Akuutin Arkisto
10.2.2009
Satavuotiaat tulevat
Me kaikki tavoittelemme pitkää ikää ja terveyttä, mutta ketkä ovat hengissä vielä yli sadan vuoden iässä? Miksi joku valittelee kremppojaan, kun toinen lentää kuumailmapallolla 90-vuotispäivänään ja kolmas avaa esikoistaidenäyttelynsä 100-vuotiaana?
Suomessa elää melkein 40 000 tervaskantoa eli yli 90-vuotiasta. Mikä juuri heidän kohdallaan on loksahtanut kohdalleen? Mikä on pitkän iän salaisuus?
"Elämä on karaissut"
– Minä pelkäsin 4-5-vuotiaana pikkupoikana ampumista. Isä oli metsästäjä ja hän päätti kerran ottaa sen pelon pois. Hän vei minut metsän syrjään, otti haulikon mukaansa ja pamautteli olkapäältä muutamia laukauksia, niin kyllä se pelko siinä lähti. Pelkäsin vettäkin. Asuttiin Kymijoen rannalla. Isä vei minut sinne rannalle, otti syliinsä ja heitti sieltä penkalta veteen. Tällä lailla minua karaistiin, muistelee lapsuuttaan 100-vuotias Veikko Porkkala Helsingistä.
– Isä oli sitä mieltä, että poikien pitää kasvaa niin, että he eivät pelkää mitään eivätkä marise pikkuasioista. Minä en ole tähän päivään mennessä vielä käyttänyt käsineitä. Pakkanen tai ei, niin minä kuljen ilman käsineitä, Porkkala toteaa.
Veikko Porkkalaa on vaikea uskoa satavuotiaaksi - niin hyvässä kunnossa hän on. Hän asuu yksin omassa kodissaan, tekee ruokansa itse ja voimistelee joka aamu. Miltä sitten tuntuu olla satavuotias?
– Ei miltään, Porkkala vastaa.
Genomikartoitus kertoo henkilökohtaiset riskit
Minkälaiset mahdollisuudet minulla on elää yhtä pitkään ja hyvin kuin Veikko Porkkala? Uusi tutkimus tarjoaa sen selvittämiseen täsmäkeinoja. Henkilökohtaiset riskitekijät voidaan kartoittaa geenianalytiikan avulla, ja saada selville esimerkiksi riskin sairastua Alzheimerin tautiin, aikuistyypin diabetekseen tai sydän- ja verisuonisairauksiin. Jotkut geenivirheet kun johtavat vääjäämättä ennenaikaiseen sairastumiseen.
– Jos tutkitaan esimerkiksi Alzheimerin taudin riskitekijät, niin silloin määritetään henkilön apolipoproteiini E:n (APOE) genotyyppi. Tämän geenin kolme yleisintä muotoa ovat E2, E3 ja E4. Jos henkilöllä on esimerkiksi toiselta vanhemmalta E2 ja toiselta E3, niin 75-vuotiaana tällaisista henkilöistä vain noin viidellä prosentilla on Alzheimerin tauti.
– Jos taas otetaan se epäedullisin asetelma, eli E4 ja E4, niin 75-vuoden iässä 75 prosenttia heistä sairastaa Alzheimerin tautia. Kyse on siis todella isosta erosta, selittää gerontologian professori Antti Hervonen Tampereen yliopistosta.
Lisääkö tieto tuskaa?
Mahdollisuus ennustaa omaa tulevaisuuttaan kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta samaan aikaan myös pelottavalta. Jos saisin kuulla lääkärin vastaanotolla sairastumisriskini vaikkapa Alzheimerin tautiin, niin miten se vaikuttaisi elämään siitä eteenpäin?
– Käytän joitain geenitestejä praktiikassani silloin, kun siitä päästään yksimielisyyteen tutkittavan kanssa. Hyvä esimerkki on Alzheimerin tauti, joka on tuhoisa ja toistaiseksi parantumaton dementiaan johtava sairaus. Sen riskigeenityyppejä tunnetaan useita ja ne on mahdollista niin haluttaessa myös selvittää, Antti Hervonen selittää.
Hervonen korostaa, että geenianalytiikka auttaa puuttumaan tilanteeseen ennaltaehkäisevästi ennen kuin on liian myöhäistä. Hänen mukaansa potilaat ovat tiedon saatuaan motivoituneita muuttamaan elintapojaan.
– On hyvä muistaa, että riski ei ole mikään kuolemantuomio. Minulla ollut tutkittavanani yli yhdeksänkymppisiä teräviä ihmisiä, joilla on tämä epäedullinen genomi. Silloin he ovat jotenkin elintavoillaan pystyneet torjumaan sen sairauden. Tämä kiinnostaa meitä tutkijoita kovasti, että miten voitaisiin sitten torjua se geenien huono vaikutus
Onnistunut vanheneminen kiinnostaa tutkijoita
Perimän tutkimus pyrkii selittämään myös Veikko Porkkalan kaltaisten tervaskantojen onnistunutta ja sairauksista vapaata vanhenemista.
Tamperelaisten gerontologien käsien läpi on tutkimuksissa mennyt satoja yli 90-vuotiaita suomalaisia. Mikä heitä yhdistää? Onko heillä joku salaisuus, joka antaa ajan kulua, mutta estää vanhenemasta?
