EU ja maailman muutos

Antti Kuosmanen

 

 

Parikymmentä vuotta sitten kun Suomi liittyi EU:hun,  Ulkoasiainneuvos Antti Kuosmanen oli Suomen EU-jäsenyysneuvotteluvaltuuskunnan jäsen. Hän oli siis neuvottelemassa Suomen jäsenyydestä. Sen jälkeen hän on urallaan tehnyt töitä myös muiden EU-asioiden parissa.

Mutta miltä EU:n kehitys  jäsenyysneuvotteluiden aikaan verrattuna näyttää nyt? Vanha innostus EU:hun rauhantuojana perustana on vaimennut, ja EU:n asema kansainvälisenä toimijana on heikentynyt kun nousevien maiden rinnalla ja EU:n lainsäädännöllinen pohja on muuttunut.

Mutta onko rauha nyt ja ikuisesti tulevaisuudessa niin itsestään selvä asia, ettei siihen tarvitse kiinnittää huomiota.  Ja mitä maailmantaloudessa tapahtuu seuraavaksi? Jos maailmassa elintaso tasoittuu eri maanosien ja valtioiden välillä, niin miten käy EU:n? Jos EU-kansalaiset köyhtyvät  huomattavasti, niin minkälainen kriisi siitä seuraa? Mitä siitä seuraa EU:n asemalle globaalisti ja mitä tapahtuu EU:lle, sen rakenteelle ja pysyvyydelle?

 

 



14 kommenttia

Erinomainen ohjelma taas kerran ja Kuosmasen jälkiviisaus viiltävän tarkkaa ja viisasta.

SUURKIITOS Antti Kuosmaselle sekä historiaa että tulevaisuutta pitkälle luotaavista näkemyksistä ja siitä, että hän oikaisi useita väärinkästyksiä ei vähiten euroa koskevia.

Antti kuosmanen kirjassaan "Suomen tie EU:n jäseneksi" alkutekstissä " koska minua sitoo loppuikäni ulkoasiainministeriölle tekemäni vaitiololupaus, olen harjoittanut eräiden asioiden suhteen hieman suurempaa pidättyväisyyttä kuin muuten ehkä olisi ollut tarpeen" .

Mielenkiintoista ja osin selittävää Venäjän ja Putinin nykytoimien järjettömyyksille oli tämä Kuosmasen muistikuva Putinin esiintymisestä vuonna 2007, jossa Putin esitti jyrkästi kannanmuutoksesta Venäjän suhtautumisesta Naton laajentumisesta Venäjän rajoille. Putin siis ilmoitti, ettei Venäjä tule sitä sietämään, eikä hyvällä katsomaan. EU:n itälaajentuminen on kulkenut käsikädessä Nato:n laajentumisen kanssa. Tässä valossa Suomen lähentyminen Natoon juuri nyt vaikuttaa "veren kaivamiselta nenästä". Jos lähentyminen näyttää lähentymiseltä suomalaisille, se aivan varmasti näyttää vielä enemmältä itärajan takana.

Kuulosti jäleen eurooppalaiselta ylimieleltä,viime viikolla perheessämme majaili Kiinalainen nuorimies vaihtooppilaana,hän palasi eräänä iltana kallella kypärin kotiimme,samaan aikaan koululla oli myös Saksalaisia,jotka olivat sättineet aasialaisia vierailijoita mm luusereiksi.Eurooppalainen ylimieli näkyy myös innossa asettaa venäjälle erilaisia pakotteita.

No, Venäjä on asetellut viime vuosina, paljon ennen nykyistä kriisiä, jatkuvasti pakotteita entisen Neuvostoliiton osavaltioille ja alusmaille, jotka eivät ole suostuneet tanssimaan Venäjän pillin mukaan. Sekö sitten muka on tasaveroisuuteen nojaavaa politiikkaa? Kun esim. rutiköyhän Moldovan tuotteilla ei juuri ole muita markkinoita kuin Venäjän, niin niitä koskeva tuontikielto kertoo karulla tavalla suuren valtion yrityksestä pakottaa pienempänsä ruotuun. Meillä on asiasta omaakin kokemusta, ns. yöpakkaset, jolloin Neuvostoliitto katkaisi kaupankäynnin maittemme väliltä, koska demokraattinen Suomi oli valinnut itselleen "vääränlaisen" hallituksen.

