Tukholman puistoelämää!
 

RUOTSI

Kun Irja Immonen 17-vuotiaana lähti Ranualta Ruotsiin hoitamaan siskonsa lasta, tarkoituksena oli viettää naapurimaassa pari vuotta rahaa ansaiten. Nyt reissussa on vierähtänyt 33 vuotta! Tuona aikana Irja on avioitunut muutamaa vuotta myöhemmin Ruotsiin muuttaneen Karin kanssa ja saanut kolme lasta.

 

Irja ja Kari asuvat Täbyssä asumisoikeusasunnossa, ja Kari työskentelee Tukholman vanhassa kaupungissa suomalaiseen musiikkiin keskittyneessä levykaupassa. Irja puolestaan tuntee ruotsalaisen tehdastyön monelta kantilta matkapuhelimista margariiniin. Nykyinen työpaikka on luontaistuotteiden pakkausta. Etenkin alkuvuosina Irja teki paljon vuorotyötä , jonka etuna oli se, että lastenhoito voitiin Karin kanssa järjestää itse.

- Mutta kyllä lapset ovat ruotsalaistuneet, ehkä nuorimmaista lukuunottamatta. Me puhumme heille suomea , mutta he vastaavat aina ruotsiksi, kertoo Irja

 

Suuri muuttoliike Suomesta Ruotsiin tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla , ja nykyään Ruotsissa asuu liki puoli miljoonaa suomalaista. Kesäparatiisi ulkomailla kertoo muutamia suomalaistarinoita eri-ikäisistä ruotsinsuomalaisista. Immosten lisäksi tapaamme  Micke Sannholmin, joka muutti  neljä vuotta sitten Espanjasta Ruotsiin  avopuolisonsa Anna Nordmanin kanssa.  Micke työskentelee musiikkikonsulttina ja on toiminut myös yläasteen musiikinopettajana Tukholmassa. Stella-tyttären syntymän jälkeen ei hänellä ole enää paljoakaan aikaa musiikkiharrastukselle, mutta  reggae-bändi on yhä pystyssä. Tanssija, koreografi Matti Alenius puolestaan uskoo, ettei ihminen ole milloinkaan liian vanha tekemään asioita joista pitää. Mattia on helppo uskoa, kun hän itse näyttää kuinka tanssi sujuu Tukholman Teatterikorkeakoululla.

Prinsessakakku (15 annosta)

Pohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Lämmitä munat ja sokeri vesihauteessa noin 35º lämpöiseksi ja vatkaa vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan käsin sekoittaen. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 180º lämmössä noin 25 minuttia tai kunnes kakku on kypsä.

Täyte:
4 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl raastettua sitruunankuorta
2 dl vadelmahilloa
 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla, vaniljasokerilla ja raastetulla sitruunan kuorella. Leikkaa jäähtynyt kakku neljään kerrokseen, mutta leikkaa päällimmäinen kerros ohuemmaksi kuin muut. Kostuta levyt vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä alimmaiselle kakkulevylle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Täytä muut välit samalla tavalla. Painele kakun reunoja hieman alemmaksi, jotta kakusta tulee kauniin pyöreä. Levitä kermavaahtoa myös päällimmäisen kakkulevyn keskelle niin, että se jää kohottamaan kakun keskiosaa.

Kuorrutus:
250 – 300 g mantelimassaa eli marsipaania
Pehmitä marsipaania vaivaamalla voimakkaasti ja pyöritä se palloksi. Mikäli haluat värjätä massan, liuota tippa karamelliväriä puoleen teelusikalliseen vettä, ja vaivaa väri huolellisesti taikinaan. Siivilöi leivinpöydälle tomusokeria ja paina marsipaanipallo litteäksi. Siivilöi päälle tomusokeria ja kauli marsipaani 2 mm:n vahvuiseksi pyöreäksi levyksi. Siivilöi vielä päälle tomusokeria ja pyöritä levy kaulimen ympärille. Laita levy kaulimen avulla täytetyn ja kostutetun kakun päälle. Painele marsipaani kakun päälle ja sivuille tiiviisti. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois kakun alareunaa myöten.  Sivele kakku kauttaaltaan laimealla sokerivedellä kuivumisen estämiseksi, ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. 

Koristelu:
Muotoile erilaisia lehtiä marsipaanista, tai koristele aidoilla ruusuilla.

Ruotsin kieltä voi opiskella myös netissä:
http://www.yle.fi/opinportti/kieliportti/ruotsi/

 
Jaakko Selin Kari ja Irja Immosen kanssa haastattelupaikalla Näsbyn linnan puistossa.
 
Prinsessa-kakun päällys on marsipaania. Kakkuja saa paitsi vihreinä, myös sinisinä ja vaaleanpunaisina.
 
Karin työpaikka on Tukholman vanhassa kaupungissa suomalaiseen musiikkiin erikoistu neessa levykaupassa. Olof Palme asui kolme vuotta viereisessä talossa ja tapasi usein
 
Vanhassa kaupungissa voi törmätä monenlaisiin katusoittajiin ja vaikkapa tarot-ennustajaan.
 
Karin musiikkiliike on yksi Gamla Stanin vanhimpia. Monet suomalaiset artistit ovat vierailleet liikkeessä, ja kun Armi ja Danny kävivät jakamassa nimikirjoituksia, jono venyi sadoiksi metreiksi.
 
Michael Sannholm, Anna Nordmann ja Stella-vauva ovat asuneet Tukholmassa neljä vuotta. Nuoren perheen arkeen kuuluu vauvan hoitamisen lisäksi merenrantakävelyjä ja musiikin harrastamista.
 
Micke bassottelee treenikämpällä Tukholman Lennassa.
 
Micken reggae-bändi harjoittelee Lennassa.
 
Tanssija, koreografi Matti Alenius on opettanut Ruotsin valtiopäivämiehille seuratansseja.Parhaillaan hän työstää koreografioita ruotsalaiseen elokuvan. Matti esiintyi meille Tukholman teatterikorkeakoululla.
 
Kuninkaallinen soittokunta yllätti Jaakon soittamalla marssien välissä Abbaa.
 
Immosten kotipaikka sijaitsee 12 km Tukholman keskustasta. Ympärillä on upeita merenrantamaisemia ja ulkoilumaastoja.
 
Haastattelu tehtiin kauniina päivänä laiturinnokassa.
 
 
 
Turkki Itävalta Ruotsi Kreikka Irlanti Saksa Ranska Egypti Norja Englanti Making of Arkisto Jaska Info
1.7. Turkki 8.7. Itävalta 15.7. Ruotsi 22.7. Kreikka 29.7. Irlanti 5.8. Saksa 12.8. Ranska 19.8. Egypti 26.8. Norja 2.9. Englanti Making of Arkisto Jaska Info Etusivu
1.7. 8.7. 15.7. 22.7. 29.7. 5.8. 12.8. 19.8. 26.8. 2.9. Etusivu