Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

26.2.2008

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

SOS-keskuksessa kriisityöntekijä menee puhelimessa suoraan asiaan, kysyy muutaman kysymyksen ja keskustelu lähtee liikkeelle. Näin apua tarvitseva pääsee kertomaan hädästään.

Suorat kysymykset ovat juuri niitä taitoja, joita mielenterveyden ensiaputyössä tarvitaan.

SOS-keskuksen koordinaattori Jaana Paasu kertoo, että ihan tavalliset, kysymykset auttavat tuettavaa jäsentämään omaa ajatustaan.

Suomalaisessa kulttuurissa on ollut tapana puuttua toisten asioihin, niin hyvässä kuin pahassakin. Toisen asioihin puuttuminen on tarkoittanut välittämistä, sitä mikä nykyään tuntuu tunkeilevalta.

Suomen mielenterveysseuran kurssit ovat tarkoitettu kaikille henkisestä hyvinvoinnistaan ja sen ylläpitämisestä kiinnostuneille kansalaisille, ei ainoastaan ammattilaisille.

Mielenterveyden ensiapukoulutuksessa opetellaan käytännön taitojen lisäksi tunnistamaan mielenterveyden riskitekijöitä.

Suomen mielenterveysseuran koulutusjohtajan Eila Okkosen mukaan ensiapukurssien taustalla on tieto siitä, että kriiseistä selviytymistä voidaan opetella.

Mielenterveyden ensiapukurssista on apua tilanteissa, joita meistä jokainen joutuu kohtaamaan. Tällaisia voivat olla esimerkiksi läheisen kuolema, vakava sairastuminen tai avioero.

Lisätietoa kursseista: www.mielenterveysseura.fi

Toimittaja: IRMELI KANGASPUNTA

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006