Akuutin Arkisto
30.9.2008
Uusi elämä mielisairaalan ulopuolella
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Italian radikaalista mielenterveyslaista. Lain seurauksena mielisairaalat lakkautettiin ja mielenterveysongelmien hoito siirrettiin yleissairaaloihin ja mielenterveystoimistoihin. Samalla luovuttiin vuosisatoja vallalla olleesta eristämisajattelusta.
Ajatus siitä, että psyykkisesti sairaat on sijoitettava laitoksiin erilleen muista ihmisistä elää edelleen vahvana monissa maissa – myös Suomessa – ja mielenterveysongelmiin liittyy paljon ennakkoluuloja ja häpeää.
Psykiatria ei voi auttaa ellei potilailalla ole perusoikeuksia
Italian psykiatrisessa reformissa pyrittiin mielisairaanhoitojärjestelmän radikaaliin uudistamiseen ja laitoshoidon korvaamiseen avohoidolla. Uudistuksen käynnisti Franco Basaglia, jonka mielestä psykiatrian mahdollisuudet auttaa olivat olemattomia niin kauan kuin potilaille ei annettu perusoikeuksia. Vapaus ja demokratia olivat hänen tärkeimmät lääkkeensä ja hän halusi antaa sairaillekin uudestaan paikan yhteiskunnassa.
Basaglia kokeili jo 1960-luvulla mielisairaalan muuttamista avoimempaan suuntaan Triestessa, Pohjois-Italiassa. Paitsi että mielisairaalasta poistettiin pakkopaidat ja sähköshokit, Basaglia avasi sairaille mahdollisuuden osallistua normaaliin elämään. Kuvaavaa on, että sairaalan ovella ollut "pääsy kielletty" -kyltti vaihdettiin "tervetuloa"-kyltiksi.
Basaglia ei väittänyt, etteivät mielisairaat olisi sairaita, mutta hän halusi muuttaa hoitoa yksilöllisemmäksi. Hän halusi muuttaa sairaan hoidon yksilön hoidoksi, ei esimerkiksi "skitsofrenia"-nimilapun takana olevan tahdottoman objektin holhoukseksi.
– Kun mielisairas laitetaan mielisairaalaan, hän menettää identiteettinsä ja hänestä tulee sairas. Siinä syntyy ikään kuin uusi identiteetti; ihminen on yhtä kuin hänen sairautensa tai diagnoosina. Hän ei ole enää yksilö, selittää italialainen psykiatri Ernesto Venturini, joka on Italian psykiatrisen reformin keulahahmoja.
Mielenterveyskuntoutujat asuvat kaupungeissa
Basaglia korosti, että muutoksen täytyy ulottua sairaalan porttien ulkopuolelle, koko yhteiskunnan asenne ja toimintatapa mielisairaita kohtaan täytyy muuttua niin, että mielisairaat ovat jälleen yhteiskunnan täysvaltaisia jäseniä. Tietenkin tämänkaltainen mielenterveystyön reformi kohtasi vastarintaa.
Kun italialaisen Triesten hoitokodin portit lopulta aukesivat, ulos laukkasi potilaiden rakentama sininen hevonen, joka symboloi vapautta.
– Aluksi pelättiin, että itsemurhat lisääntyvät, että kodittomuus lisääntyy ja koko yhteiskunta menee sekaisin, mutta mitään tällaista ei tapahtunut, Venturini kertoo.
Nyt esimerkiksi italialainen skitsofreniapotilas saa elää omassa kodissaan kuin kuka tahansa maanmiehensä ja juoda aamukahvinsa kahvilassa. Hoitoa potilas saa käymällä säännöllisesti mielenterveystoimistossa - samalla tavalla kuin kävisi lääkärillä jos hänellä olisi esimerkiksi diabetes.
"Potilaille avoa ilman hoitoa"
Psykiatrinen hoito on kokenut valtavan myllerryksen myös Suomessa viimeisten 25 vuoden aikana. Sairaansijojen määrä on vähentynyt yli 20000:sta alle 5000:een. Kun sairaalapaikkojen lakkauttaminen 1980-luvulla käynnistyi, luvattiin sairaaloista kotiutettaville kattava avohoito. Mutta toisin kävi.
