Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374 MHP-lisäpalvelu

Akuutin lääkäriarkisto

Verenpainelääkitys

"Olen 56-vuotias nainen. Olen jo pitkään tarkkaillut verenpainettani kotimittarilla. Mittaan paineen usein kolme kertaa peräkkäin - ensimmäinen tulos on tavallisemmin 150–160/ 90, seuraavat kaksi arvoa ovat selvästi matalampia. Yleensä rauhoitun, kun viimeinen arvo on normaalin rajoissa. Olen muuten terve, käytän päivittäin vain estrogeenia. Olisiko tapauksessani aihetta lääkitykseen"

Kotimittauksissa on kaksi tärkeätä asiaa: mittarin pitää olla hyvä ja mittaukset pitää tehdä huolella. On hyvä mitata paine aina samassa paikassa, hyvässä lepotuolissa, jossa mansetin saa oikealle korkeudelle. Ennen mittausta on tärkeää istua mansetti paikallaan viitisen minuuttia. Ja sitä ennen ei saa tupakoida, syödä, juoda kahvia tai kolajuomia puoleen tuntiin. Ennen mittausta ei saa myöskään rehkiä. Mittauksesta ei ole hyötyä, jos on nauttinut alkoholia samana päivänä. Paljon riippuu myös mittarista. Vaikka lääkärit eivät oikein luota rannemittareihin, löytyy niidenkin joukosta hyviä laitteita. Ajatellaan, että mittausvirheitä tulee herkemmin rannemittareilla, kun kaikissa tutkimuksissa verenpaine on aina mitattu olkavarresta. Ensilukema tahtoo olla aina hiukan korkeampi, mutta eroa mittausten välillä vähentää se, että valmistelu tehdään oikein. Siitäkin huolimatta verenpaine pitää mitata peräjälkeen ainakin kahdesti. Kotimittaukset antavat arvokasta tietoa varsinkin aamupaineesta. Verenpaineen hoidossakin se on hyvä mittari lääkityksen tehosta. Tässä tapauksessa voisi olla hyvä mitata painetta viikon ajan, aamuin illoin ja katsoa onko paine keskimäärin alle 135/85, joka olisi jo aika turvallinen taso. Lääkkeitä ei varmaankaan tarvita.

Akuutin omalääkäri Risto Laitila

Paluu lääkäriarkistoon

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006