Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

25.3.2008

Doping ja nuoret kuntoilijat

Huippu-urheilijoiden doping-käryt ovat olleet viime vuosina valitettavan usein toistuva uutisaihe. Kilpa- ja huippu-urheilijat eivät kuitenkaan ole suinkaan suurin ryhmä dopingaineiden käyttäjistä, vaan kaikkein yleisimmin dopingia käyttävät Suomessa tavalliset nuoret kuntoilijat. Huppuvartalo on saatava huippuajassa.

Kuka käyttää dopingia?

Keskimääräinen dopingaineiden käyttäjä on kaupungissa asuva, alle 30-vuotias kuntosaliharrastaja. Hänellä on ammattiin valmistava koulutus ja hän ansaitsee säännöllisesti yli 2000 euroa kuukaudessa. Hän joko opiskelee tai tekee töitä vakituisesti ja ahkerasti - keskimäärin lähes 40 tuntia viikossa. Useimmiten hän elää myös vakituisessa parisuhteessa.

Tämä selviää Elämä on Parasta Huumetta ry:n (EOPH) nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa teettämästä kyselystä. Kyselytutkimus toteutettiin vuonna 2006 ja sen tarkoituksena on selvittää, millaisen kulttuurisen ja yhteiskunnallisen ilmiön kehon manipulointi ja kehoa muokkaavien lääkeaineiden eli dopingin käyttö muodostaa Suomessa. Tavoitteena on kehittää dopingaineiden käyttöä ehkäiseviä ja käytön lopettamista helpottavia toimintamalleja.

Kyselyaineiston analysoinnin ja tutkimuksen takana on Tuuli Salospohja, joka vetää EOPH ry:n Nuoret, liikunta ja doping -projektia.

– Tämän kyselyn mukaan dopingaineiden kuntoilijakäyttäjä elää jopa jonkin verran korostuneesti keskiluokkaisen nuoren aikuisen elämää. Toisaalta myös laittomien päihteiden käyttö on yllättävän yleistä dopingaineiden käyttäjien keskuudessa, kiteyttää Tuuli Salospohja.

– Kuntourheilijoiden doping käyttö on yllättävän yleistä ja varmasti yleisempää kuin yleensä ajatellaan. Yleisintähän se on kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa ja muualla maailmassa. Suomessa arvioidaan, että on noin 10 000 anabolisten steroidien käyttäjää, pääasiassa miehiä. Sen lisäksi on hyvin todennäköistä, että lääkeaineiden käyttäjiä on enemmänkin, jatkaa Salospohja.

Mitä dopingia käytetään?

Anaboliset steroidit ovat mieshormonien johdoksia, jotka vaikuttavat miesmäistävästi, edistävät valkuaisaineiden synteesiä ja siten kasvattavat lihaksia.

Anabolisten steroidien lisäksi tuhannet suomalaiset käyttävät kuntoiluharrastuksensa tehostamiseen vahvaa piristettä, efedriiniä. Myös klenbuterolia käytetään yleisesti. Klenbuteroli on vahva reseptilääke, jota doping- tarkoituksessa käytetään jopa satakertaisina määrinä hoidollisiin tarkoituksiin nähden.

– Klenbuteroli on alun perin itse asiassa astmalääke, mutta sillä on hieman anabolista vaikutusta. Asiasta kyllä kiistellään, mutta se tehostaa treeniä ja polttaa rasvaa. Efedriinillä pyritään ennen kaikkea just tähän treenin tehostamiseen ja rasvan polttoon., selvittää Tuuli Salospohja.

Markus Alitalo alkoi treenata kuntosalilla aktiivisesti kymmenen vuotta sitten.

– Nyt on lähdetty mukaan Classic Bodybuilding -kilpailutoimintaan ja treenaaminen on aika kovaa. Lähes joka päivä tulee käytyä salilla. Itselle ei ole edes tullut koskaan mieleen käyttää sellaisia aineita. Mielestäni kilpaurheilussa on vähän kyseenalaista toimintaa, jos pelisäännöt ovat, että niitä ei käytetä, niin se on epäreilua, Markus Alitalo kertoo.

Classic Bodybuilding kuuluu Suomen Fitnessliitto ry:n alaisena kilpailumuotona Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n testauspiiriin.

Tavoitteena unelmakroppa ennätysajassa

Kilpaurheilijoita siis testataan mutta kuka valvoisi tavallista kuntoilijaa? Doping-aineita kokeillaan, sillä tavoitteena on unelmakroppa - ennätysajassa.

– Suurin osa käyttää siksi, että haluaa paremman kropan eli suoraan kehon muokkaamistarkoituksessa. Halutaan suurempi ja kauniimpi lihasmassa ja sitten myös voimaa ihan sellaisenaan. Joku haluaa saada 200 kiloa penkistä ja nämä lääkkeet ovat valitettavan tehokkaita siinä kohtaa, kertoo Salospohja.

Nuoret elävät elinvoimaisten, hoikkien ja treenattujen mainosvartaloiden ja samaan aikaan epäterveellisiä herkkuja markkinoivan mainonnan ristipaineessa.

– Kärsimättömyys on käytön syynä, mulle-kaikki-heti-nyt -ajattelu. Ei malteta tehdä kovaa työtä. Jos nyt on alkukevät niin kesällä pitäisi olla jo kunnossa. Siihen yhdistyy myös medikalisaatiotrendi eli on totuttu siihen, että joka vaivaan löytyy lääke. Tässä ei ole ehkä vaivasta kyse, mutta kuitenkin: lääke löytyy ja ollaan hyvin kärkkäitä käyttämään sitä, valaisee Tuuli Salospohja doping käytön motiiveja.

