Skip navigation.
Home

Idän mummeleita ja Rovaniemeä

(YLE Radio 1, maanantaina 22.9.2008 klo 9.06 - 10.00)

Tällä kertaa kuulemme Markus Kajon kommentoivan Siina Taulamon tarinoita Itä-Karjalassa sota-aikana tapaamistaan mummoista.

Vanhaemäntä Palagalle lehmät olivat perheenjäseniä, haltiat todellisia ja hän pyyteli vedeltä anteeksi.

Kajon mukaan tämä olisi pullotettua vettä juoville nykynuorille hankalaa, kun joutuisi matkustamaan Ranskaan asti, pullotetun veden alkulähteille.

Toinen Markus, tietenkin Markus Rautio, antaa sitten nykyajan radiojuontajille mallia selostamisen taidossa. Hän kävi Rovaniemen kauppalassa ja vähän sen rajojen ulkopuolellakin vuonna 1939.

Lopuksi kuulijat pääsevät Kajon matkassa itärajallemme, Saaren kuntaan. Siellä toimittajat Mauri Soikkanen ja Adolf Turakainen tekivät radiosarjansa "Virolahdelta Nuorgamiin" toisen osan.

Tarjolla Kajon mukaan on tässäkin vähän oppia meille myöhemmille. Kauniiden Karjalan kunnaiden raportointi on realityä ennen realityä.