Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

24.2.2009

Robotista apua leikkauksiin

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tehtiin joulukuun 15. päivä historiaa. Da Vinci -robotin avustuksella tehty leikkaus oli ensimmäinen Suomessa. TAYS:ssa on nyt tehty yli kymmenen eturauhassyövän radikaalia leikkausta robotin avustuksella.

Robotin kanssa leikkaaminen on ennen kaikkea tiimityötä, jossa jokaisen rooli on tärkeä ja yhteistyön pitää olla mutkatonta. Leikkauksessa urologit Juha Koskimäki ja Antti Kaipia toimivat leikkausparina. Kaipia ohjailee robottia ohjauskeskuksesta käsin. Hänen kätensä ovat pidikkeissä, joilla hän ohjaa potilaan sisässä olevia instrumentteja.

Kuva: YLE/Akuutti

Robotin etuna on se, että se ei ala täristä samoin kuin kirurgin kädet väsyessään. Robotin kameroiden avulla leikkauskohteesta saadaan kolmiulotteinen ja kymmenkertainen suurennus. Robotissa on työkalut, joilla voi tarttua ja polttaa verisuonia.

Potilaat valitaan tarkasti

Ensimmäiset robotilla tehdyt leikkaukset ovat olleet eturauhassyöpäleikkauksia, mutta jatkossa robotin käyttöä on tarkoitus laajentaa gynekologiaan, sydänkirurgiaan ja peräsuolisyöpäleikkauksiin. Tämän vuoden aikana on tarkoitus tehdä jo 200-300 leikkausta.

Kuva: YLE/Akuutti

– Robotin avustuksella leikkaaminen ei ole itsestään selvää. Se vaatii koko leikkaustiimiltä opettelua uusille työtavoille. Eturauhanen ei ole kirurgille helppo operoitava, koska se on piilossa ja vaikeasti tavoitettavissa ikään kuin omassa yksiössään. Se on jopa robotilla vaikea tavoitettava, vaikka sillä saadaan kolmiulotteinen kuva, urologi Antti Kaipia Tampereen yliopistollisesta sairaalasta kertoo.

Haastavuuden takia potilaatkin valitaan tarkasti. Potilaan kasvain ei saa olla liian iso eikä robotilla mielellään vielä tehdä laajoja imusolmukkeiden poistoja.

Potilaalle paljon etuja

Robotti on kallis, sillä se maksaa 1,5 miljoonaa euroa ja sen käyttökustannukset ovat korkeat. Se tuo kuitenkin merkittäviä etuja potilaille. Se pienentää komplikaatioiden riskiä, nopeuttaa toipumista ja vähentää verenvuotoa. Myös potilaan virtsanpidätyskyky säilyy varmemmin kuin ilman robottia tehdyissä leikkauksissa.

Kuva: YLE/Akuutti

Tulevaisuudessa robotteja on tarkoitus saada muihinkin yliopistollisiin sairaaloihin. Helsingin Meilahden sairaala on jo ilmoittanut hankkivansa samanlaisen robotin.

Asiantuntija: ANTTI KAIPIA, urologi, kirurgian klinikka, Tampereen yliopistollinen sairaala

Toimittaja: NINA KUJANSIVU

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006