Kuosmasen puheenvuoro oli selkeä, asiallinen ja vailla ylimieltä. Tuli myös upottaneeksi monta populistihörhöjen myyttiä EU:sta. Tässäkin ohjelmasarjassa kannattaa pitää se linja, että jos henkilöllä ei ole asioihin muuta tietopohjaa kuin iltapäivälehdistöstä kerättyä kaunaa, ei hänellä voi myöskään olla automaattisesti oikeutta päästä levittämään ennakkoluulojaan valtakunnalliselle kanavalle. Sitä varten on muita foorumeita. Lisää Kuosmasen kaliiberin puheenvuoroja niin taso pysyy korkealla.

Kyllä se nyt on vain niin ,että maat joilla on oma kansallinen valuutta ja lainsäädäntö pärjäävät kunhan eivät velkaannu vieraassa valuutassa. Ulkomailla ihmeteltiin Suomen ratkaisua ottaa euro käyttöön koska suomi on vientivetoinen maa. Niin, ytimeen oli päästävä,mutta mitä hyötyä meille on ollut siitä ihan konkreettisesti? Suomen talous jökkii joka tasolla ja mitkään uudistukset ,elvytykset ,tukitoimet eivät vaan kertakaikkiaan tule kantamaan edes sitä lyhyttä aikaväliä.

Kaiken taloudellisen toimintakyvyn ja sen myötä meidän kaikkien hyvinvoinnin perusta on oma itsenäinen valuutta ilman mitään typeriä ideologioita tai mv. Maa josta pitäisi ottaa mallia noin laajemminkin on Sveitsi ,jolla muuten ei ole edes eta sopimusta .

Mitä tulee Antti Kuosmaseen niin hän on vikamiehenä toteuttanut vain muiden asettamia päämääriä tuskin omia ja kun on elämä ainakin taloudellisesti turvattu,niin miksi sitä potkisi aisaan?

Ukrainan konfliktin ratkaisun kannalta venäjää pakotteilla kiristäminen voi jos,heillä älyä ja ymmärrystäriitää riitää kääntyä heille parhain päin. Maatalouden omavaraisuuden lisäämisen lulisi ainakin korostuvan. Samoin kuin meilläkin,globaalin ylituotannon varaan laskeminen lisää epävarmuuutta väestön tarpeiden tyydyttämisestä.Eilisessä kauppalehdessä oli artikkeleita suomalaisten sijoittajien innosta mennä riskisijoittajaksi Moskovan pörsiin,kanntaa muistaalohet jotka uivat vastavirtaan. Älyllistä miekkailua yrittävät harrastaa kaikki kriisin osapuolet, eilen mm.tulitauko uutisointi ukrainan puolelta yritettin vedätää venäjää tunnustamaan osllisuutensa valtiona sotatoimissa,vetivät vesiperän.Euroopalaisellla ylimielellä tarkoitan sitä asennetta jolla me pyrimme opettamaan ja joskus myös kurittamaan sellaisia tahoja jotka eivät pyri noudattamaan meidän asettamia jahyviksihavaitsemiamme kulloisiakin arvoja.Jos tapaus ukrainassa olisimme kohdanneet venäjän alusta alkaen tasaveroisina ja jos meissä olisi ollut miestä olisimme ryhtyneet samaan peliin kuin he, mutta koska olemme tulleet erittäin mukavuudenhaluiseksi emme halua mennä ns mukavuusalueen ulkopuolelle, siksi sorrumme pettämään itseämme pakotepolitiikalla.

Mennään tietuysti sivuraiteille blogin kannalta,mutta seuraillessani tapahtumien kulkua monesta näkökulmasta,oli odotettavissa ajassamme oleva kultuurien yhteentörmäys. Putin ja muut venäläiset vaikuttajat ovat jo vuosia ilmoitaneet tuleensa petetyksi läntisten kumppaneidensa taholta, kosovon ym tapahtumien osalta. Idässä on ilmeisesti huomattu läntisten valtojen ajautuminen voimattomaan tilaan velkaantumisen ja väittäisimpä jopa liberalististen arvojen alaisena elävien massojen rappeutumisen seurauksena. Siihen kykenevän taloudellisen eliitin katoaminen vero ym paratiiseihin on myöskin pantu merkille.Venäläisten kannalta paradoksaalisesti voimavaraksi on osoitautumassa suht kehittymätön periferia ihmiset eivät ole riippuvaisia teknosysteemistä, koska vain noin 30 prosenttia elää kulutusyhteiskunnan piirissä.

Eurooppalaisen ylimielen osoitus oli myöskin se eurooppa myönteinen propaganda kampanja jolla Suomi vietiin silloiseen euroopan yhteisöön. Puhutiin Suomalaisuudesta jälkeenjääneenä tuohivirsukultuurina. Halvoilla eurooppalaisilla elinkustannuksilla viekoteltiin suomalaiset kuluttajakansalaiset eurooppa myönteiseksi. Kaiken kruunasi ryssänpelkoo mörön esiinkaivaminen kansallisesta alitajunnasta.

