Akuutin Arkisto
20.1.2009
Kätilö muistelee
Vuonna 1953 Kittilässä kätilön työt aloittanut Iris Palosaari on nähnyt 34 vuoden urallaan paljon. Kotisynnytysten aikaa hänen urallaan kesti 15 vuotta, ja ne opettivat hänet toimimaan vaatimattomissa olosuhteissa.
– Pääsääntöisesti synnytettiin selkäsängyssä. Jos oli kesä tai päivä, niin lapset vietiin naapuriin. Jos oli yö, talvi ja kylmäkin, niin lapset vain peiteltiin siihen toiseen sänkyyn, ja äiti synnytti siinä toisessa sängyssä. Lapsethan oppivat siihen, että synnytetään kotona, eikä se ole mitenkään merkillistä, Palosaari kuvailee työolojaan.
– Pantiin piisiin tai uuniin tuli, ja sitten vedettiin synnyttäjän sänky siihen lähelle. Kätilö oli siinä uunin ja synnyttäjän välissä. Ikkunaan pantiin huopa, kun se oli niin paksussa jäässä. Se sitten vähän eristi sitä kylmää. Ja sitten oli semmoinen jaloilla seisova puinen punkka, joka kylissä kiersi talosta taloon. Ja siinä ne sitten ne kamppeet olikin – eipä siinä paljon muuta tarvinnutkaan.
Pitkät välimatkat toivat oman haasteensa synnytyksiin jo tuolloin. Lähes sadan kilometrin matkat taittuivat pyörällä, hevosella, porolla, veneellä, autolla – aina mahdollisuuksien mukaan.
– Kun nyt sitä ajattelee, niin se tuntuu niin kummalta, että miten sitä jaksoi. Eikä sitä ihmetellyt tai kauhistellut mitenkään – se oli niin elämän makuista elämää.
Etelästä tullut Palosaari ei säikkynyt pohjoisen karuja oloja, vaan otti asiat vastaan niin kuin ne tulivat. Eräs kotikäynti odottavan äidin luona on jäänyt mieleen.
– Ihmettelin, kun muuriin oli tullut semmoinen oikein kaunis ja syvä reikä. Kerttu sanoi, että minä olen sen lusikalla kaivanut, kun minua niin haluttaa syödä sitä laastia. Hänellä oli varmaan joku vitamiinin puute, niin hän siitä sai sen. Kyllä se luonto ihmistä neuvoo, Palosaari muistelee.
Esimakua nykyaikaisista synnytyskäytännöistä Palosaari sai käytyään täydennyskoulutuksessa.
– Kun me menimme synnytyshuoneeseen, niin siellä oli semmoinen nuori äiti, joka makasi kaikissa piuhoissa. Sitten siellä oli televisioruutu, josta tuli käyrää, ja kansliassa kätilö seurasi tätä tilannetta. Minä ajattelin, että voi tuota lapsiparkaa. Kyllä sitä varmaan pelottaakin, ja se oli jotenkin niin onnettoman näköinen. Niissähän on hankala liikkuakin niissä piuhoissa.
– Kun äiti on kotona, hänellä on kaikki elämänsä siinä ympärillä. Hän on turvassa siinä, kun hän tietää mitä muut lapset tekee ja mitä navettaan kuuluu. Sitten minulla on tämä tuttu kätilöni, joka on oikeastaan minun ystävänikin. Niin mikä meillä on tässä hätänä, Palosaari kuvailee entistä työympäristöään ja sen tunnelmaa.
Raskaus on normaali olotila, ei sairaus
Palosaari kaipaa entisiltä ajoilta sitä, kuinka synnyttäminen oli luonnollinen ja normaali tapahtuma naisen elämässä.
– Raskaus on naisen normaali olotila. Siitä pitäisi pääsääntöisesti lähteä. Ei mikään ole niin luonnollista kuin se, että nainen saa lapsen. Ja nykyään siitä ollaan tekemässä sairautta.
Nykyajan normaalit, satojen kilometrien synnytysmatkat saavat Palosaarelta tylyn tuomion.
– Onhan se jonkinlaista heitteillejättöä. Eihän eläimiäkään saa kuljettaa nykyään teurastamoon pitkiä matkoja, eikö siinäkin ole joku määrä. Niin miten näitä synnyttäviä äitejä - siinä on vielä kahdesta ihmisestä kysymys, Palosaari hämmästelee.
Ruuhkaisille synnytysosastoille ja jatkuvalle kiireelle Palosaarella olisi vaihtoehto.
– Kyllä minä voisin ajatella, että olisi semmoinen omakätilöjärjestelmä. Se olisi tosi hieno asia. Siitä kätilöstä tulisi sellainen läheinen henkilö. Mutta minä en sitten tiedä, että miten se yhteys saadaan muodostettua, kun tehdään yksi lapsi ja sitten ehkä viiden vuoden päästä toinen lapsi. Se on jo katkennut se yhteys, Palosaari miettii.
Ajoittain esille nousevat puheet synnytysosastojen määrästä ja niiden tulevaisuudesta ihmetyttävät.
– Minulla on semmoinen mielikuva, että niillä synnyttäjillä on nykyään hirveä kiire sieltä sairaalasta pois. Korostetaanko riittävästi sitä, että kannattaisi olla siellä pidempään. Onko siellä sitten niin ruuhkaista, että pitää pistää aikaisin pois. Mutta jos on ruuhkaista, niin sitten pitää miettiä sitä, että kannattaako niitä lähiseudun synnytyslaitoksia lopettaa, Palosaari pohtii.
Tapahtui synnytys missä ja milloin tahansa, on kyseessä silti aina yhtä suuri tapahtuma.
– Kyllä se on aina samanlainen ihme! Se on niin ihme, kun sieltä tulee ihan valmis lapsi. Sillä on kynnet ja kaikki, silmäripset. Ei, ei siihen koskaan totu.
Toimittaja: MARJA KIVILOMPOLO