Pakina: Liisa Matveinen
Kansanmuusikon arki on kuin juhlaa, kun on saatu aikaan uusi levy ja edessä on kiertue ensin Saksassa ja sitten Suomessa. Vai onko sittenkään?
Suden aika -yhtye, johon lisäkseni kuuluvat Katariina Airas, Nora Vaura ja Veera Voima, läksi Kalevalan päivän tienoilla Hampuriin aikaisella aamulennolla. Yhdellä alkoi edellisenä yönä vatsatauti, toinen poti selkäänsä, eikä tietenkään saanut kantaa mitään. Meillä on normaalivarustuksena 4 matkalaukkua, 3 isoa soitinlaatikkoa ja useita pieniä soittimia. Ensimmäinen onni kohtasi kuitenkin jo lentokentällä, kun virkailijan vaaka oli epäkunnossa ja säästyimme huikeilta ylipainomaksuilta! Mutta, kas, Hampurin autovuokraamossa meille, ties kuinka monetta kertaa, tarjottiin jälleen autoja, joihin rouvat hyvin käsipakaaseineen mahtuisivat. Totuus on toisenlainen. Kaksi tuntia siihen taas meni, että saimme juuri sen auton, jonka olimme tilanneet.
Kyllä vieraassa maassa liikkuminen on paljon helpompaa, kun on navigaattori. Saa kuunnella miellyttävää ääntä, joka antaa ajo-ohjeita, eikä tarvitse pelätä, että tulee kartasta päähän, jos ei ala määränpäätä löytyä. Suden ajan kanssa olemme kiertäneet Saksassa koko bändin 5-vuotisen olemassaolon ajan, mutta jo vuodesta 2000 kiersimme Tellu Turkan kanssa duona, joten monta seikkailua kaikenlaisten karttojen kanssa on takana.
Ensimmäisenä iltana Hampurissa oli vuorossa laulutyöpaja. 30 innokasta harrastelijalaulajaa, jotka halusivat oppia mahdollisimman paljon suomalaisesta kansanlauluperinteestä neljässä tunnissa. Keski-Euroopassa meidän suomalaisen perinteen monipuolinen laulutapa kyllä saa ansaittua huomiota. Matkaamme Hampurista kohti Mindeniä. Jäljellä on 9 konserttia Pohjois-Saksassa.
Mindeniin saavuimme sateessa, lämpöasteita 7, joten Suomen helmikuun hanget ovat muisto vain. Illan mittaan selviää, että kiertueaikataulussa on väärä konsertin alkamisaika. Järjestäjä soittaa hotelliin ja kyselee, missä viivytään? Onneksi olemme nopeita naisia ja ehdimme vielä tehdä soundcheckin. Hiukan hermostuneina päädyimme kuitenkin ensimmäiselle keikalle. Meillähän piti olla treenit ennen keikkaa, koska emme ole soittaneet yhdessä kuukauteen ja uusi levymateriaali on osittain testaamatta livenä konserttitilanteessa. Mutta yleisöä oli tupa täynnä ja todella vastaanottavaista. Välispiikit olivat pakostakin spontaaneja, koska uudet laulut täytyi kertoa saksaa ja englantia käyttäen. - Päivän mittaan seurasimme myös miesten viestihiihtoa ja olimme tosi pahoillamme, kun Norja meni -taas kerran -ohi loppumetreillä Saksasta. Mutta meille miesten pronssi oli kuin voitto!
Matka Solingeniin oli vain 200 kilometriä, mutta kesti 5 tuntia, josta kaksi tuntia istuimme ruuhkassa ja saavuimme nääntyneinä perille. Ensimmäinen konsertti oli niin onnistunut, että tuudittauduimme siihen uskoon, että kaikkihan menee hyvin tänäänkin. Ensimmäisen kappaleen aikana liitettiin yksi soitin mukaan äänentoistoon kesken kappaleen ja saimme aikaan kenraalipaussin pienten kommenttien saattelemana. Onneksi tällä yhtyeellä on taipumus nauraa omille kommelluksille. Laulujen sanoja tippui päästä ja saksan kieli oli hyvin omaperäistä. Selvittiinhän siitä, mutta paremminkin on mennyt!
Matkasimme kohti Dresdeniä, vanhan itä-Saksan puolelle, läpi Saksan, lännestä itään. Päivä oli aurinkoinen ja keväinen, krookukset ja lumikellot kukkivat jo teiden varsilla. Dresden on kaunis kaupunki ja sitä on korjattu taidolla toisen maailmansodan jäljiltä. Konserttimme oli Kolmen Kuninkaan kirkossa, tunnelma oli lämmin ja äänimies taitava! Vietimme Dresdenissä myös ainoan vapaapäivämme. Illalla ajoimme Marburgiin, vanhaan keskiaikaiseen yliopistokaupunkiin. Saksan konserteissa tapaa paljon Suomi-faneja, jotka haaveilevat lomasta puhtaassa Suomessa, opiskelevat suomen kieltä ja osallistuvat kaikkiin suomalaisiin kulttuuritapahtumiin Saksassa.
Jatkoimme Lyypekkiin, hansakaupunkiin, jossa olimme konsertoineet v.2004. Majapaikkamme oli vanhassa kaupungissa, pikkuruisessa 3-kerroksisessa talossa. Konsertti oli akustinen, kirkossa paloivat kynttilät, tunnelma oli lumoava! Selvisimme jopa Lyypekin lapeista kujista suuren automme kanssa, jossa onneksi oli tutkajärjestelmä, joka alkoi piipittää heti, kun esteitä ilmaantui. Muutenkin, päivät alkoivat kulkea jo rutiinilla: paikasta seuraavaan, soundcheck, ruoka, konsertti ja nukkumaan.
Hampurin konsertti jännitti etukäteen, koska edellisen kerran vuosia sitten konserttiimme oli saapunut peräti 13 henkeä. Suurkaupungit ovat vaikeimpia konserttipaikkoja, koska tarjontaa on paljon ja kilpailu kovaa. Mutta tupa oli taas täynnä ja konserttiin saimme mukaan työpajan laulajia avustamaan muutamaan kappaleeseen.
Matkasimme kohti pohjoista, Kielin lähelle. Väsymys alkoi painaa, mutta siitä huolimatta konsertit onnistuivat yhä paremmin. Kiertue kulki loppua kohden upeasti, viimeisenä iltana esiinnyimme Berliinissä, emmekä voineet ymmärtää, että nyt tämä jo loppui. Totesimme, että olemme etuoikeutettuja, kun saamme tehdä näin hienoa työtä, mukavien ihmisten kanssa ja musiikin tekemisestä nauttien.
Liisa Matveinen, Jämsä
Muusikko, MuM 1989
