Arja Alho: Levottomat sielut (Kolumni)

Ympäri Eurooppaa vaeltavat levottomat sielut, jotka eivät ole löytäneet poliittista kotia itselleen eivätkä tiedä mitä politiikka voisi heille tarjota mutta joilla kuitenkin olisi eniten politiikalta voitettavaa - puhumattakaan ihmiskunnan tulevaisuudesta, joka riippuu rauhan ja kumppanuuden, kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden politiikan onnistumisesta.

Uusi kansainvälinen järjestys ei synny odottamalla, vaan tekemällä.

Vai onko finanssikriisin aiheuttaman säikähdyksen jälkeen tarkoitus jatkaa entiseen malliin niin taloudessa kuin hyvinvointivaltiossakin?

Toivottavasti ei.

Politiikka on liian arvokas asia jätettäväksi poliittisille puolueille etenkin kun ne ovat itse eristäytyneet merkilliseen kansanvallan Big Brother- huoneeseen kaiken kansan ihmeteltäviksi. Nurkissakaan ei pääse piiloon puolue- ja vaalirahoituksen ympärille kudottua salaisuuksien verkkoa. Samalla tapahtuu surullisia asioita. Politiikan ennestään pienentynyt luottamuspääoma on jauhautumassa entistä enemmän muruiksi. Luottamuksen menetys näkyy muuten äänestämisinnossa. Kun luotetaan, äänestetään, kun ei luoteta, jätetään sikseen.

Siksi ehdotan kahvipöytäkeskusteluille uusia aiheita. Otetaan ensimmäiseksi millaista talouskasvua ryhdymme tavoittelemaan? Kokoomuksen Jyrki Katainen haluaa Suomeen kolme lisäydinvoimalaa mutta samalla asemoi itsensä menneisiin talouden rakenteisiin. Onko Suomen paikka globaalissa maailmassa todellakin olla energiasyöppö ja samalla olla viivyttämässä kestävän kehityksen väistämätöntä muutosta myös energiapolitiikassa?

Urho Kekkonen sanoin vuonna 1968, että kansassa piilevä lahjakkuus on arvokkain malmimme. Meillä on valtavat hyödyntämättömät osaamisresurssit työelämässä. Työssä opitun ja oppimisen mahdollisuuksia uusissa innovaatioissa tai tavoissa tehdä asiat paremmin on laiminlyöty pitkään. Päinvastoin, työtä tekevistä ihmisistä on tehty tavaroita, jotka uupuvat ja väsyvät ja jotka eivät työn puutteen tai pätkittymisen vuoksi pääse lainkaan keskittymään asioiden hyvin tekemiseen. Kuitenkin juuri siellä voivat piileksiä vientiteollisuuden uudet sammot puhumattakaan paremmin tekemisen mahdollisuuksista hyvinvointivaltiossa.

Hyvinvointivaltion uusi käyttöjärjestelmä kuuluu myös kiireellisyyslistalleni. Valtiosta on nimittäin tullut yksi toimija toimijoitten joukossa, joka näyttää sivusta seuraavan ja koordinoivan vaikkapa tulo- ja terveyserojen kasvua sen sijaan, että se tekisi asioille jotakin. Käyttöjärjestelmään pitäisi syöttää palaute, joka muuttaa toimintatapoja. Tärkeintä on kuitenkin olla valpas hyvinvoinnin ja holhoamisen suhteen. Hyvinvointivaltio ei voi olla alistava ja vapautta rajoittava.

Otan käytännön esimerkin. Ilman muuta pidän hyvänä, että pyöräillessä käytetään kypärää. Mutta silti hyväksyn sen, etteivät jotkut halua sitä tehdä. Se on heidän vapautensa. Minusta nimittäin hyvinvointivaltiossa pitää enemmän vaikuttaa rakenteisiin kun yksilön vapautta rajoittaviin asioihin. Siksi minusta voi vaatia valtiovallalta aivan hyvin toimia tasoristeysonnettomuuksien vähentämiseksi vaikkapa eritasojärjestelyillä koska junan ja henkilöauton törmääminen ei ole vapaa valinta.

Sosialidemokraatteja on syystä syytetty holhoaviksi mutta samaa vikaa on myös muissa ja erityisesti porvareissa. Kyllä meidän on suvaittava tupakoivia, viinaa juovia tai lihavia ihmisiä. Terveyttä pitää edistää mutta valinnan tekevät kuitenkin ihmiset ja siihen heillä pitää olla vapaus.

Vapaus on juuri se asia, joka voi saada levottomat ja kodittomat sielut kotiutumaan uudelleen politiikan huoneeseen ja istahtamaan kahvipöydän äärelle porisemaan. Vapaus osallistua ja olla osallisena on kansalaisuutta. Sitä ei voi delegoida muille. Ja jos niin tekee, huonosti käy.

Ongelma on, että liian monet meistä on suljettu informaatio- ja kommunikaatiorakenteitten ulkouolelle ja siten ulkoistettu kansalaisuudesta. Yhteiskunnallinen keskustelu on nimittäin kaksisuuntaista, komentomeno yksisuuntaista

Arja Alho

YLE Radio 1:n Ajankohtainen Ykkönen 6.10.2009.