Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Lapsen ylipaino

"14-vuotiaalla pojallamme on valtava ylipaino. Olemme yrittäneet puhua hänen kanssaan asiasta useaan otteeseen, mutta hänellä itsellään ei ole minkäänlaista halua tehdä mitään asian eteen."

Ei pidä antaa periksi, vaikka se vaikealta tuntuukin. Kun lapsuuden lihavuuden hoitoon perehtynyt lääkäri, hoitaja tai ravitsemusterapeutti pääsee rauhassa juttelemaan pojan kanssa, voi sieltä kuoriutua joku tai useampia hyviä syitä pojalle aloittaa muutos. Muutos koskee luonnollisesti käytännössä aina koko perhettä. Asian kanssa voisi edetä siten, että hakeudutte terveyskeskuksen lääkärille, jollekin yleislääkärin tai lastenlääkärin vastaanotolle, missä tehdään kliininen tutkimus ja luultavasti laboratoriokokeita. Lapsen vaikea lihavuus on hoitohaaste, ja seuraava osoite voisikin olla keskussairaalan lastenpoliklinikka ja sen lihavuuteen perehtynyt tiimi. Hoitoa helpottaisi kyllä aika lailla, jos nuori itse löytäisi jonkun hyvän syyn aloittaa muutos. Esimerkiksi joku mukava perheen yhteinen liikunnallinen harrastus voisi olla kimmoke eteenpäin.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006