YLE
 
YLE A-Ö

Munakuppien maailmassa 15.03.08

Sipoolaisella Bror Olinilla on kuppia mistä valita, jos pääsiäisenä tarjoillaan keitettyjä munia. Yli 1400:n kokoelmasta luulisi jokaisen löytävän mieluisansa. Bror sai keräilykimmokkeen viitisentoista vuotta sitten nähtyään toisen keräilijän kokoelman.

Bror Olin (copyright YLE/videokuvaa)

- Meitä on täällä Sipoossa ainakin kolme munakuppikeräilijää. Muistan kun näin toisen rouvan kokoelman, hänellä oli n. 500 kuppia, ihmettelin kuinka joku voi saada noin monta kasaan ja päätin itse kokeilla keräilemistä.

Brorin hyllyiltä löytyy uskomaton kirjo erilaisia kuppeja. Eniten Bror arvostaa vanhoja Arabian koristeellisia kuppeja, niihin liittyy usein myös omia lapsuuden muistoja. Yhtä mallia Bror muistelee käyttäneensä toisinpäin maitolasina. Kaikki kupit eivät ole kotimaisia, vaan Bror on matkoiltaan tuonut mm. Saksasta ja Sveitsistä, joista kuulemma ne varsinaiset kuppimarkkinat löytyvätkin. Ahkeraksi munansyöjäksi Bror ei kuitenkaan tunnustaudu.

Pupumallisia kuppeja (copyright YLE/videokuvaa)

- Harvemmin niitä munia tulee popsittua, lähinnä pääsiäisenä, mutta silloin valitsenkin jonkun oikein hienon munakupin, josta se nautitaan.

Kirpputoreja ahkerasti vaimonsa kansa kiertävä Bror myöntää muistin olevan kovalla koetuksella löytöjä tehdessään. Vaimo onneksi auttaa tässäkin. Jo ennen munakuppeja Olinin pariskunta keräili Arabian voipyttyjä ja kermakkoja. Vaikka keräily on pääsääntöisesti ollut yhteinen huvi, niin Bror myöntää olevansa se innokkaampi osapuoli. Kun 1000 kuppia tuli täyteen, sai Bror hillitä hieman keräilyään.

Kuppikokoelmaa (copyright YLE/videokuvaa)

- Meillä on parasta aikaa remontti käynnissä kotona. Muutama sata kuppia on tällä hetkellä hyllyissä ja loput laatikkoihin pakattuna. Enkä usko niiden tulevan takaisin sisälle, olen saanut ohjeiksi rakentaa niille hyllyjä saunatupaan, sanoo Bror hieman mietteliäänä.

Kuppeja (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Jukan figuurit
Simon Trabantit 29.11.2008
Heidin Barbiet 22.11.2008
Mannisen ukkelit 15.11.2008
Einon pullot 8.11.2008
Palaset kohdillaan 25.10.2008
Heikin muistot rintamalta
Norsulauman johtaja
Lammilta löytyi autotallillinen moottorisahoja
Imatralla on navetallinen elämyksiä 20.9.2008
Pinssiprinssi
Samin mosaiikkinen maailma
Hannun peltilelut 10.05.08
Maatuskojen maailmassa 03.05.08
Pekan navetan aarteet 26.04.08
Vesan museo 19.04.08
Huhmareita hyllyllä 12.04.08
Nukke-Ulla 05.04.08
Tinasotilaita hyllyllä 29.03.08
Vesa Keskisen stereokuvat 08.03.08
Raimon elektroniikkataide 01.03.08
Mainoskynäparatiisi 23.02.08
Markun tuopit 16.02.08
Jarmon kivinen tie 09.02.08
Pellemummo 02.02.08
Heikki bongaa busseja 26.01.08
Markuksen rautalankaa 19.01.08
Alpon kellot 12.01.08
Taisto Alpon taulut
Mirjan kuume kenkiin
Gundan kisut
Jorman puhdetyöt
Perniön Pelle Peloton
Hannan leppäkertut
Mopoilija Dahlström
Robottimies
Petrin kotiteatterikoti
Arton elvistely
Laurin lenkkarit
Helin keinuhevoset
Veturinkuljettaja Nyström
Thuren merenkulkuhuone
Mikko Råberg kerää fillareita ja fillarinosia
Turussa kahvit voi siemaista Wanhanajan Puodissa
Timo Lapila kerää muovikasseja
Mike Kaireniuksen intohimona ovat bensa-asemat
Jari Korkiakoski keräilee pikkuautoja
Hiiriherra Asko Kaikusalo
Ollen Salo keräilee rautalankavinyylejä
Masin lätkäkortit
"Rautarouva" Tuuli Larjavaara"
Irman 3 kolikkoa
Sepolla käy viuhka
Kameroita kaapissa
Maunon kahvimyllyt
Pop-antiikin Liisa
Punaisia pelipaitoja
Pölykapselit seinällä
Juha Setälä on scalextric-entusiasti
Mika Ollila kerää kännyköitä
Tuula Suomi ja Johanna Kankaanpää keräävät paperinukkeja
Karin mutkamäkimuseo
Tohlopin pula-ajan kauppa
Joel kerää sotilasmerkkejä ja -mitaleita
Leluharrastajat ja –keräilijät kohtaavat Old Toy Swapissa
Kaisa Junttila tekee käsitöitä muovipusseista
Jukka Kettunen kerää kaikkea
Olavi ”Korkki” Korkia-Aho kerää radiolaitteita
Kimmo Ylönen tekee taidetta hylätystä puusta
Taru Hartikka kerää flippereitä
Metsänkylän navetta myy vanhoja rakennustarvikkeita
Ari Hukkanen kerää Coca-Cola -pulloja
Aija Rouhiainen on himokierrättäjä
Liikkuvat saunat
Walle skootterityttöjen matkassa
Eero Pesoselta löytyy aurinkolaseja yli 30 vuoden takaa
Paula Gustafsson kerää lehmiä
Sirkka Könönen tekee kakkutaidetta
Olli Toivonen kerää armeija-ajokkeja
Aulikki Leinonen tekee koristemunia
Kierrätyskeskuksen auton matkassa
Kiasman roskalavalta taidetta
Mauri Muttonen kerää sikoja
Kenkämummo Anneli Weckman
Sonja maalaa räsymattoja
Katapulttiharrastaja Alvar Härtull
Tuire Putuksen lelumaailma
Alpo Koivumäen pihalla laiduntavat savannin eläimet
Nissen Pieni perämoottorimuseo
Kim Kumlin on fiftarifani
Pekka Soramo kerää pienoisjunia
Pelikeräily vei porilaiselta pikkusormen - ja varpaat
Paul Imarhiagbe korjaa kodinelektroniikkaa