Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Vatsavaivat

"Minulla on ollut tosi omituisia vatsavaivoja jo parinkymmenen vuoden ajan aina silloin tällöin kerran muutamassa kuukaudessa. Tuntuu siltä kuin vatsassa olisi pieniä kiviä. Sitten se kipu lähtee leviämään aika paljon selän puolelle, siinä vaiheessa vatsa on myös kosketusarka. Ei pysty varsinkaan nukkumaan. Saattaa auttaa jos menee kippuraan. Sitä on tutkittu tosi monella eri tapaa. Ei ole mitään allergiaa, ei myöskään sappikiviä. Kipu tuntuu nimenomaan sapen alueella kovemmin kuin muualla. Mitäköhän tämä voisi olla?"

Tässä hankalassa vaivassa on onneksi hyviä piirteitä, sillä tämä kipu on kestänyt 20 vuotta ja toistuu hirmu harvoin Myös anatomia on tutkittu tarkoin, esimerkiksi sappirakko on terve, eikä sieltä löydy mitään ylimääräistä. Mistään vakavasta, kuten kasvaimesta tai tulehduksesta ei siis varmaan ole kyse. Tarkkaan diagnoosiin ei varmasti päästä, mutta me lääkärit puhumme herkästi tällaisista toiminnallisista vaivoista, silloin kun tällaisia vatsakipuja esiintyy. Eli jokin elin, joka sinällään on kunnossa, esimerkiksi sappirakko, saattaa kouristella ja sappiteihin saattaa jäädä kramppi. Myös paksusuoli saattaa krampata, kouristaa ja jättää tällaisen jälkikivun. Kun vatsavaivat uusiutuvat, kipua voi yrittää lievittää myös Litalgin-suolistokipulääkkeellä, joka on reseptilääke.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006