Lukupiiri on koolla helmikuussa kahteen kertaan. Jane Austen-istunnossa lukijat jälleen ihastuttavan tarkkanäköisesti erittelivät austenilaisia koukeroita ja hnekilöiden motiiveja, sitä minkä edun kannalta heidän toimintaansa voi eritellä ja minkä tapahtumakulun voi nimetä Ylpeys ja ennakkoluulo-romaanin teemaksi.
Helmikuun toinen Lukupiiri kokoontuu maanantaina 27.2. Silloin puheena on tarinoitsijoiden tarinoitsija, varsinainen kertojavelho, Karen Blixen. Blixenin pakahduttavista kertomusvalikoimista valitsimme Juha Hurmeen kanssa Seitsemän salaperäistä tarinaa-valikoiman.
Kahvinviljelijä Blixen oli näiden kertomusten ilmestyessä jo jättänyt taakseen Ngong-vuoren tienoot ja siirtomaayhteisön Nairobissa.
Kertomukset ilmestyivät 1934 englanniksi, aika luonnollista pitkän Itä-Afrikkakauden jälkeen.Seven Gothic Tales oli jo ilmestyessään outo ja epäajanmukainen. Blixenin elämäkerta on myöhemminkin monin eri tavoin solmiutunut hänen tarinoidensa herättämiin ajatuksiin ja reaktioihin.
Eikä tuokaan ihme ole, afrikkalaisuus on monien kertomusten erottamaton loimilanka kirjavan kankaan poimuissa.
Onko Karen Blixen menneen ja kadonneen maailman tulkki vai ovatko hänen tarinansa ajattomia näkyjä sielulliseen perusihmisyyteemme? Mistä kertomukset saavat lumonsa, tuon hämärässä loimottavan tulen tai kumottavan kuun kajon, joka maalaa maisemat ja ihmiset niin arvoituksellisiksi tauluiksi?
Minun lempikertomukseni on Uneksijat, josta ei itämaisen sadun loistoa puutu, ei tarinansisäisiä tarinoitakaan, mutta ei myöskään terävää elämäntapakritiikkiä, jonka kohteena on 1800-luvun yläluokka ja joutilaisuudelle antautuneet ihmiset, joiden itsetyytyväisyys vetää vertoja vain 2000-luvun naurettaville ilmiöille. kotkut äärimmäisimmät hahmot voisi melkein -siis melkein- kuvitella Brett Ellis Eastonin kirjojen hahmoiksi!
