Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

3.3.2009

Tiukat treenit maastossa

Mikä saa ihmisen liikkeelle ja tiukkaan maastokuntoiluun aamukuudelta, riippumatta kurasta, loskasta ja viimasta?

Kuva: YLE/Akuutti

Uusi, tai sanottaisiinko uusvanha tapa kohottaa kuntoa, kertonee kaupunki-ihmisen liian helposta ja mukavasta arjesta.

Viitisenkymmentä henkeä järjestäytyy riveihin ilkeässä nollakelin tuulessa. Rivinmuodostusta tahdittavat tiukat komennot. Sotilastreenien ohjaaja Jens Dahle pitää maastokuntoilua erinomaisena tapana kohottaa kuntoa nopeasti.

– Tämäntyyppisestä kuntoilusta saa irti maksimaalisen paljon lyhyessä ajassa. Jo kuukaudessa tai parissa saa kunnon kohoamaan.

Treenejä järjestetään kuuden viikon jaksoissa. Aamutreenit ovat pimeässä kuudelta, ja talvi-iltoina on toinen mahdollisuus päästä maastoon.

Kuva: YLE/Akuutti

Bjarne Ström on kokeillut monenlaista kuntoilua, mutta yleensä into lopahtaa vähän ajan päästä. Hän on havainnut sotilastreenit hyväksi omalla kohdallaan.

– Jos haluaa hyvän peruskunnon, pitää kehoa kiusata hieman ylimääräistä. Siihen nämä harjoitukset sopivat hyvin!

Yhteishenki ratkaiseva

Entisten sotilashenkilöiden, palomiesten ja poliisien ohjaamasta tiukasta kuntoilusta on tullut suosittua Tukholmassa. Yhdysvalloista Eurooppaan levinnyt kuntoilumuoto on lyönyt itsensä läpi Englannissa, ja Ruotsin suurkaupungeissakin on nyt päästy vauhtiin. Maastoon siirretyt kuntosaliharjoitukset muistuttavat kuntoilua armeijan harmaissa.

Tukholmalainen Maria Ström kertoo lopettaneensa tupakoinnin samalla kun hän ryhtyi maastotreeneihin.

– Aluksi oli tosi rankkaa, mutta kaikki kannustivat minua. Tulin aina viimeiseksi, mutta he huusivat "Maria, vielä vähän", ja nyt tämä toimii tosi hyvin.

Kuva: YLE/Akuutti

– Ryhmän kanssa, joka kannustaa jatkuvasti, on todella upeata kuntoilla, sanoo Annelie Wretling. Metsässä jaksaa tehdä niin paljon enemmän ryhmässä. En viitsisi koskaan ryhtyä raahaamaan tukkeja kotipuutarhassa, mutta metsässä teemme sitä yhdessä, ja se on tosi nastaa.

Kannustavat huudot kaikuvat pimeässä metsässä yhtenään. "Vielä vähän, vielä vähän korkeammalle!" Bjarne Ström toteaa, että hän tulee treeneihin osaltaan itse kuntoilun vuoksi, mutta vähintäänkin yhtä paljon tapaamaan mukavaa ryhmää.

Energiaa koko päiväksi

Näitä treenejä ei kurjalla säällä peruuteta. Kuntoilu tapahtuu maastossa ja ilman apuvälineitä - säätilakin on vain osa haastetta. Kunnonkohotuksen lisäksi harjoitetaan sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä.

Kuva: YLE/Akuutti

Puolentoista tunnin harjoitukset ovat ohi. Lähtöpaikalle palaa joukko energisen oloisia ihmisiä.

Annelie Wretling mainostaa silmät loistaen kuntoilua aamutuimaan.

– On fantastista treenata aamulla. Vähitellen alkaa tulla valoisaa, ja Tukholma herää eloon. Se on aivan uskomatonta. Olen nyt aivan mielettömän pirteä. Tästä tulee pirteä olo, jota riittää pitkälle päivään.

Toimittaja: MAIJA UNKURI

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006