Olen muutaman kerran kirjoittanut Täällä Pohjantähden alla –radiosarjan valmistumisen etenemisestä. Sarjan jossa on 21 osaa ja jonka jokaisen osan kesto on 40 – 45 minuuttia, tekeminen kestää kauan. Sarja pyörii ensi elokuusta lähtien koko loppuvoden 2009.
Pohjantähdestä vain juontuu mieleen, että kaikki tällaiset Radioteatterin ns. klassikkosarjat perustuvat merkittäviin ja laajoihin eeppisiin romaaneihin. Seitsemän veljestä, Sinuhe egyptiläinen, Tuntematon sotilas, Rikos ja rangaistus, Saatana saapuu Moskovaan, Taikavuori ja monet muut. Tällaisessa radiollekin sopivassa suuressa romaanissa on yleensä paljon materiaalia, josta draamallisia kohtauksia voi rakentaa eli dramatisoida. Romaanit heijastavat ja kommentoivat jotakin tiettyä aikakautta, ajassa ilmeneviä aatteellisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja historiallisia tapahtumiakin. Ja samalla ne kertovat joidenkin yksilöiden ja yhteisöjen tarinan, jonkin tapahtumakulun joka saattaa ulottua yli sukupolvien niin kuin Pohjantähdessä tai kuvata yhden tapahtuman oikeudellis-moraalisine seurauksineen niin kuin Rikoksessa ja rangaistuksessa.
Eeppinen kirjallisuus on siis radiolle hyvin luontuvaa ja jatkosarjoina myös ”kuulijaystävällistä”. Vankka havainto on myös se, että suuret kertomukset, joissa ihminen, yksilö, asettuu historiankulun suureen koneistoon, historian tekijäksi ja kokijaksi, viehättävät ja kiinnostavat kuulijoita.
Kun kerran tällainen ohjelmamuoto on radiolle ominainen, siitä kai loogisesti seuraa, että radio myös alkuperäisiä radiolle kirjoitettuja sarjoja tuottaisi. Kysyn tätä tietenkin retorisesti, koska olen vuodesta 1990 ollut itse vastaamassa Radioteatterin ohjelmistosuunnittelusta ja siten avainpaikalla. Mutta emme ole sellaista synnyttäneet.
Syyt ovat konkreettisia. Radioteatteri tuotti vuosikausia viikottaista sarjaa Kantolan perhe, joka kuvasi suomalaista maaseututaajamaa ja maaseudun elinkeinoja yhden perheen, suvun ja kyläyhteisön kautta. Tämä sarja ei ollut aivan se, mitä tarkoitan suurella kertomuksella, mutta resursseja sekin sitoi, sekä taiteellisia että aineellisia, vaikka jaksokesto olikin vain 15 minuuttia. Tämän sarja kolmikymmenvuotinen taival toki antaa kuvan Suomen muutoksesta, vaikka se olikin viihteellinen perhesarja. Eräänlainen tv:n Kotikadun edeltäjä.
Kun Pohjantähden tarina päättyy 1950-luvun alkuun, sodan jälkeiseen jälleenrakennuskauteen, voisi olla luontevaa tuottaa sarja joka kuvaa aikaa 50-luvulta tähän päivään. Ehkä suuriin ikäluokkiin kuuluvana haikailen oman ikäpolven individuaalihistorian, yksilö, yhteisö- ja sukutarinoiden kautta tapahtuvaa kuvausta Suomen suuresta linjasta Neuvostoliiton kouran alta ja sodan sukupolven kaikkien arvojen kieltämisestä tämän päivän eurooppalaisuuteen, vanhojen arvojen ylöskaivamiseen ja täydellisen aivopesun aikakauteen.
Pitäisi löytää kirjoittaja, joka tuntisi välineen tarpeeksi omakseen, niin että haluaisi kirjoittaa dialogi- ja draamamuodossa tämän kaiken pitkän epiikan. Hänellä tulisi olla luja usko Radioteatteriin instituutiona, samoin siihen että Radioteatterilla on tarpeelliset aineelliset ja henkiset resurssit tällaisen teoksen tuottamiseen.
Romaani, kirja, on edelleen se tuote, se käyttöliittymä, joka on arvostetuin. Kirjailija on kirjailija, jos hän on kirjoittanut kirjan. Mutta jos hän on kirjoittanut ns. mediaan, hän on käsikirjoittaja, joka valmiin teoksen työryhmään kuuluvana on yksi sen jäsen, kun taas kirjailija on individuaali, tekijä.
Olen aina silloin tällöin kuvitellut sellaista tilannetta, että syntyisi eräänlainen radiodraamallinen ”pitkä proosa”, jonka avulla radio lisäisi meidän sosiaalis-yhteiskunnallista itseymmärrystämme.