Räsänen Pirkanmaalta kirjoitti:

Eurooppalaisen ylimielen osoitus oli myöskin se eurooppa myönteinen propaganda kampanja jolla Suomi vietiin silloiseen euroopan yhteisöön. Puhutiin Suomalaisuudesta jälkeenjääneenä tuohivirsukultuurina. Halvoilla eurooppalaisilla elinkustannuksilla viekoteltiin suomalaiset kuluttajakansalaiset eurooppa myönteiseksi. Kaiken kruunasi ryssänpelkoo mörön esiinkaivaminen kansallisesta alitajunnasta.

Tämä on niin totta , Ruoho oli ja on edelleen vihreämpää jossain muualla,mutta ei missään nimessä täällä. Jokaisen kansakunnan ja ihmisen on vain osattava hyödyntää omat edellytyksensä, eikä turvautua katteettomiin mielikuviin joita meille tarjoillaan.

Koska elämme vakavien aikojen etumaastossa, menneisyyden poliittiset virheet tulevat nyt lunastettaviksi vuosikymmenten valuuttapako kotimaisten investointien laiminlyöminen, halvemman vierastyövoiman hyväksikäyttö kaikissa suuremmissa rakennusprojekteissa samalla jättäen rapeutumaan omaa inhimillistä pääomaamme, näytää siltä että entiset prolet ovat valumassa plumppen proleksi. Samalla koko teknosysteemiä pyörittävä yrittäjäluokka on joutunut entisten prolejen asemaan, kaikki yritystoimintaankuuluvat riskit ovat heidän harteilaan. Seuloutuvan voiton korjaavat yhteiskunnan luontaiset ylärakenteet joiden liitolaiseksi on joutunut ansaittua eläkettä nauttiva väestö.Keli jos elikeinoelämä ei tarvitse äsitääkseni ns pohjoimaisen hyvinvointi yhteiskunnan ylläpitämisen edellytykset on näin tärvelty ja menetetty.Ettei tunelma menisi täysin ranteet auki menttaliteetiksi visioina eli harhakuvina voisi olla elikeinoelämän ja muun kansalaisyhteikunnan ero, eli jos teknosysteemi ei tarvitse suomalaisen keskivertokansalaisen työpanosta tulisi myös itsellisen ihmisen elämäntapa tehdä mahdolliseksi valtiovallan poliittisilla toimenpiteillä.

Historian harrastaminen avaa monia ymmärryksen lukkoja omasta ajastamme,neuvostoliiton alkuaikojen ja nykyisen unionimme kehityskulussa on paljon yhteistä. Neuvostoliiton perusorganisaatiot olivat alunperin työpaikka neuvostot,joissa muilla kuin bolsheviikeilla oli enemmistö. siellä luotiin myös moderni ja edistyksellinen perustuslaki, aikaa myoten kävi kuitenkin selväksi byrokrtian avulla bolsheviikit puoluevälineenään nitistivät neuvostot heti alkumetreillä.Vallitevan todellisuuden ja ilusioihin perustuvan teorian ja lainsäädännön repesi yhä laajeneva kuilu, kehitys huipentui stalinin terroriin.Nykyunionissamme älyllinen ja moraalinen epärehellisyys on saamassa samoja piirteitä. Nykyiset elinkeinoelämän lobbaus ja viestintä menetelmät ovat lisäämässä niiden mahdollisuuksia hallita ja saada direktiiivit mieleisekseen. Lakien tulkinnassa ja ristiriitojen setvimisessä suuryrityksillä on aivan oma järjestelmänsä, joka ei ole vähimmässäkään määrin avoin. Resurssittoman tavallisen toimian mahdollisuudet pitää puoliaan näitä korporaatioita vastaan ovat olemattomat,varsinkin kun meiltä puutuu ryhmäkanteen mahdollisuus. Tie taloustotalitarismiin on näin avattu, puutu vain eurooppalaisen stalinin ilmaantuminen.

Suomen herrojen erikoistaito on ollut kaksilla rattailla ajaminen kaikissa historian vaiheissa tsaarinvallan aikana valmisteltiin itsenisyyttä saksaan ja skandinaviaan suuntautunein voimin pietarin tiellä hääräsi etenkin sotilaat ja liikemiehet. Sotaaikana ei kokosydämmestä oltu saksan rinnallakaan. Eurostoliiton alkuaikoina toiset rattaat oli kadoksissa, mutta nyt onneksi Ukrainan kriisin aikana ne on taas löydetty.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu