Akuutin Arkisto
16.9.2008
ERIK KOSKELLA ON TAITO VANHETA
Kuin vanha tammi
– Siinähän se vaari on. Vai onkohan muori? ihmettelee Erik Koski Suomen vanhimman ja komeimman tammen alla Piikkiössä. Ympärysmitaltaan yli kahdeksanmetrisellä tammella on ikää arviolta 1000-1200 vuotta. Se on ollut nuori puun alku jo viikinkiajalla ja jo hyvässä kasvussa silloin, kun ristiretkiä käytiin Suomenkin kamaralla. Kun Kolumbus löysi Amerikan, noin viisisataavuotinen tammi eli parhainta kukoistustaan.
Koski taas on viettänyt poikaikäänsä vuosina, jolloin maamme aikaa alettiin laskea itsenäisenä valtiona. Koski syntyi Turussa vuonna 1913 ja eli vilkkaan ja antoisan, vaikkakin köyhän, lapsuuden työläiskorttelissa Piispankadulla Tuomiokirkon kupeessa.
Vanhenemisen salaisuus
Mikä on nyt 95-vuotiaan Erik Kosken ikääntymisen taidon ja terveyden salaisuus? Erik Koski miettii ja kaivelee samalla taskujaan.
– Mulla on kuule täällä muistissa, olen pannut vuosien
varrella merkille, mitä kaikkea ihminen tarvitsee tullakseen vanhaksi ja
elääkseen kauan ja viihtyäkseenkin vielä.
Ei ne niin tärkeitä muistiinpanoja ole... jos niitä tuli ollenkaan
mukaankaan.. naurahtaa Koski.
– Kaikkein ensimmäinen on alkoholi. Se on paha tapa. Ja siihen kun
tottuu, niin siitä on vaikea päästä irti. Kaikkien tahdonvoima
ei siihen riitä. Nykyään en enää ota kuin korkeintaan
korkillisen vuodessa. Nuorempana maistui juu, ihan verrattomalta maistui, nauraa
Koski.
– Samoin kuin tupakka ja siitä seurauksena mulla on nyt keuhkoahtauma. En voi syyttää siitä kuin itseäni. Siitä mä olen itselleni oikein kiukkuinen…
– Ruokailusta sen verran, että olen syönyt ihan tavallista ruokaa, ei mitään kamalaa herkuttelua. Ruokaillut säännöllisesti, sen verran kuin haluttaa mutta ei ylenpalttisesti. Ja liikuntaa päälle: vatsa toimii ja ruoka ei pysy kauaa sisällä.
Turun Tolan
Tervaskantomaisen vetreyden takaa löytyykin myös vahva urheiluharrastus. Koski oli Turussa nuorena kuuluisa nopeista jaloistaan ja tunnettiin Turun Tolanina, senaikaisen sadan metrin juoksun maailmanmestarin Eddie Tolanin mukaan.
– Mä olin Turun kolmanneksi paras pikajuoksija. Siihen maailman aikaan maailmanennätys oli 10.08, tämän Tolanin aika. Mä juoksin tasan yhteentoista, se oli kaksi kymmenesosaa huonompi. Mutta mitäs siitä, ne on ollut ja mennyt. Nyt koipi on kippee ku jeevele ja en pääse paljon mihinkään. Että tälleenhän tämä maailma kolhii, nauraa hekottelee Erik Koski.
Puolihuolimaton elämänasenne
Yksi pitkän iän salaisuuksista on varmasti valoisa luonne, puolihuolimaton elämänasenne kuten Koski sen itse määrittelee.
– Yksi tärkeä neuvo kuuluu: älä ota turhaa huolta - mistään. Koska kaikilla asioilla on tapana järjestyä. Ennemmin tai myöhemmin, vakavoituu Erik Koski.
Miten sitten mahtaa auttaa huumori, joka Koskelle on kuin toinen luonto?
– En tiedä, kun en ole kokenut, tokaisee Koski ilkikurisesti ja jatkaa, että kaikista asioista löytyy se valoisa puoli.
– Ei maailma niin yksivärinen ole, kanankakastakin löytyy se valkoinen pää, naurahtaa Koski.
Jengitappeluita ja rottasotaa
Lapsuus sujui rattoisasti työläiskorttelin lapsilauman keskellä. Jengitappelut elintilasta naapurikorttelin sällien kanssa olivat arkipäivää.
