Teillä Idols, meillä Supperstaar

Asiat, jotka ovat melkein tai lähes, ovat minusta aina olleet kiinnostavia. Esimerkiksi: harmaan eri sävyt; milloin toinen muuttuu toiseksi? Se kun sinisestä tulee mustaa ja päinvastoin. Tai ikuinen riidan aihe siitä, mikä onkaan turkoosia, mikä vihreää ja mikä sinistä?

Näitä samankaltaisuuksia, olla samane, jaksan vertailla alati. Täällä Virossakin. Totta kai havainnoin myös eroja, mutta oikeastaan on vänkintä (ja kielen opiskelun kannalta hankalinta!), kun jokin onkin vain vähän erilaista.

Niin kuin nyt että juukset = hiukset. Televisiomainonta pitää huolen, ettei TÄMÄ sana unohdu! Tai että meillä kahdella kansalla on samankaltaisuutta olla-verbin taivutuksessa, ilmastossa ja juomatavoissa. Tai että meillä saatetaan puhua yhtä aikaa paikallisten yleisradioiden ykköskanavilla samasta asiasta. Kuten männäviikolla, jolloin aiheena oli eläkeiän korottaminen.

En vielä tiedä, mitä virolainen keski-ikäinen ja keskivertoinen turisti havainnoi ulkomailla. Suomalainen keski-ikäinen keskivertoturisti etsii kuitenkin yleensä eroja.

Odottelin laivaa viime viikolla Tallinnan terminaalissa. Istahti viereen suomalaispariskunta, myöhempää keski-ikää. Te tiedätte; ne, jotka saattavat istua muutamankin tunnin sanomatta toisilleen juuri mitään. Eivät suutuksissaan tai pitkästymistään, vaan koska ei nyt ole mitään asiaa.

Istuivat siinä hetken. Mies kävi vessassa. Kertoi ensin menevänsä sinne, kuten me suomalaiset aina teemme. Miehen palattua loihe sitten vaimo lausumaan: "On noi parketin raot aika isot. Isompia kuin tavallisesti". Mies kävi asiaa tarkastelemaan ja myönsi, että voipa olla. Kyseessä oli se sellainen tee-se-itse-miehen paloina koottava parketiksi kutsuttu lattiamateriaali, jota Suomessakin on vähän joka puolella. Mutta Virossa olivat ne raot sitten isommat...

Ja tällä en nyt tarkoita, että olisin parempi ihminen, kun en vielä asiaa tarkasteltuanikaan huomannut parkettilaattojen raoissa mitään erityistä kansallista kokoeroa. En vain ilmeisesti havaitse asioita niin paljon eron kuin samankaltaisuuden kannalta.

Olisikohan itsepintaisuus joka tapauksessa eräs kummankin kansan hyveistä?

Otetaan esimerkiksi tämä täkäläinen Idols, jota virolaiset kutsuvat nimellä Eesti otsib Superstaari. Täällä kielioppineet itsepintaisesti kieltäytyvät kirjoittamasta kaksoiskonsonantteja, joita meidän ulkomaalaisten välismaalaste on ihan mahdoton oppia, kun kaikki b:t, p:t ja pp:t lausutaan about samoin.

Viron kansa kuitenkin haluaa SANOA ainakin kaksoiskonsonantit! Ja niin nimetään laiva Superstariksi ja ohjelma ja mitä vielä. Jotta kaikki voivat oikein sydämenkyllyydestä pärräyttää sitä p:tä: suppperstaar!

Supperstaar-ohjelma on tietenkin samanlainen kuin meilläkin, sillä se on formaatti. Tuomarit ovat yhtä itsetietoisia ja juontajat – mitenkäs sen nyt kauniisti ilmaisisi – yhtä pirtsakoita kuin meillä. Ja esiintyjät yhtä aseistariisuvan hurmaavia. On jännää kuunnella, kun nuoret laulavat tuttua laulua viron kielellä. Minäkin kiinnitän huomiota silloin eroihin, siihen miten suomea mielestäni vielä kulmikkaampi viro metkasti konkkaa eteenpäin anglosaksisella sävelpohjalla...

Mutta hei. On täällä muitakin eroja. Niin kuin että, täällä flunssa on flunssa, sikaa tai ei. Ja kotiapteekin rohto auttaa....

> Takaisin Kulttuurikunnon sivuille