To 09.04.2009 @ 17:00Raimo Tengvall

Jalankulkija yritti alle!

Valitettavasti liikenteessä voi aina sattua jotain, vaikka kuinka ajaisi itse keskivertoa paremmin. Niinhän me kaikki ajamme... Onnettomuus voi johtua aivan itsensä ulkopuolisista syistä, eikä asialle voi tehdä yhtään mitään.

Sain tästä hyvän muistutuksen viime viikolla, kun joku laitapuolen kulkija yritti itsemurhaa autoni alle. Se oli ehkä pelottavinta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ajoin rauhallisesti neljääkymppiä kadulla, ja jalkakäytävällä käveli vastaan keski-ikäinen epäsiisti mies. Olin jo melkein hänen kohdallaan, kun hän yhtäkkiä alkoi juosta täysiä autoani kohti!

Jollain refleksillä sain tempaistua ratista terävän väistöliikkeen. Silmäkulmasta näin, että sain väistettyä hänet juuri ja juuri. Auto heilahti vastaohjauksesta takaisin omalle kaistalle. Kaikki oli ohi sekunnissa tai parissa. Pitkän tuntuisissa sekunneissa, jotka muistan varmaan loppuelämäni. En ehtinyt edes jarruttaa. Enkä väistön jälkeen enää halunnutkaan, vaan mieluummin poistuin paikalta. Taustapeilistä näin, miten mies jäi töllistelemään keskelle tietä. Tällä kertaa valot väistivät.

Kyydissä ollut kaverini soitti heti poliisille. Heitä ei voinut vähempää kiinnostaa. Olisiko pitänyt osua, jotta tämän miehen kerääminen pois kadulta olisi ollut vaivan väärti? No, vaikka hän jäi liikkumaan vapaalla jalalla, olen kuitenkin tyytyväinen, etten osunut. Yliajajalle kun kuulemma aina jää syyllinen olo. Vaikkei olisi voinut oikeastikaan yhtään mitään.

Toivottavasti myös tämä mies itse vielä huomaa, miten elämisen arvoinen elämä voi olla. Se ei ehkä tuntunut sen arvoiselta sinä huhtikuisena yönä, mutta varmasti tulee tuntumaan vielä useasti myöhemmin. Älä jätä katsomista kesken.
 

1 kommentti

voi vain kuvitella miltä rekkakuskeista tuntuu

Raimo ratin takana

Puskurin tuottaja-toimittaja liikkuu tien päällä tuntosarvet ojossa. Syntymästään alkaen autoja ja liikennettä harrastanut Raimo ajelee nykyään sekä koeajoautoilla että omalla pikkusportillaan yhteensä kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa. Blogissaan hän tykittää niitä ajatuksiaan, jotka eivät ohjelmaan mahdu.

Puskuri-ohjelman sivut