Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

21.10.2008

Omalääkärin vastaukset

Suspensio

"Mitä tarkoittaa suspensio?"

Suspensio on kemiallinen yhdiste jossa nesteeseen on sekoittunut sinne huonosti tai ei ollenkaan liukenevaa ainetta, joka hissukseen saostuu. Esimerkiksi magnesiamaidossa on vettä ja magnesiumsuolaa. Suspensioita pitää muistaa aina ravistaa ennen käyttöä

Toispuolinen tunnottomuus

"Mistä johtuu toispuolinen tunnottomuus? Kävellessä tuntuu kuin oikea jalka ei olisi lainkaan oma, eli sitä on vaikea hallita, ja samoja oireita on myös oikeassa kädessä. Lisäksi oikea jalka ja käsi ovat kokoajan jäisen kylmiä. Tuntuu siltä kuin olisin halvaantumassa. Voisiko nämä liittyä MS -tautiin tai jononkin reumasairauteen?"

Noista kahdesta MS-tautiin paremmin. MS eli pesäkekovettumatauti tekee aivoihin plakkeja, ja voi syntyä yhden hermon, vaikka silmähermon, tulehdus tai tasapainohäiriöitä, tuntohäiriöitä. Neurologit tutkivat juuri tällaisia kysyjän oireita. Aivojen magneettikuvauksella, lannepistolla ja erilaisilla hermojen herätetutkimuksilla asiaa selvitellään.

Psorireuma ja sen lääkitys

"Psorireumaa sairastavana minun mielestä liian vähän kiinnitetään huomiota jäsenten kiinnityskohtakipuihin ja luukalvokipuihin. Kipuja voi olla rintarangassa ja yleensä rangan alueella ja lantion seudun alueella, ja ne on hyvin vaikea näyttää toteen. Ohjausta ja neuvontaa siinä asiassa siinä asiassa voi olla kyllä enempi. Lääkäriltä olen kerran saanut semmoisen vastauksen että esimerkiksi metotreksaatti ei auta näihin kiinnikekipuihin, että siihen auttaisi vain särkylääke. Tulee tietenkin kysymykseen muut hoitomuodot, että onko kuntoutuksesta apua, liikunnasta, lämmöstä, saunasta?"

On totta, että kovastakin tutkimisesta huolimatta jänteiden kiinnityskohtien ei näe. Psorireumaa tutkitaan paljon, ja biologiset lääkkeet - adalimumabi, infliksimabi ja etanersepti - on osoitettu tehokkaiksi hyvin monille potilaille. Lääkkeisiin liittyy vakaviakin haittoja, mutta jos niitä ei tule ja vaste on hyvä, niin näistä on verraton apu vaikeillekin nivelvaivoille. Mutta kivunhoitoon ei mitään täsmälääkkeitä löydy, vaan eri vaihtoehtoja on vain kokeiltava. Noiden muiden hoitomuotojen suosittelemiseksi ei ole tieteellistä kaikupohjaa, mutta totta kai nekin ovat sallittuja.

Muljahteleva olkapää

"Olen juuri 20v täyttänyt nainen ja olkapääni on jo muutaman kuukauden ajan rusahdellut ja paukahdellut ikävästi, sen joutuu vetäen "naksauttamaan" oikealle paikalleen noin kerran tunnissa, mikä ei tunnu mukavalta. Olkapää on ilmeisesti revähtänyt kovassa treenissä, sillä se muljuu pahasti. Muuten olkalihakseni ovat loistavassa ja treenatussa kunnossa. Meneekö vaiva itsestään ohi, jos pidän kovimmista treeneistä muutaman viikon taukoa vai auttaisiko leikkaus?"

Vaivalla on nimikin: epävakaa olkanivel tai instabiili olkanivel. Se voi olla löysä eteen, taakse tai moneen suuntaan. Se johtuu usein sijoiltaanmenosta. Epävakaa, löysä olka voi olla invalidisoiva vaiva. Hoito on haastavaa, sillä olkapää on luisena rakenteena onneton, ainoastaan jänteiden varassa. Näitä leikataan, mutta aina ei voi taata, että olkapäästä tulee uudenveroinen.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006