– Ei se ole avohoitoa, jos sanotaan, että ihminen on avohoidossa ja lähtee sairaalasta johonkin kuntaan ja se on sitten vain pelkkää avoa, eikä mitään hoitoa ole olemassakaan, on vain avoa, toteaa toiminnanjohtaja Raimo Matikainen Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry:stä.
1990-luvulla suomalaiselta uudistukselta katosi selkeä tavoite, koska muutosta alettiin ajaa myös sillä, että avohoito olisi huomattavasti laitoshoitoa halvempaa. Laman aikana myös avohoidon määrärahoja leikattiin, vaikka juuri niitä piti kasvattaa.
Siirtyminen avohoito-painotteiseen hoitokäytäntöön on Suomessa jäänyt kesken ja eristämiskulttuuri on nostanut vahvasti päätään. Uuslaitostaminen näkyy meillä esim. mielenterveyskuntoutujille järjestetyissä asumispalveluissa, niitä tarjotaan usein hoitokodeissa taajamien ulkopuolelle.
– Mielenterveyden keskusliitto teki laajan valtakunnallisen tutkimuksen kuntoutuskodeista, joita on viime vuosina syntynyt kuin sieniä sateella. Ikävä kyllä osa niistä on eräänlaisia minilaitoksia. Laitoksenomainen hoitokulttuuri siirtynyt sinne ammatti-ihmisten mukana. Se ei ole hyvä asia, Matikainen jatkaa.
Kuka haluaa hullun miehen naapuriin?
– Ehkä henkinen este on isompi kuin mielisairaaloiden seinät ja rakenteet, niitä on helpompi purkaa. Vaikeampaa on purkaa mielisairaalaa, joka on ihmisten mielissä, mielessä, Raimo Matikainen pohtii.
Mielenterveyden keskusliiton tutkimuksen mukaan suomalaisten asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovat hieman lieventyneet, mutta mielenterveyskuntoutujat eivät silti ole suosittuja naapureita. Kun asenteet ovat tiukkoja, moni sairastunut häpeää sairauttaan ja se on iso este kuntoutumiselle.
– Kyse ei ole siitä, että mielenterveyskuntoutuja pitäisi sopeuttaa tai normalisoida siihen kiihkeään kaupunkimaiseen elämään vaan kaupungin, kaupunkilaisten, ns. tavisten pitää tulla näitä ihmisiä vastaan, muistuttaa tutkimuspäällikkö Markku Salo Mielenterveyden keskusliitosta.
– Ympärillä oleva ympäristö saattaa olla jopa sairaampi kuin se oirehtiva yksilö. Minun mielestäni Italian suurin oppi on se, että on tärkeää kuntouttaa myös ympäristöä, kaupunkia ja kuntalaisia eikä vain sitä oirehtivaa yksilöä, Matikainen jatkaa.
Muurien ulkopuolella monta uuslaitostamisen muotoa
Tutkimuspäällikkö Markku Salo Mielenterveyden keskusliitosta toteaa, että vaikka psykiatristen sairaaloiden muurit ovatkin osin murtuneet, uusia näkymättömiä muureja on syntynyt.
– Suomessa on kaksi vahvaa laitostamisen muotoa: eläkejärjestelmä ja liika lääkkeiden käyttö, tutkimuspäällikkö Markku Salo täräyttää.
– Yli 9000 henkilöä joutuu pois työelämästä joka vuosi mielenterveydellisistä syistä. Yhteensä 130 000 ihmistä on eläkkeellä mielenterveysongelmien vuoksi - ja väitän, että näistä 95 prosenttia on eläkkeellä perusteettomasti. Samaan aikaan käydään keskustelua siitä, että Suomi kärsii kohta työntekijäpulasta. Mitä tässä maassa on tapahtunut? 1950-luvulla jokaisen työpanos oli tärkeä ja myös vajaakuntoisten ihmisten työpanosta tarvittiin, kun Suomi jälleenrakennettiin sodan jälkeen. Mitä tässä maassa on viimeisten 50 vuoden aikana tapahtunut? Meitä on näin vähän, Salo jatkaa.
