Skip navigation.
Home

Ilo ja suru, Möhkö ja Kaukopää

Kajo jatkaa edellisen vuoden syksyn parhaiden palojen kertauskattausta.

Ensimmäisessä jutussa toimittajat Mauri Soikkasen ja Adolf Turakaisen matkaavat pitkin itärajaa, tällä kertaa pysähdys on Ilomantsin Möhkössä.

Sodissa kovia kokeneilla kunnailla toimittajat tutustuivat Möhkön kuuluisaan rautaruukkiin. Samoin heille selvisi, mistä Lutikkalinnan nimi oli peräisin.

Lisäksi Kajo tarjoilee sanojensa mukaan 'absurdia, outoa ja kummallista' kuultavaa. Ainakin Alexis af Enehjelmin vierailu Kaukopään tehtaan ruokalassa on varsin vikkelää radioraportointia.

Alkuun kuitenkin Markus Kajo johdattaa kuulijat opettaja Siina Taulamon seurassa toiseen kertaan Itä-Karjalaan. Siellä Taulamo vieraili jatkosodan aikana.

Nyt puheena on karjalaisten, voisiko sanoa oikeamman ja täydemmän, elämän ilot ja surut. Kuolema oli karjalaisille asia, jota ei ollut syytä piilottaa. Se oli läsnä, osana elämää.

(YLE Radio 1 maanantaina 10.8.2008 klo 9.05-9.58, uusinta syyskuulta 2008.)