Skip navigation.
Home

Geistliches Wiegenlied – Hengellinen kehtolaulu

Torstaina 23.12. klo 13.25. Ohjelma on kuunneltavissa viikon ajan oikealla olevassa radiosoittimessa. Ohjelma on uusinta viime vuoden joulukuulta.

Johannes Brahmsin Hengellinen kehtolaulu sopii hyvin joulunaikaan. Siinä Neitsyt Maria tuudittelee poikaansa uneen ja pyytää tuulta hiljenemään palmujen latvoissa.

Kokoonpanoon kuuluu pianon ja laulunäänen lisäksi alttoviulu, joka soittaa virsikirjasta tuttua, keskiajalta periytyvää melodiaa, ”Kansat kaikki riemuitkaa”, joka sitten antaa aiheen pianon melodialle laulun kulkiessa omia teitään.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Johanna Bister ja pianotaiteilija Eero Manninen. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Flyygelin mutkassa jää pois ohjelmistosta ensi vuoden alusta lähtien, mutta palaa takaisin kesän ajaksi. Silloin Flyygelin mutkassa esitellään suomalaista laulumusiikkia.

Harmi, että erinomainen ohjelma

tältä erää lakkaa. Versioiden vertailu on kaltaiselleni maallikolle avartavaa varsinkin kun nettiradiossa niitä voi toistella ja eri puolia kuulossaan käännellä.

Jessye Normanin tulkinta kruunasi joulunvalmisteluni.

Kiitos.