Suomi tarvitsee yhteisöllisyyttä

Jospa me länsimaisen elämäntavan oppineet herättäis tähän päivään ja oltaisiin rehellisiä itsellemme: miksi ihmeessä me katsomme vain sitä omaa napaa ja kaikki tekemisemme ja effortti kohdistuu vain itseemme?? Eiköhän meillä täällä suomessakin olisi pienoinen oppimisen paikka; katsotaan miten yhteisöllisiä monet maahanmuuttajat ovat. He tuovat sitä omasta kulttuuristaan. En tarkoita että meidän pitää tehdä kaikki niinkuin ulkomaalaiset, mutta maalaisjärjen käyttö ei ole kielletty. Otetaan niistä mallia, miten yhteisöllisiä he monet ovat ja pitävät toisistaan huolta. Jos me suomalaiset opittais olemaan yhteisöllisempiä, ei meillä maassa varmaankaan olisi niin paljon masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä. Maailma on aika paljon mielenkiintoisempi kun jaksaa katsoa vähän pidemmälle siinä omasta navasta...

Kyllä Friedrich on aivan munaton ilman tuota Zorron merkkiään :).

Olen viime aikoina ihmetellyt, miten vaikea ihmisiä on saada mukaan alueen yhteiseen tekemiseen. Ihmiset eivät halua tutustua toisiinsa ja näyttää tai kertoa mitä haluavat. Kaikki vain istuvat kotonaan katsomassa iltaisin kauniita ja rohkeita tai jotain saippuasarjoja. Ehkäpä nykyajan työ imee kaiken energia ihmisistä niin, ettei kukaan enään jaksa välittää muista tai ei vain kiinnosta enään mikään muu, mitä lähiyhteisö ja ympäristö voisi tarjota. Harva tuntee enään naapuriansa. Käden heilautus naapurilta aamulla, kun menossa töihin ja tulossa töistä. Siinä kaikki. Riittääkö se? Mitäs kun tulemme vanhaksi, kuka tulisi oven taakse kysymään poikkeat iltapäivällä kahville?

Reilu

Miksi työpäivän jälkeen kaikki lösähtävät teeveen ääreen katsomaan Emmerdalea tai Kauniita ja Rohkeita? Miksi mikään ei muu ei jaksa kiinnostaa? Onko se masennusta vai miksi se pitäisi luokitella?

Moni yhteisöllinen toiminta vaatii iltaisin omaa aktiivisuutta lähteä kehittämään yhdistyksiin ja seuroihin alueelle erilaista toimintaa. Nämä muutamat harvat ihmiset tekevät kaikkensa, että saisivat ihmisiä liikkumaan ja innostumaan erilaisista asioista, mutta harvoin nämä aktiiviset ihmiset saavat kiitosta tai mitään rahallista korvausta siitä, että tekevät kaikkensa muiden hyväksi.

Maaseudella erityisesti tulee erityisen tärkeäksi asiaksi yhteisöllisyys, jos siihen ei ole kaupungissa törmännyt. Maaseudulla, kun kunnat eivät tee leikkikenttiä lapsille, vaan omakotiyhdistykset tekevät talkoo työnä leikkikentät ja katuvalojen pystytykset ja kävelytiet. Jotta talkoo työ onnistuisi tarvitaan yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä ja paljon aktiivisia ihmisiä, jotka halauavat tehdä oman alueen kehittämiseksi ilmaista työtä.
Kaupungissa kaikki saadaan valmiina. Monesti kaupungista muuttavat nuoret perheet etsivät maalta rauhaa ja turvallisuutta, mutta huomaavat pian, että kaikkea samaa herkkua ei olekaan käden ulottuvilla, joten sen herkun eteen täytyykin lähteä tekemään talkootyötä, johon moni maalle muuttaja ei olekaan valmis. Miten yhteisöllisyyttä voi opettaa? Miten meistä jokainen voi vaikuttaa yhteisöllisyyteen?

Aika terveitä mielipiteitä: ihmisten tulisi ottaa toisensa huomioon ja tehdä asioita yhdessä. Toisaalta ketään ei tulisi juridisesti, sosiaalisesti tai uskonnollisesti pakottaa yhteisöllisyyteen, vaan jokainen eläköön haluamallaan tavalla niin kauan kuin ei kajoa toisen kehoon tai omaisuuteen luvatta. Maaseudulla näkee enemmän välittämistä ja yhteisöllistä toimintaa mutta myös enemmän suvaitsevaisuutta, jossa paheksutaan erilaisuutta, oli kyse sitten homoista, gooteista, seksuaalisesti vapautuneista, buddhalaisista tai melkein mistä tahansa. Tietysti poikkeuksiakin on, mutta näin keskimäärin. Kaikki eivät myöskään halua samanlaista yhteisöllisyyttä.

Yhteisöllisyyttä on monenlaista. Nykyään tuntuu, että nettiyhteisöllisyys on lisääntynyt valtavasti. Nettistä saa ystäviä, yhteisöjä ja jopa aviopuolisoita. Olemmeko todella etääntyneet normaalista ihmisen kohtaamisesta, niin paljon että kaikki asiat on helpompi selvittää anonyyminä, ilman kasvoja. Kuitenkin netti tuo yksinäiselle lohtua ja sairaille ihmisille mielivaltaisen paikan toteuttaa omaa pahaansa. Ehkäpä lama ja työttömyys myös lisää nettiyhteisöllisyyttä, jota kautta voi saada yhteyden samankaltaisiin ja saman kurjuuden kokeviin ihmisiin.
Yhteisöllisyys pitäisi olla läsnäoloa ja yhteinen tekeminen yhteisön hyväksi ja tavallinen yhdessäolo, keskustelu, urheilu tai grillaminen naapurin kanssa, jotain aivan normaalia.

Yhteisöllisyys ei ole koskaan toisen kehoon kajoamista, esim. naapurin rouvaan tai omaisuuden luvatta ottamista, se on varastamista. Naapuri lainaa lapioo, mutta ei palauta, se on varastamista. Asuinalueen yhteisellä leikkikentällä mönkijällä srassailu, ei ole yhteisöllisyyttä.

Tietysti kaikki ei ole kovin sosiaalisia, mutta sitä voi pikkuhiljaa opetella, yhteisöllisyys ei vaadi juhlapuheita tai muuta esitystä, yleensä riittää, kun oma itsensä.