Euro

EU ja talouden näkymät

Millaisen pakkopaidan me olemme luoneet itsellemme etenkin emumaissa. Periaatteessa jäsenmaat eivät saa velkaantua yli kuuttakymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta, joten elvytysvaraa ei monellakaan maalla enään juuri ole. Emumailla ei myöskään ole mahdollisuutta devalvoida, joten keinot ovat vähissä. Tietenkin me voimme käydä keskinäistä kilpailukykykamppailua, mutta onko se hyvä ratkaisu.

Brysselin kone: EU ja aiemmat valtioliitot - haastateltavana professori Erkki Pihkala.

EU on ainutlaatuinen kokeilu, jonka kaltaista historiassa ei aiemmin ole ollut, vaikka maailmassa ja Euroopankin alueella on ollut erilaisia valtioliittoja, liittovaltioita ja tulliliittoja. Mutta mitä asioita taloushistorian perusteella voi miettiä kun EU:ta pohtii? Mitkään rahajärjestelmät eivät ole olleet ikuisia. Liittovaltiot ovat kaatuneet, kun niiden talous on kohtalokkaasti heikentynyt.Suuretkin valtiot kuten Kiina, ovat joutuneet vallanvaihdoksen ja hajaannuksen tilaan ennen kaikkea sisäisten erimielisyyksien takia. Jne...
Subscribe to RSS - Euro