Lähes 90 % vastaajista ilmoitti saaneensa dopingaineiden käytöstä tavoittelemiaan hyötyjä. Hyvin moni käyttäjä koki dopingaineiden käytön aiheuttaneen heille kuitenkin myös huomattavia terveydellisiä haittoja kuten esimerkiksi sydän- ja verenkiertoelimistön ongelmia.

Dopingaineista tietoa pääasiassa muilta käyttäjiltä

Dopingaineiden käyttäjät tekevät terveyttään koskevia päätöksiä riittämättömän tiedon varassa.

Dopingaineiden käyttäjät hankkivat aiheeseen liittyvää tietoa pääasiassa muilta käyttäjiltä sekä internetistä. Yli kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti nämä tiedonlähteet kaikkein tärkeimmiksi itselleen. Terveydenhuollon ammattilaisten kuten lääkärien antamaan informaatioon tukeutuu vain alle yksi neljäsosa vastaajista. Yhteiskunnan taholta tuotetun informaation merkitys on erittäin vähäinen. Yli 40 % vastaajista ilmoitti, että aiheesta ei ole tarjolla tarpeeksi tietoa.

– Huolestuttavaa on erityisesti se, että ammattilaisten tarjoamalla terveysneuvonnalla on näin vähäinen merkitys. Kyseessä olevat dopingaineet ovat kuitenkin reseptilääkkeitä. Tämä saattaa johtaa siihen, että käyttöannokset nousevat suuriksi. Tällä on usein erityisen haitallisia vaikutuksia käyttäjien fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Projektin tavoitteena onkin tuottaa jatkossa nimenomaan sellaista objektiivista riskitiedotusta ja terveys-neuvontapalveluita, jotka ovat helposti kohderyhmän saatavilla, sanoo Salospohja.

Käyttäjät vähättelevät riskejä

Internetissä käydyssä keskustelussa dopingaineiden riskejä vähätellään. Puhutaan joistakin sivuvaikutuksista kuten aknesta, mutta vakavammat terveysriskit jäävät ilman huomiota.

Dopingaineiden haittavaikutuksista pahimpia ovat sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman kasvanut riski, maksavauriot, syöpäriskin kasvu, hormonitasapainon muutokset kuten impotenssi ja hedelmättömyys. Myös eriasteiset mielialahäiriöt kuten masentuneisuus ja psykoottisuus voivat lisääntyä. Dopingaineet ovat laukaisseet väkivaltaista käyttäytymistä erityisesti jos samaan aikaan on käytetty alkoholia.

– Ne varsinaiset vakavat haittavaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluessa useiden kuurien jälkeen. Sitä nuoret eivät varmasti ajattele. Kun nyt haluaa sen hyvän kropan, niin se on saatava heti eikä mietitä, että mitä sitten joskus nelikymppisenä tai myöhemmin.

Kilpaurheilijana Markus Alitalo asettautuu varovaisemmalle kannalle:

– Itse asiassa en niin hirveän yleisenä dopingin käyttöä välttämättä pidä. On tosi paljon sellaisia hyvin kehittyneitä jannuja, jotka ovat puhtaita., että ei ole mitään. Ehkä on liikaakin sellaisia yleisiä käsityksiä, että jos vähänkin on jotain saanut aikaiseksi niin ilman muuta täytyy olla dopingin kanssa tekemisissä. Tottakai täytyy treenata paljon mutta monet sen tekevät. Kun vaan tekee asian tietoisesti oikein ja harrastaa elämäntavaltaan sellasta elämää, mikä auttaa asian edistämisessä niin kyllä se siitä ilmankin aineita se kehitys tulee, vakuuttaa Alitalo.

Laittomien päihteiden käyttö yllättävän yleistä dopingaineiden käyttäjien keskuudessa

Alkoholia lukuun ottamatta dopingaineiden käyttäjät käyttävät päihteitä huomattavasti enemmän kuin ns. "puhtaat" harrastuskumppaninsa. Erityisesti nuuskan ja viihdekäyttöön usein yhdistettyjen huumeiden kuten kannabiksen ja amfetamiinijohdannaisten käyttö on yli kaksinkertaista verrattuna niihin nuoriin kuntoilijoihin, jotka eivät käytä dopingaineita.

Kuntosaliharrastukseen vahvasti linkittyvä ravintolisien käyttö on dopingaineiden käyttäjillä erittäin yleistä, yli 90 % käyttää niitä säännöllisesti.
Dopingaineiden käyttäjät kuluttavat rahaa dopingaineisiin ja ravintolisiin yhteensä keskimäärin lähes 150 euroa kuukaudessa. Myös kauneuskirurgiaan käyttäjät suhtautuvat melko myönteisesti: 15.5 % käyttäjistä on harkinnut jotakin kauneusleikkausta ja 4 % on sellainen toteutettukin.

Kehon manipuloinnissa ylitetään "luonnollisen" raja yhdellä alueella, se on sen jälkeen helpompi ylittää myös jollain muulla tavalla. Perinteisten keinojen - ravinto, lepo ja liikunta - rinnalle ovat nousseet monet uudet keinot, joilla pyritään saavuttamaan itseä tyydyttävä kunto ja ulkomuoto.

– Hätkähdyttävää kuitenkin on, kuinka moni dopingaineiden käyttäjä on valmis uhraamaan
terveytensä ikään kuin kahteen kertaan käyttämällä riippuvuutta aiheuttavia ja kunnon kehittymistä heikentäviä päihteitä dopingaineiden kanssa samaan aikaan, toteaa projektipäällikkö Tuuli Salospohja.

Lisätietoja: www.pumppaa.fi

Toimittaja: LEA FROLOFF

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006