Skip navigation.
Home

Hampaitakin särkee jotenkin enemmän

Nämä muutamat päivät ennen projektin varsinaista alkua, siis ensimmäistä viikkoa ovat levottomia.

Odotan paljon, tuottaja odottaa paljon. Kaikki hokevat hyvää aihetta ja ideaa. Aika hupenee ja minä olen yksin, se onneksi on radiodokumentin tekemisen lähtökohtia, ainakin minulle. Paine joka pusertaa nurkkaan, saa heräämään ennen kellonsoittoa sekä pyörimään valtavissa tavarataloissa.

Etsimään siis lähtökohtaa, kohdistamaan kaiken hälyn seasta iso nyrkki maaliin ja aloittaa. Olla valmiiksi levoton ja pettynyt itseen, täynnä sotkuista maalia. Sieltä jostain kaikki alkaa. Hampaitakin särkee jotenkin enemmän.