Skip navigation.
Home

Huutavan ääni korvessa

Pakina: Pia Rask

Nykyään puhutaan paljon vallan ja vallan vaiheilla lipuvien ilmiöiden, elinten tai päätösten "läpinäkyvyydestä". Vain todella vanhanaikaiset puhuvat enää demokraattisuudesta, solidaarisuudesta, tasa-arvosta tai oikeudenmukaisuudesta. Nyt on muodikasta olla avoin ja yhteisöllinen, joustava ja rakentava. Mielellään ei oltaisi koskaan vihaisia tai tyytymättömiä meihin koskeviin päätöksiin, vaan tietysti nöyriä ja mukautuvaisia. Eduskunnastakin viime aikoina kuuluneet epäasialliset mutta rehelliset kommentit pyydetään heti ensi tilassa mitä nöyrimmin kaikilta osapuolilta anteeksi.

Olen vihainen ja ärsyyntynyt sen vuoksi, että koin mielestäni taas suurta vääryyttä, kun nyt viimeksi taiteilijoille maallista mammonaa jaettiin. En ole katkera Placido Domingolle siitä, että miljoonan dollarin Birgit Nilsson -palkinto meni tällä kertaa minulta sivu suun (en edes tietäisi mitä niin suurella summalla rahaa voisi tehdä), vaan syynä katkeruuteeni on apurahahakemukseni hylkääminen maakunnallisessa taidetoimikunnassa. Hain apurahaa kokonaista 1500 euroa kuukauden työskentelyyn kotipaikkakunnalleni jo sovitun lastenkonsertin käsikirjoittamista varten. Hakemukseni hylättiin, eikä valitusoikeutta ole. Hakemukseni edelle menivät muun muassa saksalaisen Bach-kuoron kolme konserttia Itä-Suomessa viime vuonna, erään tuttavani oopperalauluopinnot Bulgariassa, oman oppilaani sähköpianon hankinta ja kuvataiteen kesänäyttelyn järjestäminen Rovaniemellä.

Vaikka kansanmusiikin kenttä koostuukin edelleen suurimmaksi osaksi harrastajista, siitä tosiasiasta ei päästä mihinkään, että tälläkin musiikilla ansaitsee maksalaatikkonsa entistä suurempi osa muusikoista Suomessa, kiitos (tai kyseenalainen kunnia) tehokkaalle alan koulutukselle. Entisaikain hääsoittajapelimannin rinnalle on tullut teatterimuusikoita, järjestötoimijoita, opettajia, kustantajia ja toimittajia, joista edelleen suurin osa hankkii elantonsa free lancereina ja panee vuodesta toiseen toivonsa apurahahakuihin. Ja yhä edelleen kansanmuusikko saa huomata olevansa vielä porstuan puolella, kun salonkikelpoisia apurahansaajia kuulutetaan.

Yhä edelleen kansanmuusikko saa sekä kokea kollegoiden alentuvaa suhtautumista musiikkiopistojen opettajainhuoneissa, että heiltä opetettavakseen niitä oppilaita, joita ei "harjoittelu kiinnosta". Keikkaliksojaan joutuu maakunnassa polkemaan senkin vuoksi, että kuukaudessa ei muutoin olisi sitä yhtäkään keikkaa. Kansanmuusikolle tutut opetusansiot kurssien "ruohonjuuritasolla" tai sekalaiset hommat teatteririntamalla eivät juuri ikälisiä nosta niilläkään harvoilla, jotka viransyrjään ovat päässeet kiinni.

Näin ainakin maakuntatasolla. Kurkistus valtion säveltaidetoimikunnan alkuvuodesta tekemiin päätöksiin kertoo onneksi vähän toista: kansanmusiikin nimiä saamapuolella ovat ainakin Suden aika, Hehkumo, Frigg, Karoliina Kantelinen, Hannu Kella ja Tsuumi, Rauno Nieminen, Markus Rantanen, Ketsurat, Milla Viljamaa, Suo, järjestöistä Kanteleliitto, Juurijuhla ja Kansanmusiikkiliiton kiertuetoiminta. Onnea voittajille! Mutta katkeruuden puuskassani olen myös yrittänyt ottaa selvää miten nämä toimikunnat ja lautakunnat oikein nimetään, millä tavoin asiat tuodaan käsittelyyn ja miten paljon niistä siellä keskustellaan.

Mielenkiintoisinta näissä toimikunnissa on se, miten ne valitaan. Kansalaisjärjestöjen,oppilaitosten ja instituutioiden nimeämistä ehdokkaista kootaan itse toimikunta, mutta millä tavoin? Itse en ole koskaan päässyt tilaisuuteen, missä asiaa olisi otettu esille. Nämä päättäjät ovat ison kahvan varressa vaikka itse homma ei heille paljoa merkitsisikään. Luulen, että paljon mennään ihan kaveripiirissä. Erikoista on myös se, että päätöksenteosta ei pidetä kirjaa, eikä kukaan tunnu ottavan kantaa siihen, kuka asian loppujen lopuksi esittelee tai nuijii. Toimikunnan työjärjestyksestä en löytänyt mistään selkoa. Taidetoimikunnan päätöksistä ei ole valitusoikeutta, mutta onneksi ihmettelyn vapaus meillä vielä on. Ja kannatti ihmetellä, vaikka joistakin saamistani vastauksista minun kannattaakin olla ihan hiljaa…

Ettei tämä nurina nyt menisi pelkästään savolaisen kateellisuuden piikkiin (ja kyllähän niitä apurahojakin alkaa ehkä sitten tippumaan, jos on vaan tarpeeksi hyvä)niin haluan kuitenkin kannustaa kaikkia kansanmusiikin ympärillä toimivia vielä aktiivisia ihmisiä katsomaan ympärilleen, ihmettelemään ja kyseenalaistamaan vanhoja totuttuja rakenteita ja päätöksentekoa sekä vaikuttamaan silloin, kun jäseniä valitaan toimikuntiin ja lautakuntiin, älähtämään silloin kun vähiä vielä vapaina olevia työpaikkoja jaetaan tai valitaan rehtoreita ja menemään vaikka itse mukaan, jos ei muu auta.

Kirjailija Umayya Abu-Hanna on monikulttuurisuusjaoston puheenjohtajana jakamassa seuraavaa isoa pottia, jonka taiteen keskustoimikunta jakaa monikulttuurillisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistäville hankkeille, eli esim. maahanmuuttajamuusikoille tai omille kansallisille vähemmistöillemme. Vaikka hänkään ei kuulostanut kovin vakuuttuneelta siitä, pitääkö nämä ryhmät eristää omaksi apurahansaajaryhmäkseen, on hänen mielestään aina parempi vaikuttaa asioihin sisältäpäin.

Mutta - siihen asti kun minut valitaan läänini taidetoimikuntaan tai edes joitain murusia aletaan herrojen pöydästä jakamaan aion jatkaa ihmettelyä, nurinaa ja räksytystä. Aion jatkaa hakemuspommitustani vaikka motivaatio ja näytöt vähenevätkin. Ehkäpä jopa asetun taas ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin Joka tapauksessa olen jo kaivamassa esiin kaikki vanhan liiton tunnusmerkkini punaista junanlähettäjälippua myöten lähestyvän vapun kunniaksi. Periksi ei anneta!

Pia Rask
kansanmuusikko MuM, toimittaja