– Lapsena oli se, että oli utelias, kaikesta kiinnostunut mitä näki ja kuuli. Eikä uskonut juttuja vaan otti selvää, onko se noin. Äidille oli sattunut vahinko ja isä oli lähtenyt Amerikkaan ja oltiin kahdestaan äidin kanssa. Hän oli päivät töissä ja minä olin vapaa kuin taivaan lintu sen aikaa. Mulla oli avain kaulassani ja sen kanssa pääsin sisälle. Siellä oli pieni pala leipää, minkä sain syödä päivällä.
Naapurissa asui monilapsinen perhe ja lasten porukkaan Erik sujuvasti soluttautui ja tuli siten pidetyksi silmällä. Aikaa vietettiin vaikkapa pyydystämällä rottia. Kaupunkiin oli julistettu rottasota ja tapettujen rottien hännistä luvattiin kymmenen penniä hännältä, mikä toi mukavasti tienestiä köyhään kortteliin.
Esikoiskirjailijaksi yhdeksänkymppisenä
Erik Koski ryhtyi esikoiskirjailijaksi yhdeksänkymppisenä ja olikin pitkään Suomen vanhin esikoiskirjailija. Hänen ensimmäinen teoksensa 'Pispankarum poja' on mehevästi turun murteella kirjoitettu lapsuudenmuistelma, joka alkaa kansalaissodan aikoihin huhtikuussa 1918 venäläisen varuskuntaväen jättäessä kaupungin. Koski seisoi pikkupoikana kadun kulmassa todistamassa historiallista tapahtumaa. Samoissa porukoissa pyöri isompien jaloissa myös muuan pikkusälli Manu, maamme tuleva presidentti Mauno Koivisto.
– Kun vaimo sairasti kymmenen vuoden ajan olin niin sanottu omaishoitaja. Kun hän tuli vähän pahempaan kuntoon, niin että täytyi yölläkin auttaa, se pilasi yöunen kerta kaikkiaan. Täytyi valvoa, menin kirjoittamaan ja.siitä se tuli pikku hiljaa, valaisee Koski kirjailijaksi ryhtymisensä taustaa.
'Pispankarum poja' on jo saanut jatkoa. Toisessa kirjassaan 'Taisteltiin Turussakin' Koski jatkaa työläiskorttelin mikrohistorian kuvausta ja keskittyy sotiemme aikaan. Vireimmän miehuusikänsä Koski on ollut rautateiden palveluksessa ja toiminut ammattiyhdistysliikkeen aktivistina. Vieläkö muistelmia on tulossa lisää?
– Juu. Ja tulee pirullinen kirja seuraavaksi. Tulee poliittinen nyt, naurahtaa Koski ja alkaa lukea katkelmaa uudesta käsikirjoituksesta:
–"Medioista on saanut sellaisen käsityksen, että eduskunnassa vallitsee hilpeä tunnelma, vähän niin kuin Kaanaan häissä taikka juhlinta kultaisen vasikan ympärillä Siinain korvessa. Samanlaista kuin meillä on meno muuallakin Euroopassa. Maailman tuhoon johtavaa politiikkaa USA:n johdolla harjoitetaan EU:ssakin."
Tämä oli tämmöinen juttu, myhäilee Erik Koski tyytyväisenä. Jäämme kiinnostuneina odottamaan kirjailijan uusinta tuotantoa.
Henkinen perintö
Minkälaisia elämänohjeita Erik Koskella on antaa ihmisille henkiseksi perinnöksi?
– Tämä nykyinen henkisyys on mennyt mekaaniseksi. Se on se, mitä nähdään televisiosta, tietokoneesta, mitä kuullaan radiosta ja joku sitten lukee sanomalehdestäkin. Mutta se on kaikki siinä. Sen jälkeen kun ihminen jättää koulun, niin se ei enää pysty ajattelemaan. Sen tähden me ajaudutaan pikkuhiljaa umpikujaan.
Entä mitä tulevaisuuden suunnitelmia Koskella on?
– Jaa-a, jos olisin uskovainen niin toivoisin taivaaseen pääsyä. Mutta se tuntuu epätodennäköiseltä, nauraa Koski.
Toimittaja: LEA FROLOFF