suomi

To 03.02.2011 @ 09:29Iikka Vehkalahti

Kansakunnan muisti

Kulunut ja aina toistettu on lause: ” dokumenttielokuva on osa kansakunnan muistia”. Elina Kivihalmeen Tuntematon emäntä tekee lauseesta todellisen. DocPointin uusi taiteellinen johtaja Erja Dammert muotoili ajatuksensa dokumenttielokuvan merkityksellisyydestä Tuntemattoman emännän ensi-illan jotenkin seuraavasti: ” Dokumenttielokuva aiheuttaa keskustelua ja ilman keskustelua ei tapahdu muutosta”. Jällen kerran: kysymys dokumenttielokuvan yhteiskunnallisesta luonteesta.
To 13.01.2011 @ 14:38Heikki Alihokka, toimittaja, A-plus

Omilla säännöillä

Venäjän jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on loppusuoralla. Jo on aikakin. Neuvottelut aloitettiin 17 vuotta sitten. Yksi syy pitkään rupeamaan on se, että neuvoteltavien yksityiskohtien määrä liikkuu fantastriljoonissa. Joitakin asioita on vielä jäljellä, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain ja EU:n tahto avannee WTO:n portit Venäjälle. Jopa Georgia joutuu nielemään parin vuoden takaisen sodan katkeruuden ja hyväksymään ison naapurin kerhon jäseneksi.
Ke 13.10.2010 @ 15:00Iikka Vehkalahti

Kuolema keskikoolle, Greenhouse II

Kello on kuusi sunnuntaiaamulla Munchenin lentokentällä ja belgialainen ETMAn vetäjäPaul Pauwels ennustaa synkkää tulevaisuutta dokumenteille. Rahamäärät ovat laskeneet kaikkialla muutamaa poikkeusmaata lukuunottamatta ja erityisesti keskikokoisten tuotantoyhtiöiden tulevaisuus ei ole ruusuinen. Pauwelsin työhön kuuluu matkustaa ympäri Eurooppaa ja pyörittäessään tulevaisuuden mediabisnes -koulutusta hän kerää tietoja eri maista ja analysoi tulevaisuutta.
Ke 15.09.2010 @ 16:00Heikki Ali-Hokka, A-plus

Uusista EU-säännöistä tulee lattiarättejä

Kreikan pelastumista talouskriisin kynsistä seurataan huolestuneina ympäri Eurooppaa, niin myös Suomessa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen lähetti osan Suomelle jyvitetyistä 1,48 miljardista eurosta matkaan "jälleennäkemisen toivossa". Helleenien yritys on ainakin kova. Taloutta on rukattu ennennäkemättömän rajusti, mutta siitä huolimatta bkt painuu tänä vuonna miinukselle.

Deittailua amerikkalaisittain

Amerikkalainen deittailukulttuuri eroaa meikäläisestä. Useiden potentiaalisten partnereiden tapailu rinnakkain on normaalia, ja deittailuun suhtaudutaan muutenkin rennosti. Deittailu ei Jenkeissä tarkoita sitä, että pitäisi heti hypätä sänkyyn ja mennä naimisiin. Kysymys on ennemminkin vaihtoehtojen kartoittamisesta ja niihin rauhassa tutustumisesta.

Sivut

Subscribe to RSS - suomi