Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

25.11.2008

Sydän navigoiden oikeaan rytmiin

Eteisvärinän hoitoon ei ole Suomessa ollut tehokasta hoitoa. Muita rytmihäiriöitä on kyllä voitu hoitaa hyvin. Kim Ordén kuuluu siihen ryhmään, jonka rytmihäiriötä ei ole saatu kuriin. Lääkkeet eivät enää auta eikä perinteinen katetriablaatiokaan auttanut.

Hänellä todettiin reilu kuusi vuotta sitten sekä eteisvärinää että eteislepatusta. Apua on kuitenkin odotettavissa, sillä Meilahden sairaalaan on saatu uusi rytmihäiriöiden hoitoon tarkoitettu magneettinavigaattori. Paitsi potilaat myös lääkärit ovat innoissaan.

– Tämä on avannut meille uuden maailman rytmihäiriöiden hoidossa. Sydämen sisäinen maailma näyttäytyy meille tämän avulla paikoista, joihin emme ole aikaisemmin päässeet, kardiologi Hannu Parikka Meilahden sairaalan kardiologiselta osastolta iloitsee.

Uusi laite vähentää myös sekä potilaisiin että lääkäreihin kohdistuvaa säderasitusta. Suurin osa työstä tehdään käsittelemällä tietokoneruudulla olevia instrumentteja, jotka todellisuudessa ovat potilaan kehossa.

Vähemmän riskejä

Magneettinavigaattorissa on nimensä mukaisesti kaksi kiinteää magneettia, joiden välissä on magneettikenttä.

Lääkäri ohjailee hoitokatetria potilaan sydämessä kauko-ohjaimien sekä sydämestä muodostetun kolmiulotteisen kuvan avulla.

Oikea hoitopaikka löydetään aiheuttamalla potilaalle rytmihäiriö. Oikean paikan löydettyä, hoidetaan rytmihäiriön syy samoin kuin perinteisellä katetriablaatiolla.

Uuden laitteen etuna on myös se, että katetria pystytään liikuttamaan niin, että se ei vaurioita sydämen seinämiä.

Katetrin kärjen kautta saadaan ohjattua radiotaajuista sähkövirtaa, joka kuumentaa sydänkudosta halutulta alueelta. Potilas ei kuitenkaan juurikaan tunne kipua hoidon aikana.

– Käytännössä kuulostaa hirveältä, kun sydämeen mennään antamaan sähkövirtaa ja poltetaan ja lämmitetään mutta ne on vain sanoina kovia. Se mitä se kudoksessa tekee, on aika pehmeätä kuitenkin käytännössä, Parikka vakuuttaa.

Kuumentamalla rytmihäiriöitä aiheuttavia rakenteita saadaan ne lopettamaan toimintansa. Magneettinavigaattorilla annettava hoito on turvallisempaa, tehokkaampaa ja nopeampaa kuin perinteisellä tavalla. Lisäksi sen voidaan sanoa olevan parantava hoito. Uusiutumismahdollisuus on 2-3 prosentin luokkaa.

Asiantuntija: HANNU PARIKKA, kardiologi, kardiologian osasto, Meilahden sairaala

Toimittaja: NINA KUJANSIVU

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006