– Pitkän iän salaisuutta ei ole vielä löytynyt, mutta sen verran aiemmista tutkimuksista tiedetään, että siinä on selkeä perinnöllinen komponentti. Noin kolmasosa selitysvoimasta tulee geeneistä. Mutta eivät ne geenit kaikkea selitä, vaan kyllä lopputulos on myös elintapojen ja monenlaisten sattumanvaraisten tekijöiden ansiota, Hervonen listaa.
– Me olemme tavallaan kääntäneet asian toisinpäin ja ajattelemme pitkäikäisyyttä ikään kuin sairautena ja katsomme, mitä genetiikkaa sen takaa löytyy.
Porkkala piti esikoisnäyttelynsä 100-vuotiaana
Veikko Porkkalan kodin seinät ovat täynnä hänen omia maalauksiaan. Esikoisnäyttelynsä hän piti 100-vuotispäivänsä kunniaksi Kallion kirjastossa.
– Tulin 14-vuotiaana Helsinkiin puuseppä- ja kehyskultausliikkeeseen töihin. Kun olin siellä muutaman vuoden opissa ja kuuntelin, kun taiteilijat puhuivat tauluistaan, niin pollaanhan se meni. Niin minä sitten ajattelin, että voisinhan minäkin vähän koettaa pensselillä jotain töhriä ja nämä taulut ovat sen tulosta, Veikko Porkkala hymyilee.
– Koettu terveys on tärkeää, ehkä vielä tärkeämpää kuin se, että onko iän myötä tullut jonkinlaisia kremppoja vai ei. Eli toisin sanoen olet niin vanha kuin tunnet olevasi. Joku yhdeksänkymppinen, jolta kysyin asiaa, sanoi, että hän tuntee itsensä hyväkuntoiseksi kuusikymppiseksi, Hervonen selittää.
Ei pelkkää biologiaa
– Kyllä minä ajatellen, että minua on auttanut ennen kaikkea minun oma elämäntapani. Minulla on valoisa luonne. Vaikka olen saanut erikoisen ja erittäin ankaran kasvatuksen, ja elämä on aina ollut kovaa, niin olen aina pystynyt pitämään iloisen mielen. En sanoisi iloisen iloisessa mielessä, vaan sillä tavalla, että henkisesti olen aina ollut tyytyväinen elämääni.
Antti Hervonen on Porkkalan kanssa samaa mieltä:
– Psyykkiset tekijät ovat erittäin tärkeitä. Pitkäikäiset näyttävät olevan positiivisia ja optimistisia, heillä on hyvä itsetunto ja huumorintaju, ja he haluavatkin elää enemmän ja pitempään. Toisin sanoen tällaisia positiivisia piirteitä näyttää rikastuvan sitä myöten, kun porukkaa karsiutuu.
Porkkala ei ole juuri lääkkeitä pitkän elämänsä aikana tarvinnut.
– Minä olen laskenut sen varaan, että vaikka en söisikään lääkkeitä, niin en minä suinkaan sittenkään eläisi tätä toista sataa vuotta, joka nyt on alkanut, hän virnistää.
– Alkoholia maistoin ensimmäisen kerran 54-vuotiaana, ja senkin tein lääkärin määräyksestä. Minulla oli nimittäin vatsahaava, ja lääkäri oli sitä mieltä että otapa lusikallinen konjakkia kuuman veden kanssa, niin kipu lähtee pois. Sen jälkeen minä olen sallinut itselleni konjakin silloin tällöin, Porkkala tarinoi.
Pitkäikäisyystutkimukseen kaivataan lisää tutkittavia
– Pitkäikäisyyden tutkimus on oikeastaan käynyt suuressa mittakaavassa mahdolliseksi vasta viime vuosina, kun vanhenevaa väestöä on tarpeeksi. Nämä nykyiset yli 30 000 tervaskantoa ovat loistava tutkimusmateriaali myös tulevaisuudessa ja olen aivan vakuuttunut siitä, että ne pitkää ikää selittävät perintötekijät tässä lähivuosina selviävät, professori Hervonen lupaa.
– Mark age on lyhenne suuresta, nyt alkavasta, EU:n vanhenemistutkimuksesta, johon liittyy myös näitten yhdeksänkymppisten jälkeläisten tutkimista. Tutkimusasetelma on se, että kun isä ja äiti ovat eläneet pitkään, niin minkälaiset edellytykset jälkeläisillä on yltää samaan.
– Tässä tutkimuksessa kaivataan tutkittaviksi pitkäikäisen (+90 v.) sisarusparin jälkeläisiä. Erityisesti toivomme mukaan niitä, joiden omat vanhemmat ovat jo tutkimuksessa mukana, mutta myös muita. Eli tervetuloa pitkäikäistutkimukseen, Hervonen toivottaa.
Mark age -tutkimuksessa selvitetään pitkäikäisyyden perinnöllisyyttä ja tutkimukseen kaivataan sellaisia jälkeläisiä, jonka jommalla kummalla yli 90-vuotiaalla vanhemmalla on yli 90-vuotias sisarus. Ilmoittautua voi Tampereen yliopistoon p. 03-3551 8815 tai osoitteeseen eeva.timonen@uta.fi.
Asiantuntija: ANTTI HERVONEN, gerontologian professori, Tampereen yliopisto
Toimittaja: TIIA VÄRE