Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

23.9.2008

Omalääkärin vastaukset

Jättisolutuumori

"Mikä on jättisolutuumori?"

Tuumori tarkoittaa kasvainta. Jättisolutuumori saa ilmeisesti alkunsa luun hajottajasoluista, jotka rupeavat yhtymään toisiinsa. Kasvualueen luu paisuu ja muodostuu heikommaksi, ja tulee alttiiksi murtumille. Tuumoria ympäröivä alue tulehtuu ja muuttuu araksi. Jättisolutuumori on paikallinen kasvain, eikä siten yleensä hirveän vaarallinen. Vaiva hoidetaan yleensä leikkaamalla.

Nesteenpoistolääkkeet ja kalium vanhuksella

"Kysyisin äitini vanhainkodissa saamaa lääkitystä. Päivittäin annetaan neljä nesteenpoistotablettia ja jopa kymmenen kalium-tablettia. Vesassa pitää käydä tunnin välein. Hoitajien mukaan arvot ovat kunnossa. Onko tuo liikaa, ja miksi niitä syötetään? Äidillä on lonkkamurtuma, nivelrikko, parkinson, embolia pulmonum, eteisvärinä ja hypertonia arterialis."

Aika isolta tuo määrä vaikuttaa. Nesteenpoistolääkkeitä annetaan varmaankin tuon eteisvärinän vuoksi, koska nestettä kertyy elimistöön ja se rasittaa sydäntä. Nesteenpoistolääkkeet taas hävittävät kaliumia, ja siksi tarvitaan kaliumtabletteja. Nesteenpoistolääkkeiden määrä ei sinänsä ihan valtavalta kuulosta, mutta pelkästään kaliumtablettien syömisessä on aikamoinen urakka. Toivottavasti asiassa edetään avoimin mielin ja pohditaan asiaa hoitajien ja lääkärien kanssa, ja pidetään vaikka lääkityspalaveri, jotta varmistetaan kaiken olevan kunnossa.

Toksoplasmoosi

"Minulla on ollut silmässä toksoplasmoosi 15-vuotiaasta asti. Onko vaivaan olemassa mitään uusia hoitokeinoja?"

Toksoplasma on alkueläin. Silmässä se saattaa aiheuttaa tulehduksen verkkosuonikalvolle ja tuhota sen osan näkökentästä. Vaikka tauti puhkeaa teini-iässä, se saattaa olla tullut silmään jo sikiöaikana. Täsmähoitoa ei valitettavasti ole. Viimeisimmissä tutkimuksissa on tulehtuneeseen silmään ruiskutettu antibioottia ja kortisonia. tulokset ovat olleet yllättävänkin hyviä, mutta hoito on vielä kokeiluasteella.

Sijoiltaan menevä polvi

"Polveni menevät helposti sijoiltaan. Kun vaikka juoksen, käännyn, kävelen tai joskus vain seison ja liikautan polvea, niin se ainakin käväisee pois paikoiltaan. Joskus se myös jää epänormaaliin asentoon ja se pitää muljauttaa takaisin. Olin leikkauksessa, jossa piti tehdä patellojen linjojen korjaus, mutta tehtiinkin pelkkä tähystys, putsattu ja korjailtu. Ja sijoiltaanmenot vain jatkuvat. Mikä ihme on ollut kirurgin pointti?"

Patella on lumpio, joka tässä tapauksessa siis menee sijoiltaan. Korjausleikkauksissa on eri tekniikoita, mutta periaatteessa lumpio kiristetään ja estetään sen sivuun siirtyminen, eli sijoiltaanmeno. On mahdoton sanoa, miksi näin ei ole tehty, ehkä kirurgi on sittenkin epäillyt kyseessä olevan jokin toinen ongelma, vaikka kierukkavamma. Mutta ilmeisesti vaiva ei ainakaan parantunut tällä operaatiolla. Muuta keinoa ei taida olla kuin mennä uudelleen arviointiin ja ehkä uuteen leikkaukseen.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006