Akuutin Arkisto
23.9.2008
Kun vanhenee eri kulttuurissa
Vanhushuollon haasteet moninkertaistuvat kun maahanmuuttajat ikääntyvät. Masennus, yksinäisyys ja koti-ikävä sävyttävät erityisesti uuteen kotimaahan muuttaneiden naisten vanhuuden päiviä. Kun kunto heikkenee ja muistihäiriöt lisääntyvät, kärjistyvät myös kieliongelmat. Kulttuurierot aiheuttavat eristäytymistä ja syrjäytymistä muusta yhteiskunnasta.
'Mie tulin niin ko kottii'
Alina Korobkina muutti Suomeen yli kaksi vuotta sitten inkerinsuomalaisena paluumuuttajana. Lapset olivat jo tulleet edeltä ja asettuneet perheineen Turkuun.
– Mie tulin niin ko kottiin. Täs on talot niinko sienet metsäs, huokaisee Alina Korobkina tyytyväisenä metsäiseen asuinalueeseensa turkulaisessa lähiössä.
Aliina vietti lapsuuttaan Leningradin alueella kunnes tuli sota. Sodan jälkimainingeissa suomalaistaustaisen Alinan perhe karkotettiin Siperiaan, kuten niin monet muut perheet. Siperiassa Alina asui kaikkiaan 27 vuotta. Oman perheen perustettuaan hän muutti Ukrainaan, jossa vierähti peräti 37 pitkää vuotta. Sitten tuli eteen muutto Suomeen.
– Ensin mie ihmettelin, miten ne ovat vanhat ihmiset kaik vanhusten talolois. A siel ovat kaik perheet yhes, melkein kaik. Ko mie asuin kaiken aikaa lasten kans, ja lapsenlapsien kans, meil ol suurperhe. Sitte lapset ko tulliit Suomee, sit ko mies kuol, mie jäin yksinnäin. Sit lapset sannoit, jot sinnu pittää tulla tänne, Alina kertoo tarinaansa.
DaisyLadies on maahanmuuttajanaisten asialla
Elämä uudessa maassa ei ole maahan tulijalle suinkaan mutkatonta. Kulttuuri on vieras ja paikallisiin ihmisiin on vaikeaa tutustua. Alina käy silloin tällöin tapaamassa toisia maahanmuuttajanaisia DaisyLadies ry:n kohtaamispaikassa.
Daisy Ladies on maahanmuuttajanaisten yhdistys, jossa tuetaan toinen toisiaan ja etsitään tapoja luoda siltaa lukuisten erilaisten kulttuureiden välille. Itse asiassa on sangen väärin puhua maahanmuuttajista vain yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, Suomessa kun on kymmeniä erimaalaisia ja myös heistä jokainen on aivan omanlaatuisensa ihminen.
Daisyjen kohtaamisissa ommellaan, leivotaan, laitetaan ruokaa, jumpataan ja tanssitaan. Ja mikä tärkeintä, jaetaan asioita yhdessä naisten kesken. DaisyLadies toimii tällä hetkellä Turussa, Tampereella, Forssassa ja Oulussa. Toimintaa on suunnitteilla myös Rovaniemelle.
Toisenlainen vanhuus
Hülya Kytö, jonka turkulaiset tuntevat paremmin Hissuna, muutti Turkista Suomeen 37 vuotta sitten rakkauden perässä. Hän oli ainoa turkkilainen nainen kaupungissa ja muutoinkin ensimmäisten maahanmuuttajien joukossa. Hissu on päässyt seuraamaan muutosta suomalaisten asenteissa ja tavoissa. Lähes neljänkymmenen vuoden aikana on moni asia muuttunut
– Suomessa perhekäsitykset ovat muuttuneet. Vanhukset kuuluvat vanhainkotiin, nuoret kuuluvat omiin harrastuksiin, äiti ja isä lähtevät kiireisinä töihin ja jokainen tulee yksin kotiin, kuvailee Hissu elämänmenoa.
