Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

15.4.2008

SELKÄ KUNTOON JÄYKISTYKSELLÄ

Turkulaisen televisiokuvaaja Vili Halonen sai viime syksynä pitkään jatkuneisiin selkävaivoihinsa apua leikkauksesta, jossa kolme alinta nikamaa jäykistettiin ja lannekanavaa avarrettiin, annettiin pinteeseen joutuneille hermoille tilaa. Leikkauksesta on nyt kulunut muutama kuukausi ja toipuminen on päässyt hyvään vauhtiin.

Vili Halonen on työskennellyt Yleisradion palveluksessa 40 vuoden ajan. Kameratyö ei ole herkkua selälle, selkäkipuja on ollut vuosia.

– Kivut alkoivat toistakymmentä vuotta sitten, melkein viisitoista vuotta sitten, sillä tavalla että selkä on kipeä, alaselkä ja sitten se heijastaa iskiashermoon ja välillä tuli sellainen lemppujalka, jalka meni melkein tunnottomaksi, Vili Halonen kertoo

– Tuskanhiki vaan lenteli otsalta luupille, hän kuvailee

Selän kanssa on ollut pärjättävä tilanteessa kuin tilanteessa.

– Esimerkiksi (sata metriä korkeaan. huom!) Turun tuomiokirkon torniin on kiivetty näitten kahdeksan kilon kameroitten kanssa ja välillä viety yhdeksän kilon jalustakin mukana. Keväälläkin on kiivetty sinne kaltevalle jäiselle, liukkaalle katolle.

– Nyt tänä kesänä olen kiivennyt luotsiveneestä yhdeksän metriä korkeaan laivaan kamera olalla narutikkaita pitkin 18 metrin tuulessa.

Selkä tutkittiin aiemmin jo kymmenisen vuotta sitten. Silloin katsottiin, että mitään ei ole tehtävissä, särkylääkkeillä oli pärjättävä. Nyt selkä on tutkittu jälleen kerran ja apua on viimein löytymässä.

– Siellä on pahoja rappeutumia, välilevyn pullistumaa, nikaman siirtymää valenikamaa kaiken näköistä ja sitten tietysti toi selkäydinahtauma, Vili Halonen kuvailee.

– Akuutissa nimenomaan näin sellaisen ohjelman että välilevy voidaan hoitaa ja siihen se lääkäri sanoi, että se on vippaskonsti, ei muuta kuin vanhalla tavalla niitataan kolme nikamaa yhteen, jäykistetään selkä ja siitä se tulee kuntoon. Ja minä luotan.

Odotukset ovat kovat

– Todella odotan, tuntuu koko ajan täällä, sitä on saanut kestää niin kauan, että kun siitä kivusta pääsisi pois. Se on niin hankalaa välillä, kun ei meinaa löytää nukkuma-asentoa. Työ on sen verran mielenkiintoista että näitä kantaa, mutta jälkeenpäin sen kivun huomaa sitten lepotilassa. Haluan päästä kivusta eroon, se kipu on inhottavaa.

Omatkin panostukset ennen leikkausta ovat merkittäviä. Vili Halonen on valmistautunut leikkaukseen lopettamalla tupakoinnin yli 40 vuoden jälkeen.

– Puolitoista viikkoa ilman tupakkaa, Vili Halonen nauraa, siihenkin on löytynyt hyvä lääke.

LANNEKANAVASSA AHTAUMA

Selkädiagnoosissa nousi päällimmäiseksi lannekanavan ahtauma, jota päätettiin hoitaa avarrusleikkauksella.

– Keskivaikeassa lannekanavan ahtaumassa leikkaus itse asiassa on ainoa apu, jos apua tarvitaan. Kysymyshän on elämänlaadusta ja kuinka vaivan kanssa selvitään, mitään niin sanottua pakollisuutta ei tähän ole, se on äärimmäisen harvoin kun selkäpotilasta täytyy ryhtyä leikkaamaan. Tämän potilaan kohdalla oireet olivat sen verran vaikeat, että hän halusi parantaa elämänlaatua ja ennen kaikkea haluaa vielä pysyä työelämän piirissä ja näin päädyttiin hänen kohdallaan leikkaukseen, neurokirurgian ylilääkäri Esa Kotilainen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo.

Magneettikuva osoitti, että hermojuuret ovat pinteessä ja nikamat ovat hieman siirtyneet toisiinsa nähden.

– Tässä tehtiin tällainen hermojuurten ja lannekanavan avarrus ja hermojuuret paljastettiin, jonka jälkeen hänelle tehtiin luudutusleikkaus ja jäykistettiin nämä avarretut välit käyttämällä luusiirrettä ja tällaista metalli-instrumentaatiota, Esa Kotilainen täsmentää.

Selkänikamiin porattiin ruuvit ja asetettiin titaanitangot tukemaan kolme nikamaa yhteen. Tärkeää on kuitenkin, että selkä itse luutuu jäykistettyyn asentoon.

– Yleensä tulee kyllä apua potilaalle, koska potilas on tarkoin valittu, koska tämähän on tärkeää, että potilas on ennalta käsin tarkasti tähän valittu ja hänet on informoitu, niin että hänellä on oikeat odotukset leikkauksen suhteen.

