yle.fi



Moskovasta virallisesti Euroviisujen isäntäkaupunki

Julkaistu Ke, 10/12/2008 - 20:15
  • Moskova 2009 (Kuva: EBU)
  • Euroviisujen järjestäminen maksaa Moskovan kaupungille 35 miljoonaa euroa.

Eurovision laulukilpailun kisaisännyys on siirtynyt virallisesti Moskovalle. Tänään Moskovan Punaisen torin laidalla sijaitsevassa GUM-tavaratalossa järjestetyssä juhlallisessa seremoniassa Belgradin kaupunginjohtaja Dragan Dilas luovutti moskovalaiselle kollegalleen Juri Luzhkoville suuren avaimenpidikettä muistuttavan tunnuksen kisaisännyyden vaihtumisen merkiksi.

Tunnus esittää Helsingin Senaatintoria ja sen toisella puolella on lueteltu kaikki Euroviisujen isäntäkaupungit vuodesta 1956 lähtien. Perinne alkoi Helsingin Euroviisuista vuonna 2007.

Seremonian yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Luzhkov kertoi Moskovan kaupungin varanneen 35 miljoonaa euroa Euroviisujen isännöimiseen. Summa on yli kaksi kertaa suurempi kuin Helsingin Euroviisujen koko budjetti.

Eurovision laulukilpailun päätuottajan Svante Stockseliuksen (Euroopan yleisradioliitto EBU) mukaan vuonna 2009 Euroviisuihin osallistuu jälleen ennätysmäärä maita. Lista kilpailuun osallistuvista maista julkistetaan myöhemmin tänä vuonna.

Kommentit

Jos Slovakia tulee takaisin

Jos Slovakia tulee takaisin kisoihin ja Georgia boikotoi, niin osallistujamaitahan pitäisi olla täsmälleen yhtä monta kuin viime vuonna.

Viisu-uutiset