Kuolematon tarina

Ohjasin toistakymmentä vuotta sitten kuunnelman Herra Clayn tarina. Se on Markku Envallin kirjoittama ja kertoo kirjailija Karen Blixenistä. Tai ei se oikeastaan kerro Blixenistä, vaan hänen kirjoittamastaan novellista ”Kuolematon tarina”. Ja ”Kuolematon tarina” puolestaan kertoo herra Claystä, englantilaisesta teekauppiaasta Kiinassa. Hän on henkilö joka ymmärtää tilikirjoja, rahan tuloa ja rahan menoa. Mitään muita kirjoja hän ei ole lukenut. Hän on kuullut merimiehiltä tarinan rikkaasta miehestä, joka lupaa tuntemattomalle merimiehelle yön nuoren ja kauniin vaimonsa kanssa, koska hänellä ei ole saanut perillistä. Herra Clay palkkaa tarinassa nuoren naisen esittämään vaimoaan ja etsii merimiehen viettämään yön tämän kanssa. Hän päättää siis tehdä jokaisen merimiehen toteutumattomasta haaveesta ja unelmasta toden.

Blixenin Kuolematon tarina ja Envallin Herra Clayn tarina ovat viisaita kertomuksia siitä, mitä kertominen on. Missä kertomuksen todellisuus ”sijaitsee”. Ja miten hyödyllistä on yrittää muuttaa kertomus, tarina todellisuudeksi. Kuunnelma kysyy, eikö riitä, että tarina kuulostaa todelliselta, mahdolliselta, sellaiselta joka voisi tapahtua jossakin jollekin joskus?

On ihmisiä, joille tämä raja kertomuksen ja todellisuuden välillä on vaikea tajuta. Ne jotka lukevat esim. raamattua sananmukaisesti eivät tätä oikein ymmärrä. Raamattu on kokoelma kertomuksia, jotka noudattavat tiettyjä kerronnan lakeja. Se on kerrontaa ei todellisuutta. Meillä on esim. evankeliumi, jossa kerrotaan Jeesuksesta Getsemanessa yksin valmistautumassa odotettavissaolevaan kiinniottamiseensa, tuomioonsa ja kuolemaansa. Kerrontateknisesti on mahdollista kertoa, mitä Jeesus tuolla hetkellä tekee, tuntee ja ajattelee, vaikka hänen lähellään ei olekaan ketään todistamassa tätä, ei edes mainitun evankeliumin kirjoittajaa.

Tällainen ”raamatullinen” tehtävä on Radioteatterillakin. Sekin haluaa kertoa jonkun kertomuksen, joka voisi olla mahdollinen, joka voisi joskus tapahtua tai olla joskus tapahtunut. Tarinan joka voi olla unelma tai haave, mutta joka on niin palkitseva siksi, että sen voi kertoa ja esittää. Ei siksi että se pitäisi yrittää ns. totuudeksi muuttaa.

"Kuolematon tarina" oli muuten Orson Wellesin viimeiseksi jäänyt elokuva (1968), jossa pääosissa olivat Welles itse ja Jeanne Moreau.