Siperiassa, Baikalin eteläisellä rannalla, sijaitsee Gurbulikin kylä. Kylä on vaatimaton muutamista puutaloista koostuva yhdyskunta. Ajoimme kylää kohden nelivetoisella armeijan rekalla. Noin 20 kilometriä ennen kylää, tie johti upottavaan suohon. Kuljettaja ei hätkähtänyt. Takakontista otettiin käyttöön vanha moottorisaha. Uusi ”tie” valmistui suo-osuuden viereen vajaassa tunnissa. Tie sai tällöin täysin uuden merkityksen. Enää en valita pahimmastakaan suomalaisesta roudasta sokkeloisilla sorateillä. Perille pääsee vaikka vähän hitaammin.
Manailin syviä Hyrynsalmen korvessa kannettavan kanssa. Ruudun alalaitaan ilmestyi pieni luku 53.6 kbps. Langattomilla linjoilla oltiin, mutta toivottoman hitailla. Synkkä hiljaisuus laskeutui orastavan myrskyn lailla mieleen, kun kone ilmoitti välttämättömästi tarvitsevansa päivityksen toimiakseen kunnolla. Arvioitu tiedoston latausaika oli seitsemän tuntia. Odotellessa korjailin seinässä olevaa virtapistokkeen muoviosaa. Koteloa liimatessa ihmettelin, miksei dataa voisi siirtää tännekin Jumalan selän taakse virtajohtoja pitkin. Piuha kun piuha. Hieman vielä puutteellinen internet tiedonsiirto komponentti, mutta se olisi jo melkein kaikkialla Suomen soisessa ja karussa maassa. Vai olisiko piuha sittenkin väärä tähän tarkoitukseen? Korven kiroilut muistuivat mieleen tuotekehityspäällikön puhuessa. Piuha ei ole väärä, mutta ajoneuvo johdossa on yhtä kätevä, kuin sähköauto moottoritiellä. Ei kuitenkaan yhtä toivoton, kuin nelivetorekka Siperian upottavassa suossa.
Heikki Niskanen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Datasähkö
