pia Charpentier, Riikka Viljanen. Duodecim, 2008.
KIRJALLISUUTTA: Peggy Claude-Pierre: Syömishäiriöiden salainen kieli - miten ymmärtää ja hoitaa anoreksiaa ja bulimiaa. Suom. Mirja Rutanen. Tammi 2000.
LINKKI: www.syomishairioliitto.fi
Toimittaja: LEA FROLOFF