Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374

Akuutin lääkäriarkisto

Veren kohonnut valkosoluarvo

"Mitä tarkoittaa, että valkosoluarvo on koholla? Minulla on viimeisen vuoden ollut valkosoluarvo 12 ja 17 välillä. Olen kärsinyt viimeiset kolme vuotta selkäkivuista jotka alkoivat kaatumisen jälkeen jossa löin selkäni josta aiheutui välilevyn pullistuma ja hermon väliin jääminen."

Terveistä aikuisista 95 prosentilla valkosoluarvot mahtuvat välille 3.4-8.2, joten kyllä tuo arvo koholla on. Valkosolut ovat osa immuunipuolustusta ja niiden määrä lisääntyy rajusti, kun vaikkapa keuhkokuume iskee. Ne taistelevat bakteereja vastaan. Toisessa ääripäässä on sitten luuytimen sairaus - verisyöpä, jossa valkosoluja tuotetaan ilman tarvetta liikaa ja laatu on mitä sattuu. Aina pyritään löytämään selitys kohonneelle valkosoluarvolle, mutta kaikissa tapauksissa sellaista ei löydy. Ensin tehdään erittelylaskenta ja selvitetään, mitä valkosoluja on runsaasti. Jos varmaa selitystä ei löydy, otetaan luuydinnäyte. On vaikea sanoa, liittyvätkö kivut valkosoluarvoihin. Olennaista kuitenkin on, että arvoja seurataan.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006