Oletko kiinnittänyt huomiota, miten ennakoit liikenteessä autoilijoiden toimintaa heidän autojensa perusteella? Vaikket olisikaan, teet sitä kuitenkin.

Ajokortin saatuani ajelin aluksi lähinnä äitini vanhalla punaisella Nissan Sunnylla, joka näytti pieneltä hitaasti matelevalta poloiselta. Ihan jo muiden autoilijoiden käyttäytymisestä päätellen. Toiset autoilijat ajoivat edestäni risteysten yli, kun olin jo hyvin lähellä. He tekivät liikennevaloissa kaistavalintoja sen mukaan, että lähden varmasti hitaasti liikkeelle. Jalankulkijat uskalsivat helposti lähteä ylittämään suojatietä. Tuo mummo-Nissan antaisi kuitenkin tilaa.

Sitten hankin ensimmäisen oman autoni, joka oli suhteellisen ärjyn näköinen musta Saab. Ja kas, nyt jalankulkijoille joutui erikseen vakuuttelemaan, että menkää vain suojatien yli. Liikennevaloissa pakettiautokuskit eivät tulleet viereen, vaan jäivät taakse. Moottoriteillä ohittaessa ohituskaista tyhjeni edestä totuttua nopeammin. Autoni näytti siltä, että sen kuski varmaan menee eikä meinaa.

Sittemmin kaikenlaisia koeajoautoja Smartista Hummeriin ajaneena on tietysti tullut havaittua ilmiötä kirjaimellisesti monista näkökulmista. Ajan suhteellisen samalla tavalla autosta riippumatta, mutta kerropa se sille suojatiellä epäröivälle rouvalle, joka näkee vain Mr. Lordin näköisen kaksi metriä korkean maasturin keulan.

Johtuvatko ajotyyliennakkoluulot enemmän autojen ulkonäöstä vai ihmisten kokemuksista? Keskiverto Hummer-kuski varmasti ajaa eri tavalla kuin normaali nissanmicrailija. Seuraus voi kuitenkin olla myös syy: ihmiset ostavat ajotyylinsä näköisiä autoja.

Kaikenlaiset signaalit toisten tielläliikkujien aikeista ovat aina tervetulleita. Ajotyyli itsessään antaa tietysti ne luotettavimmat vinkit, mutta jos niitä ei heti saa, auton perusteella arvioinnissa ei ole mitään väärää. Silloin pitää kuitenkin olla valmis myös virhearvioihin. Tuning-Corollan tummennettujen lasien takana saattaakin olla auton omistajan äiti kevyellä kaasujalallaan.

Mitä pitää tehdä, kun liikenteessä ei näe ollenkaan, mihin on menossa? En nyt tarkoita välttämättä sumua tai supersankkaa lumipyryä, joissa sentään voi olla muutaman metrin näkyvyys. Tarkoitan arkisia ahtaita paikkoja, joissa auton keula tai perä on muiden tiellä jo ennen kuin sen itse huomaa olevan muiden tiellä.

Menneenä talvena olin erittäin lähellä aiheuttaa ensimmäisen kolarini. Tein sen virheen, että parkkeerasin autoni tien varteen parimetrisen lumikasan taakse. Lähtiessäni sainkin sitten ihmetellä, että koskahan tästä olisi turvallista liikahtaa. Autoja suhahteli ohi niin, että ne näki ainoastaan puolta sekuntia ennen kuin ne jo olivat kohdalla. Avasin ovea ja kurkotin ulos nähdäkseni lumikasan toiselle puolelle... nyt ei tule ketään, äkkiä liikkeelle!

Pääsin parkista tien puolelle, kun yhtäkkiä silmäkulmassa näin, miten punainen Clio suhahti töötti pohjassa ohitseni. Mistä se tuli!? Sydän pamppaili hetken aikaa. Ja niin varmasti pamppaili poispäin kaasuttelevalla Clion kuljettajallakin. Anteeksi kauheasti, en todellakaan nähnyt...

Miten pitäisi toimia tällaisissa paikoissa, joissa ei vain voi nähdä? Juttelin asiasta Puskurin viime vuodelta tutun liikenneopettajaherran, nykyisen Liikenneturvan koulutuspäällikön, Antero Lammin kanssa. Ja vastaus alkoi yksinkertaisesti: "tärkeintä on liikkua hitaasti." Ei tippaakaan yllättävä kommentti liikenneturvalaiselta, mutta noin se vain on.

Kun kulman takaa näkymättömyydestä hivuttautuu hiljaa esiin, muut saavat ainakin mahdollisuuden ennakoida tilanne. Lammi huomauttaa hitaan vauhdin olevan samalla muille hyvä signaali siitä, että kuljettaja tosiaan ei näe.

Laki on tässä yksiselitteinen ja looginen, liikenteeseen liittyvä on väistämisvelvollinen. Eikä se väistäminen tosiaan ole helppoa, jos painelee "äkkiä, ettei kukaan ehdi tulla" -taktiikalla. Juuri tämä oli oma syntini. Ei pidä luottaa tilastomatematiikkaan; lyhyenkin hetken aikana sieltä voi joku tulla.