Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

PARKINSONIN TAUTI

"Epäilen sairastavani Parkinsonin tautia. Kärsin tuntemattomasta syystä johtuvasta vapinasta, johon auttavat Propralit tai vaikkapa suklaapatukka. Vapina on puuskittaista. Veri-, sokeri- ja kilpirauhasarvot ovat hyvät. Voisiko tässä olla kyse parkinsonin taudista?"

Mielestäni kyseessä ei ole parkinsonin tauti. Parkinsonin taudin perimmäistä syytä ei tunneta, mutta tiedetään että oireiden taustalla on häiriö liikkeitä säätelevissä aivojen tyvitumakkeissa, etenevä solujen tuhoutuminen erityisesti mustatumakkeessa(substantia nigrassa). Tuhosta johtuen syntyy puutetta dopamiini nimisestä hermosolujen välittäjäaineesta. puutosta on pystytty korjaamaan levodopa nimisellä lääkkeellä 60-luvulta lähtien. Tautia hoito ei kuitenkaan paranna. Parkinsonin taudin keskeiset oireet ovat jäykkyys, liikkeiden hitaus ja vapina. Kysyjän tapauksessa kyseessä voisi olla essentielli vapina, joka on ylivoimaisesti tavallisin Parkinsonin taudista erotettava vapina. Se on usein perinnöllinen, hyvänlaatuinen tila ja alkaa vasta aikuisena. Vapina ei ilmene levossa vaan lihasten aktiivisen liikkeen aikana. Vapina pahenee yleensä iän myötä, mutta aiheuttaa harvoin työkykyongelmaa. Propral, joka kuuluu beetasalpaaja-ryhmän lääkkeisiin, auttaa yleensä 60 prosentilla hyvin oireeseen, samoin pieni määrä alkoholia, esimerkiksi lasi viiniä. Kahvi usein pahentaa tilannetta.

Neurologi Merja Hallikainen

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006