Akuutin Arkisto
30.9.2008
Ingridin tarina
Itsensä löytäminen on mahdollista, mutta helppoa se ei ole. Varsinkaan silloin, jos elää miehen kehossa, mutta toimii kuin nainen. Matka miehestä naiseksi vaatii suurta rohkeutta, itsensä tuntemista ja uskallusta.
– Mä oon Ingrid, mä oon uussuomalainen ja vaikkapa mulla on tämmöinen kansainvälinen tausta, mun sydän on täällä. Mä toimin kuvataiteilijana, opettajana ja sen lisäksi mä oon transsukupuolinen nainen.
– Mun perustyö on kuvataiteilijana. Mä oon pitäny yksityisnäyttelyitä täällä ja ulkomailla, ja mun töitä on eri kokoelmissa. Ja sitten mä toimin opettajana, eli mulla on kaks roolia, että yks puoli on se taideopetus. Se on kivaa, kun mä pystyn auttaan ihmisiä löytämään oman itsensä taiteen kautta. Lisäksi mä toimin myös chi kong -opettajana, listaa Ingrid Ung monimuotoista ammattiaan.
Erilainen lapsi
Ingrid Ungin eli lapsuutensa ja nuoruutensa Ruotsissa. Jo lapsena hän huomasi olevansa jotenkin erilainen.
– Jos mä kerron mun lapsuudesta, niin se on ollut aika tämmöinen monimutkainen, kun mä oon ollu aika hukassa. Ja sitä on vaikea nähdä nyt tässä tilanteessa, miten eksyksissä mä oon ollu, että mä oon kokenu ihan kaikki. Mä oon ollu aika erilainen lapsenakin, että kyllä ihmiset on huomannut sen. Ja mun äitikin sanoo, että hän heti huomasi, että tästä lapsesta tulee jotain outoa tai erilaista, muistelee Ingrid lapsuuttaan.
– Mä olin 20, kun mä muutin suomeen ja se on aika outoa, että vaikka mä oon kasvanut Ruotsissa, mä oon aina tuntenu, että mä en kuulu sinne, ja että mun sydän on Suomessa. Mä tulin tänne opiskelemaan taidetta Helsingissä ja se oli tosi hyvä mulle alussa, että se anto mulle vähän aikaa sopeutua tänne.
Erilaisuuden tunne oli kuitenkin koko ajan läsnä. Seurustelusuhde miehen kanssa sai Ingridin ymmärtämään itseään entistä paremmin.
– Kun mä seurustelin yhden heteroseksuaalisen miehen kanssa ja se oli jotenkin meille molemmille aika hurja juttu, kun me ei oltu seurusteltu kumpikaan miehen kanssa. Mä olin silloin biologinen mies, ulkonäköisesti kanssa, että se kesti meillä vähän aikaa tottuu ja sopeutua siihen. Sitten pikkuhiljaa mä huomaan, että oi, mä toimin ihan kuin nainen tämän miehen kanssa. Sitä on vaikee uskoa. Ihmisellä on aika tarkat rajat, että vaikkapa ihmiset sanoivat, että me ollaan tämmöinen gay-pari, niin mä vaan naureskelin, kun en mä pystynyt identifioimaan itseäni sellaiseksi. Minusta tuntu, että mä oon nainen hänen kanssaan ja jotenkin mä sain niin hyvän olon kun mä pystyin olemaan nainen hänen kanssaan. Että siksi mä aloin koko prosessiin, että mä haluan olla täydellisemmin nainen, ulkonäköisesti kanssa.
Isoja askeleita
– Se isoin askel mulla oli kyllä ottaa askel ja elää arkipäivä naisena, että se oli aika iso kynnys mulle. Tai haaste, kun mulla oli paljo pelkoja silloin. Mutta kun mä otin sen askeleen, mä en ikinä oo katsonut takaisin, enkä mä kyllä kaipaa mitään, sen jälkeen mä oon vaan menny eteenpäin, sanoo Ingrid.
