yle.fi



Suomi kilpailee Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa

Ruotsi ja Islanti arvottiin Pohjoismaista samaan semifinaaliin.

Euroviisujen äänestysmenetelmä muuttuu

Kansalliset asiantuntijaraadit ja puhelinäänestäjät valitsevat vuoden 2009 euroviisuvoittajan.

Raadeille 50 prosentin painoarvo Euroviisujen finaalissa

Euroviisujen kisaisännyys siirtyy virallisesti Moskovalle.

Kansalliset raadit koostuvat viidestä musiikin ammattilaisesta

Vuonna 2009 euroviisuvoittajan valintaan osallistuvat puhelinäänestäjien lisäksi kansalliset asiantuntijaraadit.

Semifinaalimaat jaettu arvontakoreihin

Suomi samassa arvontakorissa muiden Pohjoismaiden ja Viron kanssa.

Katso euroviisujen esikatseluvideot

Vuoden 2009 euroviisut esikatselussa. Videot katsottavissa myös kännykällä osoitteessa yle.mobi.

Ensimmäiset Aasiaviisut järjestetään ensi vuonna

Singaporelainen tv-tuotantoyhtiö Asiavision Pte Ltd on ostanut Eurovision laulukilpailu -formaatin Euroopan yleisradioliitto EBU:lta ja järjestää ensimmäiset Aasiaviisut vuonna 2009.

Moskovasta virallisesti Euroviisujen isäntäkaupunki

Euroviisujen järjestäminen maksaa Moskovan kaupungille 35 miljoonaa euroa.

43 maata mukana Moskovan Euroviisuissa

Latvia sittenkin mukana Euroviisuissa. Slovakia tekee paluun Euroviisuihin.