– Lääkkeitä pitäisi käyttää yhä enemmän harkitusti, tietyn kriisin hoitoon eikä sillä tavalla, että ensin määrätään yhtä lääkettä, sitten siihen lisätään ehkä toinen, vaihdetaan ehkä johonkin muuhun ja sitten puhutaan siitä, että "varmuuden vuoksi". Näin synnytetään riskitön kliininen elämä, joka ei ole elämänmakuista! "Varmuuden vuoksi käytä niitä lääkkeitä koko ikäsi." Kuka tästä hyötyy? Ainoastaan monikansallinen lääketeollisuus.
Venturini: mielisairaaloita ei tarvita
Italian mallin mukainen, humaanimpi psykiatria on jo levinnyt muihinkin Euroopan maihin. Basaglia vieraili 1970-luvulla myös Suomessa ja teki suuren vaikutuksen moniin uudistusmielisiin psykiatreihin. Myöhemmin Italian reformi alkoi kiinnostaa myös muita sen vuoksi, että avohoidon uskottiin olevan huomattavasti laitoshoitoa halvempaa. Taloudelliset seikat eivät kuitenkaan olleet alkuperäisen uudistuksen syy.
– Italian psykiatrian ja sen reformin lähtökohta oli ennen kaikkea eettinen ja moraalinen, sen jälkeen kulttuurinen, sen jälkeen poliittinen ja vasta sen jälkeen taloudellinen, Salo muistuttaa.
– Kokemuksemme Italiassa ovat osoittaneet, että huolimatta siitä, että kyse on 57 miljoonan ihmisen maasta, jossa on suuria alueellisia eroja, mielisairaanhoitojärjestelmien uudistaminen ja siitä säädetty laki ovat olleet onnistuneita. Mielisairaaloita ei tarvita, Venturini toteaa.
– Kun ihmiset käyvät katsomassa italialaista mallia, he sanovat: "no niin, hyvältä näyttää, mutta missä niitä tosi vaarallisia tapauksia pidetään?" ja että "Pakkohan niitä vaarallisia tapauksia on jossain olla, eikö niin?" Sitten me kerromme heille tarkkojen lukujen kanssa, että tässä on kaikki, ettei ole olemassa muita potilaita, tämän vaarallisempia tapauksia, Venturini hymyilee.
Mielenterveyden keskusliitto: mielisairaala ei voi olla kenenkään koti
– Nyt jo viimein pitäisi Suomessakin tämä valinta tehdä. Laitoshoito pitäisi jättää lopullisesti unholaan, koska se ei ole modernia eikä nykyaikaista hoitoa eikä lääketieteellisestikään perusteltua, koska hoitoajat ovat aika lyhyitä nykyään. Samalla pitäisi muuttaa lakia niin, että vastentahtoinen hoito tulisi kielletyksi, Matikainen linjaa.
Mielenterveyden keskusliiton mukaan mielisairaala soveltuu vain lyhytaikaiseen hoitoon, minkä jälkeen potilaalla pitää olla mahdollisuus kuntoutumiseen ja täysipainoiseen kansalaisuuteen.
Tämä on valtava haaste meille kanssaeläjille. Löytyykö meistä tarpeeksi suvaitsevaisuutta ja solidaarisuutta henkisten muurien hajottamiseen? Olemmeko me valmiit ottamaan "kylähullut" takaisin keskuuteemme?
– Usein kun puhumme resursseista, ajattelemme rahaa, yhteiskuntaa, mielenterveyden ammattilaisia, jne. ja unohdamme inhimilliset resurssit. Jokaisesta yhteisöstä nimittäin löytyy ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Ei Italiassakaan ole niin hienosti asiat, että suurin osa yhteiskunnasta tai kaupunkilaisista olisi halukkaita konkreettisesti auttamaan mielenterveyskuntoutujia, mutta riittää, että näitä henkilöitä – edes joitakuita – löytyy, Venturini muistuttaa.
Asiantuntijat:
ERNESTO VENTURINI, psykiatri, Italia
RAIMO MATIKAINEN, toiminnanjohtaja, Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry
MARKKU SALO, tutkimuspäällikkö, Mielenterveyden keskusliitto
Toimittaja: TIIA VÄRE