Akuutin Arkisto
24.2.2009
Lukututkimus paljastaa!
Miten lukeminen oikeastaan tapahtuu? Kajaanilaisessa tutkimuslaboratoriossa saatujen tietojen valossa perinteinen lukemisen teoria joutaa romukoppaan. Tulosten perusteella voidaan jopa pohtia, opetetaanko kouluissamme lukemista ylipäätään oikein?
– Perinteinen lukemisen teoriahan on se, että tekstissä on tietoa ja se tieto siirtyy silmän kautta aivoihin ja sitten analysoidaan sitä tekstiä. Se miten me tarkastellaan asiaa, on ihan toisinpäin, taustoittaa psykologian professori Timo Järvilehto Oulun yliopistosta.
Professori Timo Järvilehto kuvailee tiiminsä lähestymistapaa lukemisen teoriaan palapelin avulla.
– Perinteinen ajattelu perustuu siihen, että viimeinen pala, ärsyke, se aiheuttaa sen kuvan, joka syntyy siinä. Mutta asiahan ei suinkaan ole niin, sehän on juuri päinvastoin. Muiden palojen organisaatio, siis se miten ne muut palat on sijoitettu, jättää sen tietyn aukon siihen, johon se viimeinen pala sopii, selkeyttää Järvilehto.
Lukututkimusta silmänliikkeitä seuraten
SkilLab on Kajaanin opettajankoulutusyksikön yhteydessä toimiva tutkimuslaboratorio, ja se on perustettu vuonna 2004. Professori Järvilehto on ollut mukana toiminnassa alusta alkaen. Parhaillaan tutkimuslaboratoriossa on käynnissä lukututkimus, jossa seurataan koehenkilön silmänliikkeitä ja äänihuulten aktiivisuutta.
Tutkimustilanteessa lukijan silmänliikkeitä pystytään seuraamaan viereiseltä monitorilta. Ensin luetaan normaalia tekstiä ja sitten tekstiä, jossa kirjaimet ovat sekaisin. Viimeisenä koehenkilö lukee yhtenäistä tekstiä, josta on välilyöntien lisäksi poistettu kaikki välimerkit.
– Jos lukeminen tapahtuisi tällä tavalla suoraviivaisesti, ikään kuin sanoja analysoimalla, niin silloin voisi olettaa, että tämä sekoitettu teksti on vaikeampaa lukea kuin tuollainen yhtenäinen teksti, jossa kirjaimet on oikealla kohdalla, selventää Järvilehto.
Koeasetelmassa määritetään kuinka kauan kuluu aikaa siitä, kun katse kohdistuu sanaan ja sitä aletaan sanoa.
– Tähänastiset tulokset viittaavat siihen, että todellakin se aika on niin lyhyt, että tällainen tiedon prosessointi ei yksinkertaisesti ole ajallisesti mahdollista. Eli tietyssä mielessä sen tiedon täytyy olla jo olemassa joiltakin osin jo ennen kuin lähdetään lukemaan. Lukuprosessissa vaan täydennetään sitä olemassa olevaa tietoa, Järvilehto summaa.
Opetetaanko lukemista oikein?
Lukututkimuksen tulokset vahvistavat Järvilehdon valtavirrasta poikkeavaa näkemystä, joka on laajennettavissa ihmisen toimintaan yleisemminkin. Oppiminen prosessina joutuu professorin suurennuslasin alle.
– Jos ihmisen toiminta on sitä, että se luo tietoa koko ajan, täydentää olemassa olevaa, niin silloin koulussa toimitaan juuri päinvastoin. Yritetään ikään kuin tunkea sellaiseen organisaatioon tietoa, joka ei ole valmis sitä luomaan, pohtii Järvilehto ja jatkaa.
– Sama voi koskea esimerkiksi lukemisen opettamista. Jos lasta opetetaan sillä tavalla, että pakotetaan opettelemaan tällaisia merkityksettömiä yksiköitä, kuten kirjaimia tai merkityksettömiä tavuja. Niitä saattaa lapsen olla hyvin vaikea oppia ymmärtämään. Lapsi itse on luomassa merkitystä, ja hänen pitäisi käyttää tekstiä välineenä sen merkityksen synnyttämisessä. Eli vähän samaan tapaan kuin jos opetetaan käyttämään jotain työkalua, niin eihän opeteta vain sitä työkalua, vaan sitä miten sitä käytetään.
– Minun oma taustani on nimenomaan aivotutkimuksessa ja olen tullut hyvin pitkälti siihen tulokseen, että itse asiassa aivot on vain yksi elin ihmisen kehossa. Aivot on vain yksi osa sitä, mitä me voimme ihmisen toiminnasta oppia. Meidän täytyy tarkastella ihmisen toimintaa paljon laajemmin, Järvilehto muistuttaa.
Asiantuntija: TIMO JÄRVILEHTO, psykologian professori
Toimittaja: ANU-MAIJA KÄRJÄ