Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

23.9.2008

Äidinmaidon luovutus

Oululainen kahden lapsen äiti Essi Mikkonen luovuttaa äidinmaitoa tyttärensä imettämisen sivutuotteena. Milloin Essi päätti alkaa luovuttaa?

– Varmaankin noin viikko tytön syntymän jälkeen. Hän on syntynyt 13.4.2008, ja huomasin, että maitoa näyttää tulevan taas yllin kyllin. Esikoisen kanssa jo mietin luovuttamaan ryhtymistä, mutta se sitten jäi. Nyt ajattelin tarttua heti tuumasta toimeen, toteaa Mikkonen.

Luovutetun äidinmaidon saaminen on tärkeää elämäntaivaltaan aloittelevalle keskoselle, jonka äidin oma maidontuotanto ei ole vielä käynnistynyt tai ei välttämättä käynnisty lainkaan.

Äidinmaidossa on runsaasti erilaisia vasta-aineita, jotka vuoraavat vauvan hengitystiet ja suolen ja estävät erilaisten bakteerien ja virusten tarttumista. Nykykäsityksen mukaan äidinmaidossa on myös eläviä äidin valkosoluja, jotka muokkaavat vastasyntyneen immuunijärjestelmää. Myös luovutetussa äidinmaidossa on jäljellä osa näistä ominaisuuksista.

Keskosen elämän eliksiiriä

Keskosen suoli on herkkä ja epäkypsä ja kun keskoselle annetaan ravitsemusta suoleen, se aiheuttaa helposti oireita. Keskonen voi helposti oksennella tai pulautella tai hänen vatsansa pömpöttää.

– Oman äidin maito on keskoselle kaikkein parasta. Äidinmaidon tehoaineet ovat siinä vielä konsentroidummassa muodossa eli ne ovat keskoselle kuin tehotippoja, mutta myös luovutettu äidinmaito on hyvää ja paljon paremmin siedettyä kuin korvikemaidot. Luovutetussa maidossa on jäljellä paljon teho-ominaisuuksia, vaikka maitoa käsitellään, koska infektioriski halutaan minimoida, kertoo osastonylilääkäri Timo Saarela Oulun yliopistollisesta sairaalasta.

Kun on verrattu äidinmaitoa saaneita keskosia ja korvikkeella olevia keskosia, on Saarelan mukaan havaittu muun muassa se, että vaikeita sairaalainfektioita on äidinmaitoa saaneilla vähemmän. - Myös keskosen vaikeaa suolistosairautta enterokoliittia on vähemmän äidinmaitoa saavilla keskosilla. Äidinmaitoa saaneet keskoset pääsevät myös keskimäärin pari viikkoa nopeammin kotiutumaan korvikeruokittuihin verrattuna, kertoo osastonylilääkäri.

Tarkat ohjeet ja tutkimukset

Sairaaloiden maitokeskukset hoitavat äidinmaidon luovutukseen liittyvät asiat. Luovuttajan täytyy olla terve eikä hän saa tupakoida tai käyttää lääkkeitä. Luovuttajaksi aikovalta tutkitaan myös veren HIV-vasta-aineet.

– Äiti tulee tänne haastatteluun ja hänelle kerrotaan, miten tämä maidonkeräilyprosessi lähtee käyntiin. Täytämme yhdessä äitiyskortin ja äiti saa ohjeistusta maidonkeräilyyn, kertoo ravitsemistyöntekijä Hilkka Säkkinen Oulun yliopistollisen sairaalan maitokeskuksesta.

Äidille kerrotaan tarkoista hygieniasäännöksistä niin rintapumpun käsittelyn kuin itse maidon pumppaamisenkin osalta. Säännökset ovat viime vuosien aikana tehostuneet, jotta luovutettu maito olisi mahdollisimman puhdasta. Luovutettu äidinmaito tutkitaan sekä maitokeskuksessa että laboratoriossa.

Ennen pumppaamista rintapumpun osat täytyy keittää viiden minuutin ajan. Rinnat täytyy huuhtoa lämpimällä vedellä ja kädet desinfioida. Pumpattu maito jäähdytetään kylmän vesihanan alla ja säilytetään jääkaapin takaosassa. Maito täytyy pakastaa vuorokauden kuluessa pumppaamisesta.

Luovutetun maidon lämpötilaa mitataan kuljetusvaiheessa ja perille päästessä sekä siinä vaiheessa, kun maito lähtee ja saapuu osastoille. Myös pakkaamisessa noudatetaan tarkkoja säännöksiä. Suurin osa maidoista pakataan ruiskuihin, joihin voidaan annostella valmiiksi vauvan tarvitsema maitomäärä.

Maitoa luovuttamaan

Keskosten lisäksi luovutettua äidinmaitoa saavat erilaisista suolistosairauksista kärsivät lapset sekä synnytysosastoilla olevat vauvat, jotka tarvitsevat lisämaitoa oman äidinmaitonsa lisäksi. Onko luovuttajia kuitenkaan tarpeeksi?

– Kyllähän luovuttajia tarvitaan koko ajan lisää. Tällä hetkellä meillä on noin 30-50 luovuttajaa kuukaudessa, mutta määrä vaihtelee ajoittain. Tuolla luovuttajamäärällä maitomäärät ovat noin 200-350 litraa kuukaudessa. On ajateltu, että tämä määrä riittäisi lastenosastolle olevien vauvojen tarpeeseen, mutta toki sitä tarvetta on synnytysosastoillakin, muistuttaa Säkkinen.

Äidinmaidon luovutusta suunnittelevien kannattaa Säkkisen mukaan ottaa rohkeasti yhteyttä oman sairaalansa maitokeskukseen. Luovutuksesta saa myös korvauksen. Maitolitrasta maksetaan noin 20 euroa paikkakunnasta riippuen.

– Kaikki luovuttajat ovat tervetulleita. On todella tärkeätä, että saisimme äidinmaitoa juuri näille pienille keskosille.

Myös Essi Mikkonen kannustaa kokeilemaan luovuttamista:

– Suosittelen kyllä lämpimästä kaikille äideille, kenellä tulee maitoa näin paljon, että kannattaa ruveta tai ainakin kokeilla. Suurin motivaatiotekijä on se auttamisen halu ilo, että siitä omasta maidosta voi olla suurta hyötyä joillekin keskoslasten ja vastasyntyneiden lasten perheille, painottaa Essi Mikkonen.

Asiantuntijat:

TIMO SAARELA, osastonylilääkäri, Oulun yliopistollinen sairaala

HILKKA SÄKKINEN, ravitsemistyöntekijä, Oulun yliopistollisen sairaalan maitokeskus

Toimittaja: TITTA LAHTINEN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006