Tv haluaa elvyttää teatteriesitysten taltioinnin. Se valitsee maan kohutuimpia tai merkittävimpiä esityksiä ja tekee niistä tv-kuvalle sovelletut taltioinnit. Se haluaa palvella koko väestöä antamalla mahdollisuuden tutustua esitykseen, joka on tavalla tai toisella valtakunnallisesti merkittävä.
Radiokuunnelman syntyminen 80 vuotta sitten alkoi teatteriesityksen välittämistä suorana radion kautta kuuntelijoille. Siitä alkanut kuunnelman historia on yhtäjaksoista kehittymistä kohti omalakista ohjelmalajia ja itsenäistä estetiikkaa. Kuunnelma on niin sanoakseni koko ajan matkalla eteenpäin. Mutta kuunnelman on pitänyt kulkea pitkä tie, jotta yksinkertainen perusasia on tullut kuuluviin: se että se on kuuloon perustuva, näkymätön, fiktiivinen, leikkauksen ja montaasin muoto.
Teatteri-sanan kanta on kreikan ”teatron”, joka alun perin merkitsee katsomispaikkaa, katsomoa. Teatteri on näyttelijän ja katsojan kohtaamista samanaikaisesti samassa tilassa. Esitystilan, huoneen, salin arkkitehtuuri määrittelee teatteriesityksen estetiikan. Eikä se ole lainkaan sama estetiikka kuin radion, jonka tila on rajaton ja assosiaatiokenttä laajaakin laajempi. Radio ei siis ole katsomista eikä se ole paikka. Itse asiassa siis käsite radioteatteri ei ehkä tunnukaan lainkaan oikealta tälle taiteenlajille ja ohjelmamuodolle. Käsite vain on niin vakiiintunut, että parempaa ja lyhyempää ei ole vielä toistaiseksi keksitty.
Radio ei sovi teatteriesitysten taltioinnin välineeksi. Sanon tämän kategorisesti, vaikka en käytännössä olekaan näin kategorinen. Usein ajatellaan, että pienimuotoiset esitykset tai monologit ovat omiaan radioon. Ja vaikka joskus niin onkin, niin peruslähtökohtana on kuitenkin se, että radioon tehdään ja suunnitellaan draamaesityksiä radion oman estetiikan pohjalta eikä teatteria heijastaen, puhumattakaan taltioinnista.
Kuten kai jo selvisi, minä en halua elvyttää teatteriesitysten taltiointia radioon.