Selkäleikkauksista avarrusleikkaukset ovat lisääntyneet ja välilevytyräleikkausten määrät ovat vähentyneet.

– Tähän on vaikuttanut todennäköisesti tämmöiset vaikuttavuustutkimukset ja hoitokäytäntöjen yhtenäistäminen, mikä mielestäni onkin hyvin tärkeää, että meillä eri sairaanhoitopiirissä selkäleikkausten hoitokäytännöt yhtenäistettäisiin ja tällä tavalla optimoitaisiin oikea hoito oikeille potilaille ja oikein valituille potilaille.

– Kirurgia on tavallaan poikkeushoitoa selkäsairauksien osalla, selkäsairaudet ovat hyvänlaatuisia. Ne pääsääntöisesti paranevat itsestään ihan normaalilla liikunnalla ja hoidolla sekä informaatiolla. Monet potilaat haluavat tietää, että onko halvausriskiä ja tämä on se ainoa, mitä he haluavat tietää ja halvausriski on todella harvinaista selkäsairauksissa, selkäsairaudet ovat pääsääntöisesti hyvänlaatuisia ja paranevat itsestään.

TOIPUMINEN HYVÄSSÄ VAUHDISSA

– Selkä leikattu joulukuun 11. päivä ja nyt on mennyt se kolme kuukautta ja varomisaika, mikä on aina näissä luudutusleikkauksissa, miltä tuntuu omin sanoin, fysioterapeutti Kimmo Ojala Turun yliopistollisen keskussairaalan fysiatrian poliklinikalla kyselee.

– Oikeastaan aika hyvältä, en tietenkään tiedä, miltä pitäisi tuntua, mutta luulen että ihan hyvältä, Vili Halonen vastaa.

– Sanotaan, että tässä kohtaa kipuja kuuluu vielä ollakin. Vasta tästä se kuntoutuminen alkaa, Ojala lohduttaa.

– Kun ajatellaan niitä pahimpia kipuja, mitä oli ennen leikkausta, onko ne pois, onko tämä auttanut, Ojala kysyy.

– Auttoi kyllä, nyt voin nukkua miten päin vaan, ei ole mitään kipuja nukkuminen onnistuu hyvin ja ihan kaikki, kävely, puoli tuntia voi kävellä ihan yhteen pötköön ja vielä ihan rivakkaa vauhtia, Vili Halonen kertoo.

Fysioterapeutti testaa selän liikkuvuutta ja katsoo, miten kävely sujuu. Uutiset ovat hyviä, tutut harrastukset saa ottaa jälleen ohjelmaan.

– Ehdottomasti saat pyöräillä ja liikkua pyörän kanssa, mutta maltilla, asteittain rasitusta lisäten.

– Kiellot poistuu itse asiassa tänään eli kolme kuukautta on se varomisaika eli tästä eteenpäin saat palata normaaliharrastuksiin, tällaisiin mieltymyksiin ihan omien tuntojen mukaan.
Maltti on edelleen valttia ja jos liikkeet tuntuvat pahalta, niitä ei saa lähteä tekemään väkisin. Liikunnasta ja hyvistä elintavoista on kuitenkin tärkeä pitää kiinni, jotta selkä pysyy myös jatkossa kunnossa. Luutuminen jatkuu selkäleikkauksen jälkeen vielä puolesta vuodesta vuoteen.

– Vili oli itse asiassa ihan hyvässä kohdassa selkänsä kanssa, hän oli liikkunut ja tehnyt paljon, mitä hänellä oli ohjattu. Hän pystyi toimimaan ihan suhteellisen normaalisti, vähän sellaista jännitystä ja arkuutta on, mitä kuulukin olla kolmen kuukauden kohdalla tällaisesta isosta leikkauksesta. Tästä on hyvä jatkaa ja nyt on vaan hänestä itsestään kiinni, että hän on aktiivinen ja pystyy rennosti tekemään asioita, Ojala arvioi.

– Malttia, kärsivällisyyttä ja pitkäjänteistä harjoittelua keskittymistä siihen vartalonhallintaan, hän antaa jatko-ohjeiksi.

– Se on nimenomaan sitä päivittäistä keskittymistä eikä vain sitä yhden tunnin harjoitusta päivässä.

Toipuminen ja kärsivällisyys ovat olleet haastavia erityisesti nopeatoimiselle miehelle. Selkäleikkaus oli kuitenkin hyvä ratkaisu.

– Ehdottomasti kannatti, kyllä olisin niin vaivainen tällä hetkellä, iskias vaivaisi ja en seisoisi tässä paikallani hyvä kun minuutin, niin sitten jo alkaisi tuntua, että millä jalalla voisi seisoa ja pitäisi liikkua. Se oli niin vaikeata loppuaikoina että nyt on paljon parempi olo.

Fysioterapeutin ohjeet eivät tekisi pahaa kollegoillekaan.

– Minä oletan, että aika moni meistä on joutunut aivan samoihin ongelmiin ja väitän, että kannattaisi aika monen muunkin kattoa, että missä kunnossa selkä on ja olettaisin että noita fysioterapeutin jumppaohjeita kannattaisi kaikkien harrastaa, niistä voisi olla ensiapua.

Toimittaja: SINI SILVÀN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006