IRLANTI

Tuija Aleksandroff ja Katri Halme asuvat Dublinissa  “Greenacresissa “ camphill-yhteisössä. Yhteisöelämän ideana on jakaa arki erilaisten ihmisten kanssa niin, että myös erityiset tarpeet voidaan ottaa huomioon. Osa yhteisön 14 vakituisesta asukkaasta onkin kehitysvammaisia.

 

Katri asuu yhteisössä irlantilaisen miehensä Noelin ja kolmen lapsensa kanssa. Vanhin lapsista, Oona, 12v, muutti 6-vuotiaana Katrin kanssa suomalaiseen camphill-yhteisöön Sylvia-kotiin , jossa Noel oli vapaaehtoistyöntekijänä. Kun Katri ja Noel sitten päättivät laittaa hynttyyt yhteen, perhe muutti Irlantiin. Nyt Oona käy Dublinissa paikallista katolilaista koulua.

 

Tuijakin on elänyt  useita vuosia Suomen Sylvia-kodissa. Joulukuussa hän muutti Greenacresiin.

-         Itse asiassa en omista mitään, en edes sänkyä, Tuija nauraa.

 

Camphill-yhteisössä työstä ei makseta palkkaa, mutta esimerkiksi uusia kenkiä tai muita henkilökohtaisia hankintoja varten saa rahaa. Ruoka valmistetaan itse ja syödään yhdessä.

-         Suosimme kasvisravintoa, mutta ehdottomia vegetaristeja emme ole, Katri kertoo.

 

Greenacresin suuri talo on nunnien rakennuttama. Nunnien muutettua pois he halusivat vuorata talon ja tilan camphill-yhteisölle , jonka kokivat tekevän samanhenkistä työtä kuin he. Jokaiselle asukkaalle on talossa oma huone.

 

Arki Greenacresissa on työntekoa ja huolenpitoa myös päiväasukkaista, joille tarjotaan mielekästä tekemistä vaikkapa käsitöiden , keramiikan tai puutarhanhoidon merkeissä.

-         Vaikka välillä tuntuu että 24 tuntia vuorokaudessa sosiaalisuutta käy hermon päälle, on tämä kuitenkin sellaista elämää jota haluan elää, pohtii Tuija.

 

Viikonloppuisin porukka tekee retkiä niin merenrantaan, vuorille kuin pubiinkin.

 

Kesäparatiisi Irlannissa tutustuu myös tavanomaisempaa elämää viettäviin Dublinin suomalaisiin. Pauliina Svensk työskentelee tietotekniikka-alalla ja opettaa vapaa-aikanaan Dublinin Suomi-koulussa.

 

Mikäli haluat oppia englanninkielen alkeista lähtien, tai kielitaitosi on vain ruosteessa, niin apu löytyy Ylen Kieliportista!

http://www.yle.fi/opinportti/kieliportti/englanti/

Camphill-yhteisön Irlannin kotisivut:
http://www.camphill.ie/

Tietoa Irlannin maataloudesta:
http://www.ceja.educagri.fr/fin/pays/irla.htm

Wikipedian Irlanti-faktaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Irlanti

Irlanti-Suomi-seuran kotisivut:
http://www.irfinsoc.com/senterf.html


 
Gitte Enjala
Katri Halme (vas), Jaakko Selin ja Tuija Aleksandroff Greenacres-tilan pihamaalla.
 
Liisa Akimof
Aikoinaan nunnien rakennuttamaan taloon on myöhemmin tehty lisäsiipi. Sen edustalla on kasvihuone. Isolla tontilla on myös perunamaa ja vihannestarha.
 
Liisa Akimof
Greenacresin naapurustossa on maatila, joka tarjoaa työmahdollisuuksia yhteisön jäsenille.Tilalle on paljon eläimiä.
 
Liisa Akimof
Naapuritilan jättiläissika.
 
Liisa Akimof
Greenacresin asukkaat hoitavat kanoja.
 
Liisa Akimof
Myös Ronja-koira asuu Camphill-yhteisössä.
 
Liisa Akimof
Lauantai-illan ruokahetki kokoaa kaikki yhteen.
 
Liisa Akimof
Pikkuruinen Blue Light-pubi Dublinin vuorilla on ollut myös U2-yhtyeen Bonon kantapaikkoja. Pubissa on elävää musiikkia melkein joka ilta, ja siellä käyvät niin pomot kuin duunaritkin.
 
 
 
Turkki Itävalta Ruotsi Kreikka Irlanti Saksa Ranska Egypti Norja Englanti Making of Arkisto Jaska Info
1.7. Turkki 8.7. Itävalta 15.7. Ruotsi 22.7. Kreikka 29.7. Irlanti 5.8. Saksa 12.8. Ranska 19.8. Egypti 26.8. Norja 2.9. Englanti Making of Arkisto Jaska Info Etusivu
1.7. 8.7. 15.7. 22.7. 29.7. 5.8. 12.8. 19.8. 26.8. 2.9. Etusivu