Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Koulrofobia

"Minulla on lapsuudestani johtuva pelko pellejä kohtaan. Aina kun näen jossain pellen (siis vaikka vain ihan tavallisen sirkuspellen), tuntuu, että sydämeni pysähtyy ja menen ihan lukkoon. Minulla on mielikuva, että tälle pelolle olisi oma nimensä, mutta olenko väärässä? Miten tästä pelosta voisi parantua?"

Pelolle on olemassa nimi, koulrofobia. Voisi ajatella, että tuo lapsuuden pellekohtaaminen liittyy johonkin muuhun ahdistavaan, loukkaavaan tai traumaattiseen kokemukseen ja nykyään tapahtuu eräänlainen kokemuksen toistuma, jossa pelko siirtyy kohteeseen eli pelleen. Jos klovnien kohtaamista ei voi välttää, pelkoja voidaan hoitaa tietynlaisella siedätysmenetelmällä, jossa pelon kohde tehdään vähitellen vähemmän pelottavaksi oppimisen kautta. Varmasti paras ja syvällisin hyöty on kuitenkin esimerkiksi psykoanalyysista tai psykodynaamisesta terapiasta, varsinkin, jos asiaan liittyy muita pelkoja tai ongelmia.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006