Arki naisena sujui lopulta hyvin. Se miltä Ingrid näytti, ei käynyt enää yksiin sen nimen kanssa, joka henkilöpapereissa luki.
– Kun mä käytän digikameraa aika paljon mun työssä, niin mä ostin tämmösen digikameran tavaratalosta. Ja mä kävin katsomassa yhen mun kaverin kanssa eri digikameroita ja sit mä löysin yhden ja halusin maksaa siitä mun luottokortilla. Sitten ne kysy, että onko tää sun miehen kortti, Ingrid nauraa.
Matka ehjäksi ja kokonaiseksi naiseksi on vaatinut isoja uhrauksia. Jokainen muutos on maksettu omasta rahapussista, ja kaikista toimenpiteistä toipuminen on vienyt oman aikansa.
– Mä oon käyny läpi kaksi rintasuurennusta, mä oon käyny läpi huulten suurennuksia. Mä muistan esimerkiksi kun mä sain hiottua pois tämän aataminomenan. Se on vain tällanen paikallispuudutus. Mä vain näin miten ne luuosat lensi ulos, että se on aika raju prosessi kylläkin, että vaikee välillä ymmärtää. Ja se on aika surrealistinenki, kun käy läpi tämmösiä juttuja, hymähtää Ingrid muistoilleen.
Toimenpiteistä suurin on pian edessä.
– Mä tekee nyt se viimeinen leikkaus parin kuukauden sisällä ja silloin tapahtuu niin, että käännetään penis sisään ja otetaan pois kivekset. Ja sillon mun ei tarvitse käyttää enää niin paljon hormoneja.
– Se kestää ainakin neljä viikkoa ennen kun oikeesti pystyy käveleen ja tekeen tämmösiä arkijuttuja, että esimerkiksi en pysty aluksi käymään kaupassa. Että kyllä mä vähä oon huolissaan kuitenki, vaikka mä oon aivan varma, että mä haluun tehdä sen, sanoo Ingrid.
Reaktiot ympärillä
Ympäristön suhtautuminen Ingridiin on vaihdellut. Ihmisyys kuitenkin ratkaisee vaikeissakin tilanteissa.
– Kyllä aika paljo ihmiset on reagoinut, mutta mää jotanki tuntu että mä täytyy antaa niille vähän aikaa ja tilaa, että mä pystyn olla vain oma itsensä että jos ihmiset hyväksy sitä tai ei, että mä yritän toimii vain ihmisenä niin hyvin kun mä pystyn ja olla hyvä ystävä ja tukea mun kavereita.
– Kyllä äidille se on ollu aika iso rankka kokemus, ku mä oon ehkä kuitenki ollu hänelle se lempilapsi, kun mää oon ollu tämmönen taiteilija, oon ollu miestaitelija ja se ei oo sama ku mää oon nainen ja taiteilija – se on vähä outoa, Ingrid pohtii.
Unelmaa kohti
Suuren muutosprosessin keskellä yksi vaikeimmista asioista on ollut pitkän parisuhteen päättyminen.
– Kyllä se eroaminen oli vaikee mun entinen poikaystävän kanssa, kun mä olin jotenki suunnitellu että me ollan menossa naimisiin sillon, ku mä olen valmis, ihan valmis, että kaikki ne mun paperit on valmis ja mun keho. Ja se on jotenki vaikee luopu niitä unelmista, perheestä ja talosta. Että se kesti mulla vähän aikaa kytkee itsensä takaisin ne unelmat ja toivo.
Haaveet auttavat myös kulkemaan läpi vaikean prosessin.
– Jotenkin että pystyy rakentaan perheen ja adoptoida lapsen ja rakentaa koti. Että se antaa paljo toivoa mulle kyllä, että mä jaksan läpi tätä, Ingrid kertoo.
– Mä haluan sano ihmisille, että ole oma itsesi ja ole rohkea, kun jos sä haluut elää, sä tarvitset paljon rohkeutta.
Toimittaja: ANU-MAIJA KÄRJÄ