Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen

 

 

 

Mäkkylän kylän kartano 
hurmasi Jukka Pänkäläisen

Lietolainen kirvesmies Jukka Pänkäläinen on onnellinen mies. Syksyllä 2002 Pänkäläisen perhe myi pois omakotitalonsa, keskustaosakkeen ja moottoripyörän ja rahat sijoitettiin ikuisuusprojektiin. Työn alla on nyt 150-vuotias maatilan päärakennus Liedon Mäkkylän kylästä.

- Jätimme vanhan elämän taakse ja muutimme uuteen ympäristöön. Tämä nykyinen elämä on minun mielestäni juuri sitä oikeaa suomalaista asumista. Ei meikäläisestä ole kerrostalon asukkaaksi. En pysty elämään virikkeettömässä kerrostalossa, röhnöttäisin sohvalla ja katsoisin televisiota illat pitkät. Toimeettomana.

Vanha talo tarjoaa vaihtoehdon television katselulle. Kahdessa vuodessa talon pitäisi olla Jukan sanojen mukaan hyvässä mallissa. Muuttokuntoon talo pitäisi saada syksyllä 2003. Talossa on tehty nyt kaksi kuukautta töitä täysipäiväisesti ja julkisivu onkin jo esittelykunnossa. Uusi maalipinta kerää ihailevia katseita.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Jukka tapasi suuren rakkautensa ensimmäisen kerran heinäkuussa 2002:
- Katsoin, että on aika hurjan näköinen talo. Kiertelin ja konttasin vintit ja kellarit kaikki läpi ja tuumasin, että tämähän on erittäin hyvässä kunnossa. Että se on kunnostuskelpoinen vaikka onkin ruman näköinen, naureskelee Jukka ensivaikutelmalle.

Kirvesmies Pänkäläinen ihastui Jukka Pänkäläinentalon selkeään malliin, ikkunakoristeisiin ja valtaviin hirsiin.
Vanhan salin hirret jätetäänkin esille, niin komeita ne jyhkeydessään ovat. Salissa ei ole koskaan ollut uunia, vaikka uunin pohjat ovatkin olleet valmiina. Pänkäläinen aikoo rakentaa saliinsa uunin, muuten sali jätetään alkuperäiseen asuunsa.

Salin perälle Pänkäläinen rakentaa pirttipöydän, sitä varten on jo löytynyt kaksi vanhaa, leveää lattialankkua. Kellarin kätköistä löytyi myös vanhan pirttipöydän ristikkojalat eli pöytä on kokoamista vaille valmis.

Talon historia selvillä

- Talossa on asunut monenkirjavaa sakkia tämän 150 vuoden aikana: aina Liedon nimismiehestä romaniperheisiin. Jokainen on rakentanut tänne vähän omanlaistaan ja minä olen purkanut kaiken ylimääräisen pois. Kaikkein vanhin on otettu esille ja tämän talon malli ja muoto on löytynyt monen kerroksen alta, kertoo Pänkäläinen.

Vanha rakennus on vienyt koko perheen mukanaan. Kunnostaminen on yhteinen hanke, johon kaikki antavat panoksensa.

- Tarkoitus ei alunperin ollut hankkia tätä asunnoksi. Ajattelin, että otan talon projektiksi ihan harrastusmielessä. Mutta sitten kun vaimo näki tämän ja purettiin kaikki paikat, vaimo tuumasi että ei tästä tule mitään, tämä kestää kymmeniä vuosia ennen kuin tämä on valmis. Nyt myydään kyllä kaikki ja laitetaan tämä talo kuntoon, sanoi vaimo. Hänen syytään on, että aloin täysipäiväisesti tätä remontoimaan, kertoo Jukka Pänkäläinen onnellisena.

Toimittaja
Henna Peltola

Takaisin arkistoon

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen