Olen aina halunnut huijata pullonpalautusautomaattia. Paatuneen taparikollisajattelun sai aikaan jumiutunut puolentoistalitran muovipullo. Katselin lasisin silmin tummaa aukkoa, jossa läpinäkyvä pullo kolisi metallirullien päällä. Näyttö puski summaa suuremmaksi. Viimein pullo rolisi eteenpäin, viivakoodin ylle oli tulostunut 7.80 euroa. Täydellisestä vääryydestä huumaantuneena leijuin kaupan käytävillä. Hurmoksessa lapoin hyvyyksiä muovikorin pohjalle; maksamakkaraa, kinkkua, laardia. Jännityksestä tärisevin askelin kohdistuin kaupan kassalle. Yhden minuutin jonotus tuntui tunneilta, rikollinen vereni tunki adrenaliinia aivoihin. Myyjättären suu aukoi kuulumattomia sanoja, maailma humisi ympärillä kun kuulin epäuskottavat sanat omasta suunnastani: ”Tuo pulloautomaatti jumittui.”
Talsin tylsin askelin keveästi roikkuva muovikassi kaverinani kotia kohti. Rikollinen urani odotti vieläkin alkuaan. Tölkki paukahteli asfaltilla tuulen mukana parin metrin päässä. Annoin kahdenkymmenen sentin iloita vielä hetken vapaudestaan. Jossain vaiheessa se palautuisi takaisin robottien kynsiin, miljardien kaltaistensa joukkoon.
Heikki Niskanen
www.palpa.fi