– Turkissa ovat asiat ovat hyvin, hyvin erilailla. Vanhukset koko ajan kuuluvat perheeseen, eivät ainoastaan äiti ja isä vaan lapsenlapset ja koko suku hyvin laajasti. Hyvin pitkälle vanhuksilla kunnioitusta ja valtaa myös. Jos isovanhemmat ovat jostakin eri mieltä, jonkin päätöksen kanssa, niin kyllä hyvin pitkälle heitä kuunnellaan. Kunnioitus menee ihan hautaan saakka, kertoo Hissu Kytö asenteista kotimaassaan.
Auta naista - autat koko sukua
Suomessa iäkkäiden yksinäisyys voi olla käsinkosketeltavaa, varsinkin jos on kaukana kotimaasta. Siksi DaisyLadies ry haluaa auttaa ikääntyvien erimaalaisten naisten elämää Suomessa. Naisia auttamalla koko suku saa tukea.
– Daisy Ladies voi tehdä vanhusten hyväksi sen, että ensiksi löytää heidät, missä he asuvat ja minkä maalaisia he ovat. Sen jälkeen katsotaan, asuuko hän yksin, kenen kanssa ja minkä tyyppisessä asunnossa hän asuu. Onko hän sairas, tarvitseeko hän jonkun näköistä apua, kertoo Hissu Kytö, DaisyLadien ry:n toiminnanjohtaja.
Näin haetaan vanhuksia tuttavaverkon kautta ja kartoitetaan heidän tilanteensa. Sen jälkeen pohditaan, kuka Daisy Ladien tukihenkilöistä olisi oikea ihminen ottamaan vanhukseen yhteyttä. Auttajan eli Daisyn tulisi olla saman maalainen ja hänen pitäisi hallita hyvin suomen kieltä ja tuntea suomalaisen yhteiskunnan käytännöt ja asiat.
– Olla kulttuuritulkki suorastaan. Ja tietenkin siihen liittyy lämpö, ystävällinen ote, luottamus ja iso, iso sydän. Todella iso sydän, painottaa Hissu Kytö.
Kuin lapsi ihmemaassa
Kielitaidoton vanhus muuttuu vieraassa kulttuurissa toimiessaan jälleen monessa asiassa pienen lapsen kaltaiseksi.
Tullessaan Suomeen Alina Korobkina ei puhunut suomea, ainoastaan venäjää. Alinan äiti kuoli tytön ollessa seitsemän vanha. Pikku hiljaa, sana sanalta Alinan oman äidin lapsilleen puhuma kieli palautui täällä muistiin.
– Mie opin itse, aloin muistella. Mie puhun sil kielel mil puhu miun äiti…herkistyy Alina.
– Miult aina kyssyyt puttuuks siult mitä. Vaik mie en ole oikeen nuori ennää, mie viel tulen toimeen itse, iloitsee Alina Korobkina.
– Elän, päivä on ja tul uamu. Mie sanon aina 'Hyvä Jumala, uamu jo on.' Tullookii ilta, ni vot, päivä päiväst sitä vissii männöö. Myö käyvvää ryhmil, mie yksinnään en ol koskaan koton melkein, mie ain oon ihmisien kans.
Alina viihtyy uudessa kotimaassaan ja vaikuttaa varsin tyytyväiseltä eloonsa ja oloonsa, ovathan lapset lähellä.
– Jot ois joka perheel hyvä olo jot koskaan ei riitelis lapsien kanssa, jot rakastais toine toisiaan. Ja koskaan ei ois sottaa ennää. On oikeen kauheet ko on sota, sen mie tiiän.
Tulevaisuus näyttää Alinan silmissä turvalliselta.
– Onks miul leipää, mitä mie käyn syömää, vai onks miul vatteit, mitä mie panen piäl? Miul on kaik.
Toimittaja: LEA FROLOFF